Sleepless in Kallio

Kärsin ennen unettomuudesta hyvinkin pitkän jakson. En vieläkään täysin tunnista mistä unettomuuteni johtui, mutta varmaa oli se ettei unentuloa ainakaan helpottanut kun kuulimme että mieheni oli joutumassa isoon leikkaukseen. Odotus, pelko, ahdistus, menettämisen pelko ja tietämättömyys ovat vaikeita tunteita käsitellä. Samoihin aikoihin vaihdoin myös työpaikkaa/pestiä, joten sekin toi oman stressinsä. Halusin tietysti suoriutua hyvin uudesta tehtävästä ja näyttää että minusta on siihen. Alitajunta otti stressistä heti kopin ja työsti sitä öisin. 

Pahimmillaan nukuin reilu tunnin yöunia ja joskus en saanut unta silmäystäkään. Kun välillä sain unen päästä kiinni, en siltikään nukkunut syvää unta. Heräsin heti jos kuulin pienenkin äänen. Esimerkiksi jos koiramme kuorsasivat, vaihtoivat asentoa tai vaikka Tero käänsi kylkeä sängyssä. Jopa makkarassa olevan kellon tilitys sai minut hulluuden partaalle. Se miten selvisin työpäivistä ja muista arjen askareista, on yhä mysteeri. En juurikaan muista tätä aikaa, suoritin päivästä toiseen. Suoritin ja koko päivän odotin että illalla saisin vihdoin laittaa pään tyynyyn, vain huomatakseni ettei uni tänäänkään tule, vaikken ollut edellisenä yönä nukkunut tuntiakaan. Vapaapäivinä ja niitä edeltävinä öinä onnistuin usein nukkumaan paremmin ja silloin yritinkin nukkua edes vähän varastoon, vaikka tiedän että se on mahdotonta. Saatoin niinä öinä nukkua jopa kuusi tuntia, joskus jos todella hyvä tuuri kävi niin seitsemän. Onnistuin unettomuuteni myötä saamaan mieleni ajattelemaan sänkyä ns. mörkönä, ja jo valmiiksi ajattelin että siellä uni ei tule kuitenkaan. Usein kuitenkin sinne kömmin ja muutaman hetken jälkeen siirryin sohvalle ja odotin että josko siinä saisin edes hetken lepoa. Aloin ajattelemaan että tärkeää olisi edes se että lepään, vaikka uneen en pääsisikään. Edes keho lepäisi, vaikka mieli ei. 

Näinä aikoina melatoniinin kulutus oli hurjaa ja yölliset itku- ja ahdistuskohtaukset pahoja. Sain hysteerisiä itkukohtauksia kun olo tuntui lohduttomalta. Olin niin loppu ja tiesin että vain uni auttaisi siihen. 

Ehkä sitten stressasin niin paljon, ettei mieleni pystynyt rauhoittumaan edes yöllä. 

Usemmiten nukuin 3-5 tuntia yössä, joka ei todellakaan riitä minulle. Varsinkaan kun se oli jatkuvaa. 

Vaihdoin tyynyn, monta kertaa. Ei apua. Jätin pois kaikenmaailman kola- ja energiajuomat, teen ym. Vältin kännykän räpläämistä illalla. Yritin syödä vain kevyitä ruokia illalla. Ei vaikutusta. Hengitysharjoituksia ja meditointia, ei vaikutusta. 

Olin hukassa ja turhautunut. Yritin rauhoittaa jo entisestään minimalistista  makuuhuoneen sisustusta, ajatellen että ehkä se rauhoittaisi myös mieltäni. No, eipä juuri. Raskaat samettiset lakanat toivat vähän lisäluksusta makuuhuoneeseen ja jo hetken ajattelin että raskaamman kankaan ansiosta niistä olisi ollut apua unentuloon. Olin väärässä. 

Kävin työterveyshoitajalla muissa asioissa ja mainitsin unettomudestani. Hän ei oikein siihen sanonut juuta eikä jaata, joten minulla tuli olo että apua en heiltä saa. Hänen ainoa kommentti oli että ”jos pärjäät tuolla unimäärällä niin jatka näin”. 

Olisi ehkä pitänyt mennä asian tiimoilta vielä lääkärille, mutten syystä tai toisesta tehnyt niin. Näin jälkikäteen ajateltuna tekisin toisin. Menisin lääkärille heti jos huomaisin että unettomuus on kroonista.

Onneksi mulla on tukena ja turvana mun ihana aviomies, joka jaksoi aina tukea, tsempata, rauhoitella ja lohduttaa. Oli olo miten lohduton tahansa, hänen kainalossaan pystyin rauhoittumaan edes hetkeksi. Itkukohtauksien hyöty oli se että itku väsyttää, joten yleensä kunnon parkumisen jälkeen uni tuli, edes hetkeksi. 

Nykyään unettomuusjaksoni on ainoastaan karu muisto. Yksittäisiä unettomia öitä tulee aika ajoin, mutta se on täysin normaalia. Joskus sitä vain käy ylikierroksilla. Vieläkin sänky on minulle se sama mörkö ja huomaan sen vieläkin etten osaa rauhoittua siellä täysin. Tästä yritän taistella eroon ja päästä irti täysin näistä ahdistavista ajatuksista. Nyt jonkin aikaa olen onnistunut tässä hyvin. Jokainen rauhallisesti ja sikeästi nukuttu yö tuntuu ihan lottovoitolta ja on ihanaa herätä pirteänä ja kiitollisena uuteen päivään. 

Vieläkin pelkään että koska unettomuus taas jatkuu ja tulee joka öiseksi, mutta luotan ja toivon ettei niin enää tapahdu. Unella on niin jättimäisen suuri vaikutus kaikkeen. Haluan antaa keholleni sen tarvitsemaa palautumista, lepoa ja unta! 

Oletko sinäkin kärsinyt unettomuudesta tai taisteletko unettomuuden kanssa tälläkin hetkellä? Vai oletko kenties aina ollut hyvä nukkuja? 

Mitkä asiat ovat auttaneet sinua uniongelmissa?

Elämäni aakkoset

Arki, se on hyvää ja onnellista. Joka päivä on uusi mahdollisuus.

Basso, meidän rakas karvalapsi jonka luonne on aivan puhdasta kultaa. Olin aina ajatellut että sitten joskus kun minulla on oma perhe, siihen kuuluu labradorinnoutaja. Enpäs olisi osannut ajatella että mies ja koira tulisi samassa paketissa.

Chocolate, ei varmasti kaipaa sen suurempia selityksiä 

D-rappu, sieltä löytyy koti.

Eläimet, on aina ollu mulle todella rakkaita ja tärkeitä. Mulla on aina ollut erikoinen yhteys eläimien kanssa. Välillä jopa mietin et olisi kiva tehdä töitä eläimien parissa.

Frendit TV-sarja. Ei ole olemassa parempaa ohjelmaa. Kuinkakohan monta kertaa oon katsonut kaikki kaudet läpi?!?! 

Tähän kohtaan on pakko lisätä vielä Freddie Mercury joka on yksi mun suurimmista idoleista.

G- molli oli sointu jolla kitaraa soittaessa tsekkasin onko kitarani vireessä. 

Helsinki, rakas kotikaupunki. Täältä en kyllä hevillä pois muuta, en ainakaan muualle Suomeen.

Isä, mun rakas isä. Aina yhtä kannustava ja ymmärtävä. 

Jääkiekko on Teron ja mun yhteinen penkkiurheiluharrastus. Paras illanviettotapa on käppäillä hallille katsomaan lätkää. 

Kiehl’s on mun työ ja intohimo. Olen onnellinen että saan työskennellä näin upean brändin parissa!

 

Lucky, meidän rakas rescue-poika. Tämä poika on opettanut ja antanut meille niin paljon. Kuinka toinen osaakaan olla kiitollinen uudesta mahdollisuudesta elämässä ja kuinka rakas koira voikaan olla sinulle. Rakkauden määrä on rajaton. Mä olen niin onnellinen että sain antaa Luckylle turvallisen ja rakastavan kodin. 

Musiikki, sitä on meidän elämä täynnä. Vinyylit pyörii päivittäin kotonamme ja jos musaa ei kuunnella niin jostain siihen liittyvästä keskustellaan. Tuo mun mies on kunnon musiikkinörtti ja sen juttuja on super mielenkiintoista kuunnella. Mitenjoku voi muistaa ja tietää noin paljon eri bändeistä, artisteista, keikoista, levyistä, vuosiluvuista.... 

New Jersey. Jos jonnekin Helsingistä muuttaisin niin tänne. Osa mun sydämestä on jäänyt New Jerseyhin.

Onni, sitä aina tarvitaan ja koen että mulla on sitä ollut mun polulla.

Pesuaineet. Mun heikkous. Mun mielestä ihan parasta shoppailtavaa on erilaiset kodin pesuaineet!

 

Queen on aivan mieletön yhtye, jonka musiikki ei vanhene, eikä siihen kyllästy. Ikinä.

Rakkaus. Suurin voima, suurin tunne, suurin huomionosoitus. Meidän kotona sanomme ja näytämme toisillemme joka päivä että rakastamme. 

Siivous ja sisustus, mun lempijuttuja! Siivoan joka päivä jotain, ihan vain siksi koska tykkään siitä!

Tero, mun rakas aviomies. Olen niin onnellinen kun olen löytänyt noin upean ihmisen mun rinnalleni.

Ulkoilu. Koirien kanssa lenkkeily on parasta. Ulos tulee lähdettyä on keli mikä tahansa.

Valokuvaus. Rakastan valokuvaamista, ja olen luvannut itselleni kehittää omia taitojani siinä.

Wikipedia, sieltä on parasta aina käydä kurkkaamassa kaikenmaailman tärkeää nippelitietoa. 

XS iPhone on mun tämänhetkinen puhelin, johon oon ollut enemmän kuin tyytyväinen

Ystävät, ilman heitä elämä olisi tyhjää. Minua on siunattu monella ihanalla ystävällä. 

Toinen tähän kohtaan on yhteistyö, sitä tää elämä on kaikilla sen osa-alueilla. Niin töissä kuin kotonakin. Autetaan ja tuetaan toinen toisiamme. 

Zara Home, yksi mun lempikaupoista. Voisiko tää vihdoin jo tulla Suomeen??

Åland, (Ahvenanmaa) sinne haluaisin joskus käymään uudestaan. Ehkä ensi kesänä. 

Äiti, ilman häntä olisin hukassa. Rakastavin ja rehellisin ihminen jonka tiedän.

Österbotten (Pohjanmaa). Sukujuureni isänisän puolelta ovat Pohjanmaalta. Sieltä myös tyttönimeni, Stenbacka.

Kell’ onni on, se onnen kätkeköön...vai miten se meni??

Eino Leinon runo, ’Laulu onnesta’ kehottaa kätkemään onnensa ja aarteensa. Toki tästä runosta on jo yli vuosisata aikaa, ja nykyään väittäisin että onni nimenomaan kehotettaisiin näyttämään. 

On paljon ihmisiä jotka edelleen ajattelevat että ihmiset eivät saisi näyttää onneaan, mutten ole vieläkään kuullut yhtään järkisyytä että miksi ei. Ainoa peruste minkä olen kuullut on se että kierrellen kaarrellen myönnetään että joku voisi tulla kateelliseksi. Mahdollista, mutta kumman mielenköyhyyttä se on? Sen joka uskaltaa ja haluaa näyttää onnensa, vai sen kateellisen jonka mielestä kaikkien pitäisi vaan olla salassa onnellisia. Sitä paitsi onnellinen ihminen on yleensä iloinen ja sehän on tarttuvaa! 

Jos me kaikki synkistelisimme, emmekä kertoisi asioita mitkä tekevät meidät onnelliseksi niin kuinka huonosti meillä menisi. 

Suomalaisista sanotaan että me olemme aina olleet huonoja puhumaan tunteistamme. No, onnellisuus on tunne, joten puhutaan siitä! 

Itse haluan ajatella niin että jos ystäväni onnistuu jossain mitä haluaisin itsekin saavuttaa, ei se tarkoita sitä että olisin ystävälleni kateellinen. Ennemmin haluan olla iloinen hänen puolestaan ja ajatella että jos se oli mahdollista hänelle, on se myös mahdollista meille muille. Toisen menestyksen tai onnistumisen pitäisi luoda meihin uskoa, ei kateutta. Sinun onnesi ei ole kenenkään toisen epäonni. Eikä tietenkään päinvastoin. 

Joskus olen kuullut myös väittämän että jos liikaa ilakoi, tai vaikka somessa kertoo olevansa superonnellinen, se on feikkiä. Tätäkään en allekirjoita. Toki somessa on kaikenlaisia postauksia, mutta mun mielestä on kaikista ihaninta lukea niitä onnistumista, onnea ja iloa pirskahtelevia postauksia. Mun mielestä toisen onnen määritteleminen feikiksi on rajua ja väärin. Ikinä et voi tietää mitä ponnisteluja toisen onnen takana on ollut ja kuinka kauan sitä on tavoiteltu. Se että joku kirjoittaa viikottain kuinka tyytyväinen hän on elämäänsä tai kuinka paljon hän rakastaa puolisoaan, ei ole sinulta pois. Eikä missään nimessä anna sinulle oikeutta sanoa sitä feikiksi. 

Ja ei, meillä kaikilla ei aina ole elämä pelkkää iloa ja juhlaa. Kaikki me koemme joskus epäonnistumisia, menetyksiä ja epätoivon hetkiä. Se on vain siitä kysymys, että miten ne käsittelee ja ottaa vastaan. 

Taannoin kuulin myös että joku saattaa pahastua kun puhun vaikka meidän häistä tai muusta onnesta. Ymmärrän että jos joku on tällä hetkellä vaikeassa tilanteessa, niin siihen ei auta että toinen hieroo onneaan ns. toisen naamaan. Sitä toki pyrin välttämään ja olemaan hienovarainen, jos tiedän että toisella on vaikeaa. 

Silti koen että vaikka itselläni olisi vaikeampi hetki, niin kykenen olemaan muiden puolesta onnellinen. Näin ollen odotan ja toivon että muutkin pystyisivät siihen. Toki täytyy muistaa että me kaikki olemme erilaisia. Käsittelemme asioita erilailla ja suhtaudumme pettymyksiin hyvinkin eri tavalla. 

En suinkaan tarkoita että onnellisuus on ainoa tunne mikä pitää näyttää. Suru, tuska, ahdistus ja epäonnistuminen ovat myöskin tunteita ja näitäkin tunteita on hyvä jakaa. On hyvä kuitenkin miettiä että miten sen näytät. Haluatko tehdä niin että mielummin kiellät toisen onnen hekumoinnin, vai kertoisitko mielummin että ihanaa kuulla että sinä voit hyvin ja asiat ovat mallillaan ja että uskot ja luotat että sinunkin kurssisi on kääntymässä varmasti vielä. 

Keskustelin ystäväni kanssa taannoin siitä että olisi hyvä joka päivä muistaa miettiä edes pari asiaa elämässä mistä on kiitollinen. Missä onnistuit tänään? Mikä tässä päivässä oli parasta? Mihin olit tyytyväinen? Mitä toivot huomiselta? Kun vastaat näihin kysymyksiin joka päivä, uskon että lopulta se aurinko paistaa sinullekin. 

Vaikka tämän päivän kiitollisuuden tunne tulisikin siitä että kaupassa oli vihdoin sitä pitkään loppuunmyytynä ollutta päärynäjogurttia, niin sekin lasketaan! 

Päivän paras asia voi olla aluksi vaikka se että bussi tuli ajoissa ja pääsit helposti töistä kotiin. Sen jälkeen mieli keksiikin paljon asioita mistä olet kiitollinen. Katto pään päällä, rakas koira tervehtimässä ovella, lämmin ruoka, vettä hanasta ja ah, Netflix. Asioita, joita helposti pitää itsestäänselvyytenä.

Iloisuus, hymy ja positiivisuus on tarttuvaa. Jos joku hymyilee sinulle, miksi mutristaisit otsasi vastaukseksi. 

Ootteko te huomannut ikinä tätä samaa? Onko joku sanonut teille että onneaan ei saa hehkuttaa? Oletko joskus joutunut peittelemään onneasi sen takia että joku toinen ei halua kuulla, tai pitää sitä feikkinä?

’Be open with Your love and loud with Your laughter. Life is so much brighter when lived genuinely’. 

Hunajan pehmentävä voima

Syksy on jo pitkällä ja on tullut taas aika hakea ullakolta takit ja villaset. Niinkuin tiedämme, tämä on myös se aika kun kannattaa päivittää ihonhoitotuotteet vuodenaikaan sopiviksi. 

Kylmä viima tuntuu nenän päässä ja päivän mittaan iho saattaa tuntua kiristävän ja huutavan kosteutta. Kesän kevyet voiteet ei enää ravitse ihoa riittävästi. 

Taas jälleen Kiehl’s on ajan hermolla ja lanseerasi loppu kesästä uuden hoitovoiteen, Pure Vitality Skin Renewing Creamin. 

Tämä herkullinen uutuus onkin vanha paluumuuttaja. Uusi paranneltu koostumus sisältää ihoa kosteuttavaa, pehmentävää ja vahvistavaa manuka-hunajaa ja ginseng-juurta joka palauttaa ihon heleyden. Pure Vitality-voiteen ainesosat ovat 99,6% luonnollista alkuperää. Koostumus on hunajaisen tuntuinen ja sitä kannattaakin hieman lämmittää käsissä ennen kasvoille levitystä. Tämä voide tekee ihosta välittömästi sileän ja se jättää iholle ihanan samettisen pinnan, joten se toimii loistavasti myös meikin alla. Pure Vitality-hoitovoidetta voi käyttää sellaisenaan, tai kerrostaa sitä seerumin tai kasvoöljyjen kanssa. Mun iho on poikkeuksetta aina kuiva, joten se vaatii voiteelta paljon. Nassu on tällä hetkellä jo ihan korppukuiva, joten siksi mä painelen tämän voiteen alle myös Kiehl’sin kasvoöljyjä. Daily Reviving Concentrate ja Midnight Recovery Concentrate on pettämätön öljyduo. Ne antaa kuivalle iholleni sopivasti lisää ravintoa. 

Pure Vitalityn voidepurkki poikkeaa tavanomaisesta. Sen uusi innovatiivinen pakkaus helpottaa voiteen annostelussa, pitää tuotteen hygieenisenä ja auttaa sitä säilymään pidempään. 

Mulla tulee tästä mielee Dr. Pimple Popper-ohjelma, kun voidenokare nousee pienestä reiästä kuin mustapää huokosesta. Sorry mielikuvasta heille jotka eivät saa kicksejä kyseiseltä ohjelmasta! Palataan voiteen ylellisyyteen ja pehmeyden, sekä pakkauksen helppouteen, niin unohdetaan moiset mielikuvat. 

Asiakkaamme ovat olleet enemmän kuin iloisia uudesta pakkauksesta, ja jopa toivoneet että kaikki voiteemme pakattaisiin jatkossa vastaavasti. Moni on jopa sanonut että tämä estää sen että heidän miehensä eivät kaapaise voidepurkkia tyhjäksi parilla käyttökerralla. Tätäkin näemmä tapahtuu! 

Tiesittekö että Manuka-hunajalla on myös korjaava, jopa parantava vaikutus? Manuka-hunajassa on myös suurempi antioksidanttipitoisuus kuin muissa hunajissa. Syksyn ja tulevan talven herkistämälle iholle tämä voide on siis enemmän kuin tervetullut uutuus! 

Miksi siis et kokeilisi Pure Vitalityä heti? 🧡 

8 tyhjänpäiväistä asiaa mitä olen miettinyt tällä viikolla

Välillä (lue: turhan usein) mieleen juolahtaa kaikkea ihan tyhjänpäiväistä. Tällä viikolla mielessä pyöri näinkin tärkeitä juttuja, joten ne ansaitsi ihan oman postauksen. 

1. Pitääkö radiouutisten lukijalla olla tylsä ja monotoninen ääni? Tuntuu että tää on enemmän kuin tapa, eikä poikkeus. Siis mulla tulee välittömät unihiekat silmiin! Mun radion kuuntelu on kyllä sitä luokkaa, että en edes ymmärrä miksi tää häiritsisi mua. 
2. Miksi ihmeessä Da Capo patukka on niin pieni? Tätä olen kyllä jo miettinyt pidemmän aikaa! Siis maailman herkullisin suklaapatukka ja sitä myydään vain pienen pienissä patukoissa. Pitäisköhän sitä kysyä ihan suoraan Fazerilta? Tähän on tultava muutos! Ja ei, ne Da Capo käärekarkit ei aja samaa asiaa. 
3. Katsooko joku oikeesti Big Brotheria? Ei lisättävää.
4. Kuinka paljon kynttilöitä on liikaa? Vai onko olemassa sellaista määrää? Mä lupaan joskus kirjoittaa postauksen missä paljastan sen rehellisen ja todellisen kynttilämäärän mitä omistan. Vai uskallanko sittenkään?!!?
5. Miksi tiistai on vaikeampi päivä kuin maanantai? Maanantai menee aina jotenkin apinanraivolla, mutta tiistai matelee, ärsyttää ja silloin kaikki tuntuu vaikeammalta. 
6. Miksi Patros-fetaa ei saa joka ikisestä kaupata? Se on parasta. Lidl, herätyyyyys! 
7. Miksi pyöräilijät ajelevat ihan miten sattuu? Mun mielestä pyöräilijöille pitäis olla oma ajokortti. Tuntuu että noin 80% pyöräilijöistä ei tunne liikennesääntöjä, saatika omaa näkökykyä. Murr!
8. Miten ihmeessä Wheatus-yhtyeen Teenage Dirtbag-biisi on aina vaan yhtä hyvä! Jostain kumman syystä se vaan aina pistää hymyilyttämään ja laulattamaan. 

Destiny, was that You?

Mun viimeiset postaukset on ollut suht siirappisia, toki syystä. Ajattelin silti jatkaa samalla kaavalla! 

Nyt kun olen ollut rouvana jo about 1,5 kuukautta on hyvä palata siihen mistä kaikki alkoi. Reilu viisi vuotta sitten jos minulta olisi kysytty että uskonko kohtaloon, en olisi ollut ihan varma vastauksestani. Näin rakastuneena, onnellisena ja elämään tyytyväisenä, vastaisin nykyään että uskon. Todellakin, uskon. Mä uskon siihen että kaikella on tarkoitus, ja tämä elämä vie sinua juuri sinne, mihin sinun pitääkin mennä. Wow, alkoipa tämä deepisti. Postauksen aihe on kuitenkin suht kevyt ja hauska. Nimittäin, silloin reilu viisi vuotta sitten en ollut niin iloinen, vastaanottavainen saatika tulevaisuuteen positiivisesti suhtautuva nainen. Takana oli pidempi pätkä sinkkuutta. Eikä siinä, tiettyyn pisteeseen saakka se oli ihan jees. Mutta kun yksinolo alkoi muuttumaan yksinäisyydeksi, tuli musta aika skeptinen. Löydänkö ikinä ketään, kuka rakastaa mua ehdoitta, ketä mä rakastan takas täysiä? Olenko mä aina yksin? Little did i know, se onni ja rakkaus oli aivan kulman takana! 

Elokuun lopussa 2014 olin siskoni kanssa Porvoossa, kauppojen yössä. Yhdessä ihanassa vintage-putiikissa bongasin täydellisen trenssimallisen nahkatakin. Sitä pitkään soviteltuani ja harkittuani päätin ostaa sen. Kotona tutkin sitä lähemmin. Ruotsalainen valmistaja ja nahka oli ihanan pehmeää ja juuri sopivasti kulunut. Takin kaulukseen oli kiinnitetty nimitägi...Voitteko kuvitella että tägissä luki Lehtonen. Silloin hetken mietin että nappaisinko sen irti takista, mutta kuitenkin jätin sen siihen. Takki tuli ahkeraan käyttöön ja tuntui kuin se olisi tehty minulle. Reilu kuukausi myöhemmin päätin selata Tinderiä vielä kerran. Ajattelin että nyt vielä katson ja sitten poistan koko sovelluksen. Matchasin muuan Teron kanssa ja aloimme viestitellä. Tuntui kuin olisin tuntenut Teron aina. Vähän kuin se nahkatakki tuntui että se on kuin tehty mulle, niin tuntui tämä tyyppikin. Sovimme treffit ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Siihenkään en ollut ennen uskonut että niin voi käydä, mutta nykyään uskon. Kun kuulin Teron sukunimen, muistin nahkatakissa olevan nimitägin. Voiko olla että tämä oli kohtalon johdatusta? Joku ylempi taho halusi viestittää mulle että tää on se oikea ja nahkatakissa oleva nimi on minun tuleva sukunimi. Moni voisi sanoa hauskaksi sattumaksi, mutta itse uskon sen olleen muuta. Nykyään takki tuntuu entistä enemmän omalta, eikä ihme onhan siinä mun nimi! 

Uskotteko te kohtaloon? Tai siihen että kaikella on tarkoitus? 🖤

Pieni muistilista hääpäivään

Ennen häitä sain monelta ystävältä pieniä vinkkejä juhlia varten. Sellaisia pieniä, jotka saattavat helposti unohtua, joilla on kuitenkin suuri merkitys. Nyt haluankin jakaa nämä hyväksi havaitut vinkit teille omien lisäyksieni kera. 

1. Älä stressaa! Älä ainakaan enää pääpäivänä. Kaikki järjestelyt on varmasti jo niin mallillaan ettei mikään voi mennä pieleen. Jos jokin  menee hieman erilailla kuin olitte suunnitelleet, niin se ei varmasti pilaa juhlianne. Pääasia on se että te sanotte toisillemme ’tahdon’ ja pappi sanoo ’Amen’. Muista myös että kukaan vieraista ei tiedä, miltä juhlatilassa sinun visiosi mukaan piti näyttää. Jos jotain unohtui, tai kukat ei olekaan ihan sellaisia kuin ajattelit, ei kukaan sitä huomaa.
2. Muutama asia liittyen kenkiin. Osta kengät hyvissä ajoin ja koeaja niitä useasti ennen juhlia. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin huonot kengät elämäsi tärkeimpänä päivänä. 
3. Hanki varuiksi rakkopuikko ja hiero jalat täyteen sitä ennenkuin laitat juhlakengät jalkaan. Better be safe than sorry. Rakkolaastaritkaan ei paljoa tilaa käsilaukustasi vie.
4. Jos sinulla on ”kakkoskengät”, mihin aiot vaihtaa kesken juhlien, huolehdi että ne on tarpeeksi mukavat ja tilavat. Itselläni kävi niin että kun olin ollut korkeissa koroissa koko päivän niin jalat toki väsyivät ja turposivat. Illan kääntyessä yöhön päätin vaihtaa toiset kengät jalkaan, niin eivät ne sitten mahtunutkaan jalkaani! Olin ostanut supersöpöt, mutta aivan liian kapeat kengät. Olin vain ajatellut että kakkoskenkien pitää olla matalat. Pelastukseni oli hotellille pakkaamassani kassissa olleet sandaalit. Toki joku pätkä juhlista meni paljain varpain, mutta eihän sitä kukaan muhkean mekon alta nähnyt.
5. Tämä on tärkeä! Ellei jopa tärkein. MUISTA HYMYILLÄ! Monella morsiamella käy niin että kun alttarille käveleminen jännittää ihan vietävästi niin hymy unohtuu siinä samalla. Muistuta itseäsi kirkon ovien auetessa että tämä on elämäsi paras ja onnellisin hetki. Siinä väkisinkin kirpoaa hymy huulille. Älä jännitä, hyvin se menee. 
6. Valitse kaasot tarkoin. Valitse itsellesi sellaiset kaasot joihin voit luottaa täysin. Älä valitse ketään velvollisuudentunnosta. Itselleni oli hyvinkin selvää ketkä pyytäisin kaasoikseni. He auttoivat ja tsemppasivat kaikessa mahdollisessa. Jopa enemmän kuin osasin pyytää. Kiitos heille siitä. ❤️
7. Muista ryhti. Minulla on ainakin tapana unohtaa seistä ryhdikkäästi, joten tämä oli asia mistä jouduin itseäni muistuttamaan. Varsinkin valokuvissa. Onneksi hääpuku ja korkeat korot tekee tämän jo melkein automaattisesti. 
8. Hääpäivä menee ohi salamannopeasti, mutta yritä muistaa huomioida kaikki vieraanne. He ovat tulleet juhlimaan teitä, teidän kanssa joten on tärkeää vaihtaa edes pikaiset kuulumiset tai moikat kaikkien kanssa. Mihinkään intensiivisiin ja pitkiin keskusteluihin ei monen kanssa ole aikaa, mutta pari sanaa ehdit varmasti kaikkien kanssa vaihtamaan. Älä kuitenkaan tee tästä sellaista ”suoritusta”. Jos et ehdi tai pääse kaikkia tervehtimään, he ymmärtävät sen kyllä. Tuskin kukaan joutuu häissä yksinään kyyhöttämään. 
9. Jos otatte viralliset hääkuvat ennen kirkkoa, muistakaa ottaa vihkisormuksen kuviin mukaan. Pieni juttu, mutta silti niin iso.
10. Mun aamun pelastus oli se että olin pyytänyt kampaajan ja meikkaajan meille kotiin. Ei ollut sinkoilua ympäriinsä eikä sen suurempaa aikataulutusta. Olihan siellä meillä kotona vähän ruuhkaa kun siellä oli kaasot, heidän kampaaja ja meikkari, valokuvaaja ja mun kampaaja ja meikkari. Selvittiin ja kaikilla oli hyvä fiilis. 
11. Preppaa kaasot ja bestmanit hyvin. Niin että he tietävät tarkkaan päivän kulun ja ohjelman. Kruunaa joku heistä seremoniamestariksi tai valitse erikseen seremoniamestari.
12. Muista hankkia hääautoon shampanjapullo ja lasit! Se on se hetki suuresta päivästänne kun saatte nauttia ne ihan kahdestaan. 
13. Vinkkaa valokuvaajalle tarkkaan, mitä haluat. Mistä tyylistä pidät ja mistä et. Kysy myös valokuvaajalta vinkkejä kuvauksiin. Mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon. Meidän valokuvaaja oli supertaitava ja osasi vinkata jos jonkinmoista asiaa, mitä en todellakaan olisi osannut ottaa huomioon. Kaikki tässä postauksessa olevat kuvat ovat hänen käsialaansa. (Katja West, Taikahetki)
14. Viimeiseksi haluan sanoa että NAUTI!  Nauti jokaisesta hetkestä täysin rinnoin, pysähdy välillä ja kätke kaikki ihanat hetket mieleesi. Niihin on ihana palata. 

Morsiamen meikki: Kati Castrén, Dior

Morsiamen kampaus: Lylie  Witting, kampaamo Olohuone

Valokuvaaja, Katja West, Taikahetki 

Mitä sain huomenlahjaksi?

Me halusimme hankkia toisillemme huomenlahjat, mutta toteuttaa sen omalla tavallamme. Emme halunneet aiheuttaa toisillemme paineita siitä että mitä toiselle keksisi lahjaksi. Päätimme että menemme häiden jälkeisenä päivänä kaupungille kiertelemään ja jos löydämme jotain mieluista, voimme hankkia ne toisillemme. Noh, häiden jälkeisenä päivänä olimme AIVAN poikki, joten kiertely jäi siihen että kävimme Kauppatorilla jätskillä ja sitten palasimme takaisin hotellille. Huomenlahjat hankittiin pari päivää myöhemmin. 

Niinkuin moni teistä tietää, mä rakastan By Lassenin Kubus-sarjaa, joten ei yllätä että minun kokoelma sai täydennystä. Makuuhuoneen ikkunalaudalle muutti herttainen ja vähäeleinen kynttelikkö. Syksy saapui juuri sopivasti, niin tämä ihanuus pääsee heti kovaan käyttöön. Kynttelikön elekieli on niin ajaton ja tyylikäs että en usko että kyllästyn siihen koskaan. 

Sen lisäksi keittiöön löytyi jotain, mitä en ikinä uskonut meille tulevan. Mä olen aina ollut sitä mieltä että talouspaperirulla pilaa keittiön ”feng shuin” aivan täysin, eikä sellainen saa meidän keittiössä olla esillä. Silloin harvoin kun talouspaperia meidän kauppareissuilta tarttuu mukaan, pidän huolen siitä että se asuu kaapissa eikä se majaile missään näkyvillä. Naurettavaa, i know, mutta kaikilla meillä on nää omat höpsöt jutut. Tero ei ihan ole hiffannut mun vihaa talouspaperia kohtaan ja tästä on monesti naureskellen keskusteltu kavereiden ja perheen kesken. Niinkin paljon että yhtenä jouluna isäpuoleni oli paketoinut Terolle talouspaperipaketin joululahjaksi, että meillä edes joskus olisi talouspaperia Teron mieliksi. Huomenlahjaksi en toki saanut talouspaperia, mutta sen telineen kyllä! By Lassenin Kubus-sarjaa sekin. Se on niin hyvännäköinen että talouspaperirulla ei oikeasti häiritse mua. Haha! Tää oli siis ihan win/win hankinta. Terolle paperia ja mulle teline mitä sietää katsella. 

Terolle hankittiin yllättäen vinyyliboksi. Noita vinyylejä on kertynyt jo hyvä määrä, joten oli hyvä että huomenlahjat valittiin niin että oltiin molemmat mukana. Muuten olisi voinut tulla virheostos, kun en pysy perässä että mitä kokoelmasta jo löytyy ja mitä ei. 

Näitä lahjoja tulee varmasti käytettyä, kuunneltua ja nautittua. ❤️ 

Elämämme upein päivä

Viime lauantaina sanoimme Teron kanssa toisillemme ’tahdon’. Tätä päivää oli odotettu pitkään ja suunniteltu hartaasti. Oli ihanaa että päivä oli vihdoin tullut, jonka jälkeen voimme kutsua toisiamme aviopuolisoiksi. Tätä päivää ja sen tunnelmaa on vaikea pukea sanoiksi, mutta yritän. 

Päivä alkoi ihanan rennosti kotonamme kaasojeni, meikkaajien, kampaajien ja valokuvaajan kanssa. Aamupala ei maistunut, sen verran jännitti. Lasillinen kuohuvaa ajoi aamiaisen asemaa. Kun meikki ja tukka oli laitettu, sekä hääpuku puettu, oli aika lähteä valokuvauksiin. Päätimme ottaa kuvat ennen vihkimistä, niin pääsimme kirkolta suoraan juhliin vieraiden kanssa. Kuvasimme lähellä kotiamme, kauniissa Kallion maisemissa. En malta odottaa että näemme viralliset kuvat! Kirkolle päästessämme huomasin kuinka minua alkoi jännittämään oikein kunnolla. Odotin morsiamen huoneessa jonka ikkunasta näin kuinka juhlaväkeä alkoi tulla paikalle. Vähän ennen kuin kello löi kaksi, kävelin siskoni kanssa kirkon tuulikaappiin jossa isäni odotti minua. Kun urkuri aloitti soiton, ovet aukesivat ja aloimme kävellä isäni kanssa kohti alttaria. Hymyilin ja itkin onnenkyyneliä koko matkan! Tero tuli minua vastaan ja jatkoimme yhdessä alttarille. Pappina toimi Petri Patronen, joka puhui niin kauniisti meistä ja avioliitosta. Olin varma että itkisin koko toimituksen ajan, mutta ihme kyllä sain pidettyä itseni aika hyvin kasassa. Muutamat onnenkyyneleet valuivat poskia pitkin kun siskoni luki osan korinttilaiskirjeestä ja kun huikea laulaja lauloi Anna Puun Linnuton Puu -kappaleen sellon säestäessä. Toimituksen jälkeen kävelimme alttarilta pois urkurin soittaessa Bruce Springsteenin Thunder Road -kappaletta. Niin meitä. 

Ovien auetessa oli ihanaa nähdä kaikki läheisemme hurraamassa ja iloitsemassa rakkauttamme ja juuri solmittua avioliittoa. Hyppäsimme pinkin Cadillacin kyytiin ja kurvasimme kohti juhlapaikkaa. Matkalla poksautimme shamppanjan ja joimme maljan meille. Oli hauskaa huomata kuinka paljon ihmiset hurrasivat ja onnittelivat ajaessamme Helsingin kaduilla. 

Juhlamme vietettiin juhlatila M6:ssa, joka sijaitsee aivan Helsingin keskustassa. Näkymät kuudennen kerroksen ikkunoista ovat kauniit ja tila itsessään raikas, siisti ja valoisa. Juhlatilan kautta hankittu ruoka oli superhyvää ja se saikin vierailta paljon kehuja. Ruoan jälkeen kuulimme upeita ja niin liikuttavia puheita. Mä rakastan puheita ja mun mielestä ne on aina häissä se kohokohta, näin myös meidän omissa häissä. Kiitos vielä kaikille kauniista sanoista!

Kenkäleikki nauratti ja itseasiassa naurattaa edelleen! Kumpikaan meistä ei ole hääleikkien suuri ystävä, mutta kenkäleikki on kyllä ehdoton. Ilta jatkui myöhään ja tanssiminen oli loputonta! Viski- ja karkkibaarissa riitti kävijöitä, joka oli helpotus huomata! Olimme ostaneet karkkia aika reippaasti, jopa yli monien suositusten. Karkkia oli 16,5 kiloa!! Ja melkein kaikki meni! Voitteko uskoa? Olin aivan varma että niitä jää yli ja paljon, mutta onneksi olin väärässä! 

Yhden aikaan yöllä lähdimme kohti Lilla Roberts -hotellia viettämään hääyötämme. Huoneessamme nautimme vielä kuohuvaa, hedelmiä ja käsintehtyjä suklaita. Kolmen aikaan yöllä lilluttelimme vielä kylpyammeessa, kuohuvaa siemaillen miettien kuinka upea päivä meillä on takana ja miten ihana tulevaisuus meillä on edessämme. 

Aivan unelmien päivä, ilta ja yö! 

Kun häät tulevat uniin

H-hetkeen ei ole enää kuin vajaa pari viikkoa. 12 päivää jos nyt tarkkoja ollaan. Nyt on myös se hetki kun häät on tullut mun uniin. Se on jännä miten paljon alitajunta pyörittää näitä ajatuksia, koska omasta mielestäni en niinkään stressaa näitä järjestelyjä ja meillä on homma hyvin hanskassa. 

Ensin uniini tuli siskoni, joka on myös yksi kaasoistani. Juhlat olivat menneet mallikkaasti ja kaikilla näytti olevan kivaa. Sitten valokuvaajamme pyysi saada kaikki kaasot ja bestmanit koolle että saataisiin ryhmäkuva. Menin sitten etsimään siskoani ja löysin hänet baarin puolelta juomassa jättikokoista mojitoa. Mojitossa ei ole mitään vikaa, mutta siskoni oli vaihtanut juhlavaatteensa pois ja oli mitä hirveimmissä verkkaripöksyissä täynnä tahroja ja reikiä. Meikin hän oli pessyt pois ja tukka oli aivan sekaisin. Kysyin sitten että mitä ihmettä on tapahtunut, niin hän vain pokkana sanoi että ”Virallinen osuus on jo ohi, niin ajattelin vaihtaa vähän rennompiin vetimiin!”. Saatoin sanoa hänelle pari valittua sanaa, mutta sitten jo heräsin. Onneksi, koska väitän että uninen raivonpuuskani olisi voinut olla painokelvotonta.

Toisena yönä olimme juhlatilassa juuri asettumassa paikoillemme kun minulle täysin tuntematon vanhempi rouva alkoi raivoamaan ja huutamaan minulle. Hän ei suostunut istumaan hänelle merkattuun paikkaan vaan halusi istua ikkunan vieressä. Siinä sitten yritin toppuutella häntä ja sanoa että olemme tarkoin miettineet missä kukakin istuu ja ajatelleet miten päin kaikilla olisi mahdollisimman viihtyisää ja mukavaa. Tämäkään uni ei jatkunut sen pidemmälle joten en tiedä mihin tämä tuntematon rouva sitten pääsi tai suostui istumaan. 

Tämä uni oli ihan selkeästi purkautuminen siitä pöytäkarttojenjumppaamisesta, joka ei todellakaan ollut helppo homma!

Viimeisin häihin liittyvä uni olikin jo sitten ihan paniikinomainen. Aamulla laittautuessamme en saanut yhteyttä kampaajaani. Ei näkynyt, ei kuulunut. Tästä iski jäätävä itku ja parku ja paniikki. Itkin juuri laitetut meikit pitkin poskia, parkuen huusin ja huusin. Mietin että jos kyse olisi ollut meikkaajasta olisin siitä ehkä jotenkin selvinnyt, mutta hiuksia en osaa laittaa kyllä mitenkään juhlavasti. Jotenkin minulla oli näköyhteys kirkkoon ja näin että juhlaväki on saapunut paikalle ja mä olen pahasti myöhässä. Tukka oli aivan kamalalla sykkyrällä ja meikit poskilla. Samalla huomaan että vannehameeni vanteet oli paukkunut poikki. Vanteet pystyi kuitenkin napsauttamaan paikoilleen, mutta yksin en siihen pystynyt. Yritin tonkia hameenhelmaa ylemmäs edes nähdäkseni vanteet, siinä onnistumatta. Kukaan kaasoistani ei auttanut! Siskoni oli näreissään ja murjotti kun kampaaja jonka piti tehdä hänenkin kampauksensa, ei saapunut paikalle. Kaksi muuta kaasoani ottivat lungisti ja sanoivat tarvitsevansa lepoa ennen isoja juhlia! Haha! 

Onneksi tiedän että kukaan minun kolmesta kaasoistani ei jättäisi minua yksin tai pulaan sellaisella hetkellä. 

Jännä nähdä millaisia unia tulen tässä parin viikon aikana vielä näkemään! Onneksi tiedän että kaikki menee meidän päivänä oikein hyvin, enkä käytä valveillaoloaikaani stressaten. Jos jokin pieni kömmähdys sattuu, niin sitten sattuu. Sille ei voi mitään, paitsi ehkä nauraa! 

Uskotko että minusta tulee Bridezilla?

Häihimme on enää reilu kolme viikkoa aikaa ja luulisi että nyt jos joskus iskisi paniikki ja stressi. Olen todistamassa oman luuloni vääräksi. Ei ahdista, ei stressaa, enkä panikoi.

Säästänkö kaiken stressaamisen hääpäivän aamuun.... ehkä, mutta uskon selviäväni siitä. Silloin on enää turha stressailla onko karkkibaarin karkit nyt oikean sävyisiä ja makuisia tai tuliko viiniä ostettua riittävästi. Ne ei enää siitä muutu. Olen sitäpaitsi päättänyt että jos jokin menee hääpäivänä ”pieleen” niin nauran sille. Fakta on se että sinä päivänä meistä tulee aviopari ja se on tärkeintä. Sitä ei voi mikään pilata. 

Pienen pieni stressinpoikanen käväisi minussa viime viikolla kun sain siskoltani viestin että Kallion Block Partyt ovat samana päivänä kuin häämme ja meidänhän vihitään Kallion kirkossa. Yllätyksekseni huomasin että tällä kertaa ne järjestetään aika lähellä kirkkoa. Nooooooh, mehän aina kerromme kaikille kuinka rakastamme Kalliota, sen yhteisöllisyyttä, ihmisten ystävällisyyttä ja sitä että siellä tapahtuu aina jotain. Nyt sitten pääsemme astelemaan kirkkoon hieman isomman juhlaväen saattelemana. Eli ajatellaan se niin että Kallio tarjoaa meille parastaan. 

Yritän välttää turhaa stressiä ja olen sataprosenttisen varma että kaikki menee meidän päivänä enemmän kuin hyvin. 

To do-lista on jo lähes tyhjä. Joko olemme unohtaneet jotain tai sitten olemme oikeasti muistaneet suorittaa kaiken valmiiksi. Kummin kävi, selviää vasta pääpäivänä. Listalla ei oikestaan enää kummittele kuin kukkien haku, joka tietysti tapahtuu hääpäivän aamuna sekä mun puvun viimeistely. Onneksi saan puvun ompelijalta jo ensi viikolla. Toki mun pitää vielä jatkaa mun hääkenkien sisäänajoa, että ne olisivat mahdollisimman mukavat jalassa kolmen viikon päästä. 

Jos rakkaat ystäväni ovat lyöneet vetoa millainen bridezilla minusta tulee niin pian he voivat myöntää tappionsa! Hah! En usko että minusta enää mikään hirviö tulee. 

It’s Time For Avocado

Aiemmista postauksistani on varmasti käynyt ilmi että rakastan kasvonaamioita. Nyt olenkin enemmän kuin innoissani kun saan vihdoin kertoa teille keväästä asti pitämäni salaisuuden. Tästä aiheesta on ollut vaikeaa olla hys hys. 

Kiehl’s lanseerasi juuri uuden kasvonaamion joka on kuin guacamolea levittäisi iholle! Avocado Nourishing Hydration Mask on jokaisen kuivaihoisen pelastus. Nimikin sen jo kertoo, reippaasti avokadoöljyä ja iltahelokkiöljyä sisältävä naamio ravitsee ja kosteuttaa kuivaa ihoa. Kuiva iho on yleensä myös kovin samea, karhea ja eloton. Se tarvitsee kosteutta ja öljyjen antamaa ravintoa. Oikeilla seerumeilla ja kosteusvoiteilla kuiva iho pärjää kyllä, mutta edes kerran viikossa olisi tärkeää antaa iholle intensiivinen tehohoito. Silloin on naamion aika. 

Avokadon terveysvaikutuksista puhutaan paljon. Sen sisältämät rasvat tekevät hyvää niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Siksi sitä käytetään paljon myös kosmetiikassa. Yksi Kiehl’sin tunnetuimmista tuotteista on Creamy Eye Treatment With Avocado, eli kavereiden kesken avokado silmänympärysvoide. Nyt voimme vihdoin kertoa että silmänympärysihon lisäksi voit saada avokadohoidon koko kasvoillesi! Kun iho kinnaa ja näyttää kuivuuden takia samealta, on tämä uusi naamio sinun ”go to”- tuote. Sen täyteläinen koostumus on jopa hieman kokkareista, josta tämä guacamole- mielleyhtymä tuleekin. 15 minuutin vaikutusajan jälkeen iho tuntuu kosteutetun täyteläiseltä ja terveeltä.

Vaikka olen pitkään jo vannonut multimaskingin nimeen, on tämä avokado-ihanuus saanut olla ihollani ihan yksinään. Vaikka käyttöohje opastaa vaikutusajan olevan 15 minuuttia niin itse olen kyllä sen antanut ravita ihoani melkeinpä puoli tuntia. 

Tätä avokado-unelmaa löytyy nyt myös suomen Kiehl’s myyntipisteistä. Käsi ylös, jotka on tästä yhtä innoissaan kuin allekirjoittanut!! 🥑

Vau, mitkä polttarit!

Näin aluksi haluan sanoa KIITOS!! Viime viikonloppuna mut yllätettiin toden teolla! Kaikista laskukaavioista ja arvailuista huolimatta en ollut osannut ajatellakaan että mun polttarit olisivat olleet viime viikonloppuna! Ehkei ihan vielä siis tulekaan mulle kutsua FBI:n hommiin. Perjantaina mulla oli kova kuume ja jouduin jäämään töistä pois. Lauantai-aamuna olo oli onneksi jo parempi ja valmistauduin töihin. Tero sanoi että voi heittää mut töihin, niinkuin usein lauantaisin tekee. Siinä sitten meikkasin ja hääräilin muita aamurutiineja. Yhtäkkiä kuulin kuinka joku kääntää avainta ja avaa oven! Sisälle rynnii kaikki rakkaimmat punaisiin paitoihin sonnustautuneet ystävät huutaen ”POLTTARIIIIIIIT!”. Mun reaktio oli ensin että apua, mulla ei oo housuja jalassa! No, housut jalkaan ja sitten sain oman punaisen paidan, mihin oli painatettu IFK:n logo jonka sisään oli kirjattu ”Ida ja Tero sekä 3.8.2019”. Mun paidan selässä luki vielä ”En gång Lehtonen, Alltid Lehtonen”. Aivan mahtava!! Jääkiekkohenkisen paidan lisäksi minun asusteina toimivat  kirkuvan punainen Jofa ja lätkähanskat.

Sain teeman mukaisen polttarikirjan josta löysin listan mitä pakata mukaan. Pakkaamisen aikana polttariporukka kattasi meille upean brunssin ja poksauttivat kuohuvat. Tavarat pakattuina ja mahat täynnä lähdimme kohti tuntematonta. Sörkan kurvissa silmilleni sidottiin huivi ja talutettiin ympäriinsä. Mun piti arvailla että mihin me ollaan menossa. Tiesin että lähellä on sushipaikka, joten loogisin oli arvata että me mennään sushinsyöntikurssille. Ei suinkaan valmistuskurssille vaan syöntikurssille! Hah! No ei ihan osunut arvaus nappiin. Kun huivi otettiin pois huomasin että kyse ei todella ollut mitenkään sushiin liittyvää. Me mentiin jousiammuntatunnille! Se oli aivan älyttömän siistiä! Hieman vaikeampaa mitä olisin olettanut, mutta makeeta. Tuossa lajissa aika menee kyllä hujauksessa. 

Siitä sitten matka jatkui kohti Rediä jossa mua taas silmät ummessa kuljetettiin. Määränpäänä Fööni, jossa pääsin leijailemaan! En ole yleensä kovinkaan pelokas, mutta tämä jännitti kyllä paljon. Ei kun varusteet niskaan ja kypärä tiukasti päähän ja kohti puhallinta. Oli hauska huomata kuinka pienikin käden tai jalan liike vaikutti siihen kuinka hyvin siellä liiteli! Olin kyllä yhtä hymyä koko lentelyn aikana ja sen jälkeen! Mahtava kokemus, mikä olisi varmasti jäänyt kokematta ilman mahtavia ystäviäni. Kun leijailut oli leijailtu niin kypärä vaihtui toiseen. Fööniltä minut tuli hakemaan vanha moottoripyörä sivuvaunuineen! Vaikka moottoripyörien keskellä olenkin kasvanut, en ollut aiemmin ollut sivuvaunussa kyydittävänä. Se menopeli kyllä keräsi katseita ja sen kyydissä oli kyllä hauska seurata maisemia ja fiilistellä! 

Moottoripyörä kurvasi Kaivohuoneen eteen jonka läheisyydessä odottikin seuraava aktiviteetti. Kuplafutis! Jos ette ole ikinä tätä kokeillut, niin suosittelen vahvasti! Voi sitä naurun määrää! Kuplan sisällä ollessa ei ihan tajua mittasuhteita, eikä ihan hiffaa olevansa pallon sisällä. Tahattomasti ja tahallaan taklailimme toisiamme. Kun pallon kanssa kaatuu, joutuu hetken miettimään että mites sieltä pääsekään ylös! Nauru raikasi kyllä tätä peliä pelatessa niin että vatsalihakset on vieläkin hellänä. Pallon sisällä tuli aurinkoisella ilmalla tosi kuuma, joten oli ihanaa että seuraava etappi oli hotelli. Hotellilla kävimme suihkussa ja laittautumassa. Samalla suoritin pari tehtävää polttarikirjasta. Yhtenä tehtävistä oli laittaa kuulokkeet päähän, valita kappale ja laulaa se muille niin että he arvaavat mistä kappaleesta on kyse. Innostuin hoilaamaan jopa kolme kappaletta, voi niitä jotka joutuivat olemaan kuulijoina. Kun korvia oli särjetty tarpeeksi pääsimme polaroid-kameran kimppuun ja ikuistamaan polttarifiilistä kaverikuvin. Niistä tuli niin hauskoja! 

Kun muutama pullollinen kuohuvaa oli kumottu lähdimme kävelemään Hard Rock Caféhen jossa söimme aivan jättimäiset burgerit ja skoolasimme mansikkamargaritoilla. Herkuttelun jälkeen jatkoimme Rymy Eetuun bailaamaan ja kuuntelemaan livemusaa. Yön pikkutunneilla kipitimme kaasojen kanssa hotellille nukkumaan ja aamulla heräsimme aamiaiselle. Ihan hirveästi ei aamupala uponnut vaikkakin tarjolla olisi ollut vaikka mitä herkkuja. Oli tainnut edellisen illan viskikolat tehdä tehtävänsä. 

Niin kiitollisena, iloisena ja onnellisena palasin sunnuntaina kotiin. Miten mulla onkaan näin ihania ystäviä ympärillä?! He selkeästi tuntevat minut kuin omat taskunsa kun olivat osanneet järjestää aivan minun näköisen päivän! Tekemistä oli keksitty monien polttareiden edestä! Silti kaikkiin aktiviteetteihin oli varattu reippaasti aikaa eikä missään vaiheessa tuntunut että olisimme olleet kello kaulassa. Rentoa ja hauskaa yhdessäoloa ja tekemistä. Perfect!

Kiitos rakkaat ystävät, tätä päivää on ihana muistella koko loppu elämä! ❤️ You ROCK!