Viime viikolla tämä neiti kaatui aamulenkillä ja pamautti alaselkänsä kovaan asfalttiin oikein mojovasti. Olin lähdössä aamulenkille ja kurkkasin ikkunasta keliä. Ulkona näytti märältä ja astemittarikin näytti vain yhtä pakkasastetta. Rakkaiden Icebugieni sijaan vedin jalkaan lenkkarit.
Lenkki meni kivasti, oli raikas ilma ja ihanan valoisaa! Kotiinpäin tullessa käppäilin varmoin askelin koirat vierelläni. Sitten liukastuin oikein kunnolla loivassa alamäessä. Luojalle kiitos etten kaatunut kummankaan koiran päälle, niitä olisi sattunut enemmän.
Asfaltti pussasi alaselkääni oikein tuntuvasti ja kyyneleet silmissä painelin kotiin. Lähdin töihin ja huomasin että kävely ja seisominen on yhtä tuskaa. Sain ajan lääkärille joka passitti minut kotiin lepäämään. Pariin päivään en pystynyt tekemään muuta kuin makaamaan ja napsimaan särkylääkettä. Onneksi iskussa ei käynyt kuitenkaan kovaa tärähdystä pahemmin. Levolla sain selän taas kuntoon.
Jälkikäteen voin vain voivotella omaa typeryyttäni kun en laittanut nastakenkiä jalkaan. Helppo sitä on olla jälkiviisas.
Ollaanhan kaikki ihan super varovaisia nyt talvikeleillä. Vaikkei ulkona näyttäisi liukkaalta voi se sitä tosiaan olla!
Kaatumisissa voi käydä todella pahasti!
Autoillakin on talvella nastat alla, miksi ei siis meilläkin?
