Elämäni ensimmäinen työmatka lähestyy...

...ja mua jännittää ihan älyttömästi! Toki tää on ihan sellaista iloista ja positiivista jännitystä. Mä oon pienestä saakka ollut sellainen että kun mua joku jännittää niin mä itken. Siis itken niin etten saa sitä loppumaan. Hah! Voi sitä näkyä kun kirmaan pitkin terminaalia kohti checkausta ja itkeä vollotan samalla.

Mun äiti sanoi että se muistaa että mä oon tehnyt niin aina. Olin sitten matkalla sellotunnille tai vaikka leirikouluun. 

On kuitenkin hyvä että mä tiedostan että tää on mun tapa syystä tai toisesta, niin osaan ehkä vähän ennaltaehkäistä asioita jotka eniten stressaa tällaisissa asioissa. 

Esimerkiksi tätä reissua varten oon tietty kirjoittanut jo hyvissä ajoin listan mitä pitää pakata mukaan, niin muistan varmasti kaiken. Tulevalle reissulle on jos jonkinmoista dresscodea, joten pitää ottaa huomioon moooonta asiaa. 

Pakkauslistan lisäksi oon kääntänyt kaikki englanninkieliset reissuun liittyvät aikataulut suomeksi, joten paniikin iskiessä mun ei tarvitse kun avata kännykän muistiinpanot ja lukaista sieltä. Koska jos paniikki iskee niin en välttämättä mukamas edes osaa englantia. Vaikkakin puhun ja ymmärrän englantia oikein hyvin. Noin niinkuin normaalitilanteissa. Olen myöskin kirjoittanut ylös kaikki hotellin tiedot ja Kiehl'sin yhteyshenkilöiden puhelinnumerot.

Paniikin ennaltaehkäisyä siis!

Oon muutenkin sellainen tyyppi että haluan valmistautua tärkeisiin tapaamisiin ja tilanteisiin hyvin. Kaiken tämän jännityksen keskellä tiedän kuitenkin että kaikki menee hyvin ja tästä reissusta tulee ihan super!! Tänä vuonna on tulossa niin makeita juttuja, mitä en malttaisi odottaa vaikka samalla halkean jännityksestä! Eli watch out kyynelkanavat, teillä on työntäyteinen vuosi tiedossa!

Millaisia jännittäjiä te olette? Itkettekö, nauratteko, tärisettekö vai osaatteko pysyä viilipyttyinä? 

I didn't even know that I love the 90's !

Muistatteko tuon poika- ja tyttöbändien kulta-ajan? Kun muodissa oli Eastpakin reput jotka oli valutettu niin alas että repun alareuna iski joka askeleella polvitaipeisiin? 

Jopa talvitakin piti olla niin lyhyt että alaselkä näkyi ja pakkasilla teinien munuaiset joutuivat kylmyydestä koville. Pojilla oli pottatukka ja Tallinnan Mustamäen torilta ostetut Adidaksen ”ihan aidot” nappiverkkarit. Ilmassa leijui Yves Rocherin esanssisen kookos-hajuveden katku ja radiossa pauhasi Bäkkärit. 

Mic Mac:in fleecehupparit, reisitaskufarkut, hopeiset minireput ja Filan yli-isot collegepaidat. Max Factorin Panstickillä ja mustalla kajal-kynällä pystyi loihtimaan ajan henkeen sopivan meikin. Oh my God!

Tätä listaa voisi jatkaa ja jatkaa!

Niin katkeransuloista kun se onkin niin ysäri on ehdottomasti back, ollut jo pidemmän aikaa. Ehkä tämä pahin tai kovin buumi on jo taittumassa pois, mutta olen aina ollut hidas syttymään trendeille. Monien kiemurtelujen jälkeen päädyin ostamaan vyölaukun, joka on itseasiassa enemmän kuin cool! Vyölaukku on kyllä ehkä myös maailman käytännöllisin laukku! (En oikeasti ikinä uskonut sanovani tätä!) Koirien kanssa ulkoillessa kaikki tarpeellinen kulkee helposti mukana kun kädet pysyy vapaana  ja jostain syystä vyölaukku on mielestäni vielä ihan hyvännäköinenkin. Sain myös synttärilahjaksi ystäviltäni Adidaksen vyölaukun. Ehkä Adidaksesta intoutuneena päädyin ostamaan vyölaukkuun mätsäävät pöksyt. Eli ei enempää eikä vähempää kuin ysärin kuumimmat NAPPIVERKKARIT! Oi kyllä! 

Näitähän on näkynyt katukuvassa jo ainakin vuoden ajan, mutta niinkuin sanottu, en lämpene tällaisiin asioihin heti. Kesti makustella tätä asiaa hetki. Mutta nyt minulla on omat ysäripökät ja uskon että tulen käyttämään niitä hyvinkin paljon!

Ootteko te hullaantuneet ysärimuodista? 

Aarrekartta unelmien miehen luo

Tää on ehkä paras juttu ikinä! Jokainen joka on joskus ollut tai on tällä hetkellä sinkkuna, on varmasti miettinyt että "löydänkö mä ikinä sitä oikeeta?" tai että "oonko mä ikuisesti yksin?". Jotkut toki haluavatkin pysytellä sinkkuina. 

Tämä oli mullekin tuttua vielä viitisen vuotta sitten. 

Kerran sitten hiljaisessa iltavuorossa puhuttiin työkaverin kanssa miehistä, ylläri. Kollegani kysyi: "Kai säkin oot tehnyt aarrekartan, niin että sun unelmien mies löytää perille sun luo!". No enpä ollut ja toki kaikki keinot piti ottaa käyttöön!

Siinä kun kikateltiin tätä aarrekartta ajatusta, niin päätimme ryhtyä tuumasta toimeen. Eikun kuittikirjoittimesta paperia, johon sitten piirrettiin tikku-ukko. Otsikoksi kirjattiin Idan unelmien mies. Toiselle puolelle paperia kirjattiin luonteenpiirteitä, mitä toivoisin unelmieni miehestä löytyvän ja toiselle puolelle kirjattiin ylös ulkonäkötoiveet. Tämä paperi piti säilyttää jossain esillä, niin että se unelmien prinssi sinut löytää. 

No, tämä kartta sai aitiopaikan mun jääkaapin ovesta! Siinä se oli aika pitkään, ja jossain siivousvimmassa olin sen siitä siirtänyt sitten laatikkoon ja unohtanut kokonaan sen olemassaolon. 

Ehdin olla sinkkuna kolmisen vuotta, joten ehkä Tero oli eksynyt kun laitoin kartan jemmaan. Haha! 

Jokin aika sitten siivotessani kävin papereita läpi niin tämä pieni kartta tipahti pinojen välistä lattialle. Olin unohtanut sen ihan täysin! Naureskelin itsekseni ja aloin käymään karttaa läpi kohta kohdalta, oli hauska huomata että Tero täyttää jokaikisen kohdan toivotuista luonteenpiirteistä ja ulkonäkötoiveista! 

Okei, karttaan oltiin kyllä kirjattu että olisi kiva että miehellä olisi tatuointeja, mutta ne oli laitettu sulkuihin, se ei siis ollut välttämätöntä. 

Jos muistan oikein niin kollegani kertoi että sen kartan pitää olla jonkun muun piirtämä kuin sinun, joten sinun täytyy vain kertoa millainen sinun unelmien miehesi olisi. So don't jinx it! Tämä on aivan hölynpölyä, mutta väliäkö sillä! Pidetään pilke silmäkulmassa ja muistetaan että on sitä sinkkunaiset ja miehet epätoivoisempiakin juttuja tehnyt. 😉

Mun unelmieni mies löysi mun luokse, oli se sitten aarrekartan taikuutta tai ei. 

Hauskinta oli toki huomata että ne asiat mitä mä pidän miehessä tärkeimpänä täyttyy mun tulevassa aviomiehessä. ❤️ 

Mitäs kaikkea hassuja juttuja te olette tehneet Amorin nimissä?

Veil or no veil?

Niinkuin aiemmin kerroin niin löysin mun unelmien hääpuvun. Siitä lähtien puku on roikkunut tangolla vaatehuoneessa. Melkeinpä päivittäin käyn avaamassa pukupussin vetoketjua ja kurkkimassa mekkoani. Kun olen ollut vapaalla arkipäivänä, Teron ollessa töissä, niin hinku on ollut kyllä suuri pukea mekko päälle ja liihottaa pitkin kämppää.

Kuitenkaan tätä mekkoa ei noin vain pueta päälle ilman avustusta... joten sovitukset ja fiilistelyt on sitten jäänyt ihan vain siihen pukupussiin kurkkimiseen.

Tänään kuitenkin sain kaksi ihanaa ystävääni meille kylään, varta vasten katsomaan pukua! Oli se kyllä vieläkin niin ihana. Ystävänikin olivat aivan myytyjä kun näkivät puvun päälläni. 

Minulla on hankittu häihin niin korkeat kun matalatkin kengät joten soviteltiin mekkoa molempien kanssa.

Mekko oli aivan täydellisen mittainen korkeiden kenkien kanssa, mutta matalien kenkien kanssa ehkä inasen liian pitkä. Nyt on siis dilemma että pitääkö mekon helmaa silti vähän lyhentää. 

No, tässä on onneksi aikaa kääntää ja vääntää vielä. Mitä nyt itseäni tunnen niin en edes usko että hirveän aikaisin vaihdan matalia kenkiä jalkaan. 

Kenkien lisäksi mallailtiin huntua. Sain ystävältäni hänen vanhan hunnun kokeiluun, mutten ole ihan varma onko huntu mun juttu. Ainakin tällä hetkellä olen sitä mieltä että ilman huntua mennään, mutta saattaahan sekin vielä muuttua. 

Onko teillä ollut huntua omissa häissänne? 

Sovituksen lomassa juhlittiin hieman myös pienen Lucky-pojan syntymäpäivää! 

Uskomatonta että Lucky on ollut Suomessa jo viisi vuotta. ❤️ 

Meidän karvalapset tulevat osaan meidän hääkuviin mukaan niin oli kiva että nekin on nähneet puvun jo hyvissä ajoin. Hihi!

Kahden mustan koiran omistajana voin kyllä kertoa ettei ollut ehkä ihan ideaalein ympäristö sovitella mekkoa täällä kotona. Karvoja kun on täällä vähän joka paikassa, on sitten imuroitu tai ei.

Nyt puku on taas turvassa pukupussissa odottamassa H-hetkeä. Enää 144 päivää! 

32

Eilen täytin taas vuosia. 32. Jostain syystä olen aina ajatellut että silloin ollaan sitten ihan oikeasti aikuisia. 

Tämä luku tuntuu hyvältä, kotoisalta. 

Juttelin muutama päivä sitten kollegani kanssa ikäkriiseistä ja totesin etten ole ikinä uskonut niihin. Ainakaan en itse ole koskaan kokenut tarvetta kriiseillä ikäni takia. En tiedä miksi niin tekisin. 

Kollegani oli sitä mieltä ettei minun tarvitsisi kriiseillä koska minulla on asiat elämässä niin kivalla mallilla. Siinä hän oli kyllä täysin oikeassa. 

Minulla on ihana koti, upeat karvalapset, hyvä ja motivoiva työ ja maailman paras mies joka tekee minusta tänä vuonna rouvan. 

Nämä kaikki on olleet pitkään haaveitani ja nykyään ne on todellisuutta. 

Toki minulla on haaveita tulevaisuudelle, mutta niin pitääkin olla. Stressaaminen ei siihen auta vain määrätietoisesti kulkea kohti tavoitteita ja unelmia.

Voipi olla että ikäkriisi iskee sitten joskus vasten kasvojani ja lujaa, jolloin tämä kriiseihin uskomattomuus on vain kaukainen muisto. Niin tai näin, niin nautin tästä hetkestä ja porskutan eteenpäin aikuisempana ja kypsempänä. Ainakin noin ikäni puolesta. 🤣 

Kuvissa komeilevat osa upeista lahjoistani! Vitsi miten minun ystävät ja rakkaat minut tuntevatkaan kun he tietävät mistä olen haaveillut. ❤️ 

Love What You Do, Put Your Heart Into It, and You Will Be Rewarded

Otsikon viisaat sanat on kosmetiikkabrändi Kiehl’sin perustajan John Kiehlin oppipojan Aron Morsen käsialaa. Tätä mottoa Kiehl’s käyttää edelleen koulutuksissaan ja henkilökuntansa mottona. 

Niin kuin osa teistä tietääkin, niin minä saan työskennellä tämän upean brändin parissa. 

Olen ollut Kiehl’s Customer Representative eli KCR jo pian seitsemän vuoden ajan! 

Mä todella nautin sitä mitä teen ja olen totaalinen Kiehl’s fanaatikko!

Pitkäaikaisesta uskollisuudestani brändiäni kohtaan minut palkittiin aivan huippu-yllätyksellä! Pääsen koulutusmatkalle New Yorkiin!!

Kiehl’s järjestää vuosittain viikon mittaisen Legacy Award tripin, johon kutsutaan ja valitaan Kiehl’släisiä ympäri maailmaa. Sain kunnian olla ensimmäinen Suomesta lähtevä KCR! 

Odotan niin innolla että pääsen tapaamaan kollegoitani muista maista.

Lähden reissuun huhtikuun alussa, enkä oikein enää pysy pöksyissäni! Olen niin innoissani! Vähän jännittää, mutta hyvällä tavalla.

NYC on yksi mun lempikaupunkeja koko maailmassa ja Kiehl’s on brändi mitä elän ja hengitän!

Lupaan päivittää blogiani reissusta jos vain suinkin ehdin. Päivät tulevat varmasti olemaan pitkiä, mutta viimeistään kotimatkalla on aikaa näppäillä reissu- ja koulutuskokemuksia tännekin. 

Big Apple and Mr. Bones here I come! 🍎💀