Eilen täytin taas vuosia. 32. Jostain syystä olen aina ajatellut että silloin ollaan sitten ihan oikeasti aikuisia.
Tämä luku tuntuu hyvältä, kotoisalta.
Juttelin muutama päivä sitten kollegani kanssa ikäkriiseistä ja totesin etten ole ikinä uskonut niihin. Ainakaan en itse ole koskaan kokenut tarvetta kriiseillä ikäni takia. En tiedä miksi niin tekisin.
Kollegani oli sitä mieltä ettei minun tarvitsisi kriiseillä koska minulla on asiat elämässä niin kivalla mallilla. Siinä hän oli kyllä täysin oikeassa.
Minulla on ihana koti, upeat karvalapset, hyvä ja motivoiva työ ja maailman paras mies joka tekee minusta tänä vuonna rouvan.
Nämä kaikki on olleet pitkään haaveitani ja nykyään ne on todellisuutta.
Toki minulla on haaveita tulevaisuudelle, mutta niin pitääkin olla. Stressaaminen ei siihen auta vain määrätietoisesti kulkea kohti tavoitteita ja unelmia.
Voipi olla että ikäkriisi iskee sitten joskus vasten kasvojani ja lujaa, jolloin tämä kriiseihin uskomattomuus on vain kaukainen muisto. Niin tai näin, niin nautin tästä hetkestä ja porskutan eteenpäin aikuisempana ja kypsempänä. Ainakin noin ikäni puolesta. 🤣
Kuvissa komeilevat osa upeista lahjoistani! Vitsi miten minun ystävät ja rakkaat minut tuntevatkaan kun he tietävät mistä olen haaveillut. ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti