tiistai 24. tammikuuta 2017

Ajantasalla taas




Vaikka nykyaikana kaikilta löytyy kaikenlaiset padit ja kännykät kalentereineen, niin minä haluan silti aina kunnon vanhanaikaisen paperikalenterin.
Tänä vuonna olin tässä hankinnassa reippaasti myöhässä, kun vasta viime sunnuntaina ostin uuden kalenterin. 

Olin jo muutamaa päivää aikaisemmin tilannut Design Lettersin kalenterin Room21:in nettisivuilta, mutta Stockalla kierrellessäni satuin löytämään samanlaisen alepöydästä! Mikä tsägä! 
Ajattelin että palauttaisin netistä tilaamani kappaleen, mutta ilokseni huomasin että olin tilannut epähuomiossa pienemmän koon samasta kalenterista, joten pidin senkin! 
Nyt on yksi ns. kotikalenteri ja yksi käsilaukkuun sopiva. 

Mun mielestä on aina niin ihanaa täyttää uutta kalenteria. Kirjata ylös rakkaiden ja omat syntymä- ja muut merkkipäivät. 
En vain kestä yhtään jos teen uuden karheaan kalenteriin kirjoitusvirhesuttuja! En ainakaan näin heti alkuun. Maaliskuussa tuhrujen tekeminen ei tunnu enää niin sydäntä raastavalta. Hah. 




sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Hunajaista helmikuuta odotellessa!




Tämän kevään ehdoton ykköstuote on Suomen Kiehl's myyntipisteissä ihan pian! 
Tämä on kaikkien pakko saada ja kokea! 

Mistä siis on kyse? 
Pure Vitality Skin Renewing Cream on voide jolla pystyt lataamaan ihollesi elinvoimaa aamuin illoin. Tämä hunajaisen täyteläinen koostumus pehmentää ihosi silkkiseksi välittömästi. Iho on heleä ja tasainen. 
Purkin sisältö koostuu 99,6 prosenttisesti luonnon raaka-aineista. Suurempaakin suurempi plussa siitä! Pääraaka-aineina toimivat Uusi-Seelantilainen Manuka-hunaja joka korjaa ihon rakennetta ja ylläpitää ihon kosteuspitoisuutta ja Korealainen punainen ginseng joka heleyttää ja kirkastaa sameaa ihoa. Tämä herkullinen superkosteuttava tuote sopii loistavasti myös herkkäihoiselle. Pure Vitality Skin Renewing Cream ei sisällä parabeeneja, mineraaliöljyjä eikä synteettisiä väriaineita tai hajusteita. 


Olen jo vuosia ollut täysin hullaantunut Kiehl'sin tuotteista, enkä suoraan sanottuna tiennyt kaipaavani enää mitään lisäystä iholleni. Pure Vitality sai minut toisiin aatoksiin. En tiennytkään kuinka samettiseksi ihon pinnan voi saada! 
Olen käyttänyt kyseistä voidetta nyt parin viikon ajan ja tuntuu kuin ihoni olisi vahvistunut reippaasti. Se todella näyttää elinvoimaisemmalta ja kirkkaammalta. 
Voide toimii loistavasti yksin, mutta näin talven kuivattamalle iholle olen ensin taputellut muutaman tipan Kiehl'sin Daily Reviving Concentrate-öljyä. Se antaa iholle energiaa ja antioksidanttien voima takaa suojan mm. saasteita vastaan. 
Pure Vitality voidetta tarvitset kerrallaan vain herneen kokoisen määrän. Ihan oikeasti, se riittää! 
Tuote suositellaan lämmittämään ensin hyvin käsissä, jonka jälkeen painelet tuotteen hellästi ihollesi ja pehmein pyörivin liikkein imeytät tuon hunajaisen ihanuuden ihollesi. 
Meikin voit levittää lähes samantien voiteen levityksen jälkeen. 


En pelkää ihoni ikääntymistä, koska tiedän että hyvin hoidettu iho ikääntyy kauniisti. 
Juuri siksi tämä uutuus jää ehdottomasti osaksi ihonhoitorutiiniani. 
Tämän upeuden tulet löytämään Suomen Kiehl's myyntipisteistä helmikuun kuudentena päivänä. Eli malta vielä hetki! Muista että jos epäröit tai haluat vielä varmistua tuotteen toimivuudesta, pyydä asiakaspalvelijalta näyte kokeiluun. Jälleen kerran olen vakuuttunut että sinä ja ihosi tulette rakastumaan tähän tuotteeseen!



torstai 5. tammikuuta 2017

Night-time routine




Iho joutuu päivän aikana koville. Tuuli, aurinko, saasteet, lämpö ja kylmä rasittavat ihoa. 
On siis syytä auttaa sitä palautumaan yöllä jolloin ihon uusiutuminen on vilkkaimmillaan. 

Hyvä puhdistus on ensiarvoisen tärkeää. Kiehl's onkin lanseerannut tähän aivan mahtavan ihoa hellivän Midnight Recovery Botanical Cleansing Oil -puhdistusöljyn. Se sisältää mm. ihoa rauhoittavaa laventeliöljyä ja oliiviöljystä uutettua kosteuttavaa skvalaania. Sillä saat irti kovemmankin meikin hellävaraisesti. Puhdistuksen jälkeen iho on pehmeä kuin vauvan pylly ja aivan super heleä! 

Samaan linjaan kuuluu jo klassikoksi muodostunut Midnight recovery concentrate. 10 eri öljyn eliksiiri, joka auttaa ihoa uusiutumaan yön aikana. Se ravitsee, rauhoittaa ja kosteuttaa ihon yön aikana. Tätä loistotuotetta tarvitset vain muutaman tipan kerrallaan. Voit käyttää sen yksinään tai jos olet kuivaihoinen pystyt kerrostamaan sen päälle vielä kosteusvoiteen. Tätä ilman en ole nukkunut vuosiin! 



Älä suotta unohda myöskään herkkää silmänympärysihoa. Usein kuulen kysyttävän että eikö kasvovoidetta voisi käyttää myös silmänympärysiholle. Vastaukseni on aina sama; ei missään nimessä! Silmänympärysiho on hyvin herkkä ja ohuempi kuin kasvojen iho muuten. Se tarvitsee omaa hellää huolenpitoa. Totisinta totta on myös se että ikääntymisen merkit näkyvät ensimmäisenä silmänympärysalueella. Haluammehan pitää katseen kirkkaana ja nuorekkaana mahdollisimman pitkään. Älkää siis missään nimessä aliarvioiko tämän täsmätuotteen tarkoitusta. Silmäympärysvoidetta tulee käyttää aamuin ja illoin. Jos haluat hifistellä niin voit käyttää päiväksi ja yöksi eri tuotetta. Kiehl'sin ratkaisu silmänympärysihon yöajan hellimiseen löytyy myös tästä iki-ihanasta Midnight- linjasta. Midnight Recovery Eye- silmänympärysvoide vie pois tummuuden ja turvotuksen samalla raviten ja kirkastaen silmänympärysaluetta. Aamulla on ihana herätä näyttäen freesiltä! 

En voi muuta kuin suositella tätä ihanaa yöajan hoitolinjaa! Nämä tuotteet sopivat jokaiselle ihotyypille. Kiehl'sin myyntipisteistä saat aina myös näytteitä joista pääset ensin tutustumaan tuotteisiin. 

Kauniita unia sinulle ja ihollesi!