Viikonloppua odotellessa

Tulevana viikonloppuna olemme lähdössä Tallinnaan joululahjaostoksille.

Mä olen yleensä ihan mestari keksimään lahjoja lähimmäisilleni, mutta jostain syystä tänä vuonna ei ideoita näytä syntyvän. Ei vaan lamppu syty, ei sitten millään. Tänä vuonna yritän panostaa ns. aineettomiin lahjoihin, johonkin yhteiseen tekemiseen tai elämykseen tms. Meillä kaikilla on jo ihan kaikkea ja vähän päälle, niin paras lahja on yhteinen aika. Mutta sekin vaatii kekseliäisyyttä. Kaikki yhteinen tekeminen on superia, mutta haluan silti panostaa näihin kunnolla. 

Tallinnasta hankin vaan pienenpieniä lahjoja kylkiäisiksi ja mahdollisesti jotain kivaa jouluista kotiimme. Jos historia toistaa taas itseään niin tässä tulee käymään niin että minä ja siskoni shoppaillaan kuin mielipuolet ja kotiin tullessamme huomaamme että ainoat joille olemme lahoja hankkineet olemme me itse. Hupsan!

Omalta ostoslistalta löytyy kyllä uusi talvitakki ja kunnon ulkoilukengät, millä pysyisin pystyssä talven liukkailla. Toki listaa pidentää myös Zara Home. Mä sekoan siellä aina ihan täysin. Voi sitä tuoksukynttilöiden ja diffuusereiden määrää. Nyt jo kuvagalleria on täynnä screenshotteja Zaran sivuilta. Onneksi meillä on auto mukana niin ostokset kulkevat näppärästi kotiin saakka. 

Tulis jo lauantai! 

Just what I needed

Ihana viikonloppu paketissa. To do -listalla ei ollut tänä viikonloppuna yhtään mitään. Ihan tarkoituksella pidimme kaikki menot minimissä. 

Perjantai-iltana Tero oli firman pikkujouluissa ja minä nautin joutenolosta ja jääkiekosta kotisohvalla. Olin päättänyt avaavani punkkupullon ja katsovani elokuvaa, mutta todellisuus olikin se että ryystin limua ja katselin matsin jälkeen kaikenmaailman realityhömppää välillä torkahdellen. 

Lauantaina nukuimme myöhään. Päivä starttasi pitkällä lenkillä jäbien kanssa. Vitsit että talvinen stadi on kaunis! ❤️

Loppupäivän jatkoimme chillailua. Himahengailua, kynttilöitä, glögiä, viltin alla makoilua, lätkää ja ruokaa kotiovelle kannettuna. Kuulostaa ihanan laiskalta. 

Sunnuntaina vuorossa oli pientä järkkäilyä kotona ja valmistautumista alkavaan viikkoon. 

Mun viikko alkaakin uuden työnantajani järjestämällä kielikokeella, joten täytyy yrittää kääntää aivot ruotsin- ja englanninkielelle. Eli Solsidan ja Sinkkuelämää pyörimään vuorotellen. Pitäkää mulle peukkuja!

Tämä laiskaakin laiskempi viikonloppu tuli tarpeeseen ennen joulun hulinoita. Ensi viikonlopun vietämmekin Tallinnassa siskoni, äitini ja isäpuoleni kanssa. Siitä tulee varmasti ihan megakiva reissu! 

Could it be Christmas already?

Mä rakastan näitä By Lassenin Kubus -kulhoja ja meidän kotona onkin yksi tällainen valkoisena. Näitähän löytyy kahdessa eri koossa ja olen nyt ihan vakuuttunut että tarvitsen tämän myös pienemmässä koossa. Siis nimenomaan TARVITSEN! Tuo musta olisi niiiin kiva saada sen valkoisen kaveriksi. Söpö pikku-musta voisi muuttaa meidän eteisen lipastolle, se sopis siihen kuin nenä päähän. Oih! Taidan toimia joulupukkina ja hankkia tämän etukäteisjoululahjaksi itse itselleni! Mä oon oikeasti ollut tosi kiltisti joten enkö mä ole ansainnut tämän? 

Iik ja apua!

Mä en todellakaan ole unohtanut mun blogia ja teitä, vaikka kieltämättä nyt on ollut vähän liian pitkä tauko postauksissa! Pahoittelut siis siitä.
En edes ala keksimään tekosyitä mistä tämä johtuu. Nyt vain on ollut piiiiitkä paussi. Ryhdistäytynen ihan just nyt, tästä hetkestä lähtien.

Kesän jälkeen arki on iskenyt lujaa ja on ollut hyvinkin haipakkaa, mutta onneksi pääasiassa kaikkea mukavaa. Myös työrintamalla on tapahtunut pienoisia muutoksia, jännää!
Hääsuunnitelmat pyörivät paljon mielessäni, vaikka häihimme on vielä rutkasti aikaa. Kerron suunnitelmistamme lisää vielä omassa postauksessa. Niin makeeta että vuonna 2019 minusta tulee elämäni rakkauden vaimo ja minua voi kutsua rouvaksi!

Nyt mulla onkin useamman päivän vapaaputki menossa, niin voin taata että mun Pinterest -tili laulaa ja häälehtien sivut viuhuvat! :)

Mutta nyt, laitan käden sydämelle ja lupaan palata pian uuden postauksen merkeissä.

Hiljaisuus

Rakastan asua kaupungissa, keskellä kaikkea. Nautin jopa raitiovaunukiskojen kolinasta ja muista liikenteen äänistä. Ei haittaa vaikka lokit herättävät aamuyöllä kiljunnallaan. Ei häiritse vaikka naapuri pitäisi aamuun asti kestävät kinkerit. Ei ota pannuun vaikka yläkerrassa asuu naapuri joka taitaa pitää tiiliskiviä kenkinään. Sekään ei haittaa vaikka viereisellä urheilukentällä pelataan talvisin lätkää niin että kiekon kolina kuuluu kotiin asti. Vanne ei ala kiristämään ohimoa vaikka Linnanmäellä kesäpäiväänsä viettävien ihmisten kiljunta herättää minut päiväunilta. On itseasiassa aika makeeta asua kaiken tämän elämän keskellä.

Vaikkei nämä minua häiritse niin joskus on ihana lähteä pois kaupungista mökille missä ainoat äänet on veden liplatus, lintujen laulu, saunan kiukaalle sihahtava vesi ja poksuvat polttopuut. Hiljaisuus, siinä mieli ja sielu lepää ihan erilailla. Rauha ja raikkaus tekee keholle hyvää. On vapauttavaa irrottautua arjen rutiineista kokonaan. Olla yksin ajatuksiensa kanssa, vaikkei sinänsä olekaan yksin. Mikä onkaan rauhallisempi tapa aloittaa päivä kun istahtaa terassille nauttimaan hiljaisuudesta, auringosta ja kiireettömyydestä. Illalla on ihanaa saunan jälkeen laittaa grilli päälle ja herkutella kesäherkuilla. 

Vaikka arvostan kaikkea sitä olen silti aina ollut huono mökkeilijä, en vain malta olla ja ottaa iisisti. En ainakaan kauaa. Se on erikoista koska en minä kaupungissakaan ollessa ole kokoaika mitään touhuamassa. Minulla on oltava lyhyenkin mökkeilypätkän aikana olla mahdollisuus päästä "sivistyksen pariin", vaikka se tarkoittaisi lähimmässä kaupungissa tai kylässä pyörähtämistä. Parin päivän rauhoittumispätkä tekee kuitenkin hyvää. Ainakin kerran vuodessa. Ehkä juuri sen avulla sitä jaksaa taas hektisessä pääkaupungissa arjen pyörittämistä.

Tänä vuonna jopa odotin mökille pääsyä. Ehkä alan oppimaan iisistiottamisen saloja. Hitaasti mutta varmasti. En usko että minusta tulee ikinä supermökkeilijää enkä varsinkaan usko että tulisin ikinä viettämään mökillä viikkoa pidempään. Mutta ken tietää. Aika näyttää. 

Silti on myönnettävä että tämän kesän kohokohta oli tämä viiden päivän mökkireissu! Oli ihan täydellistä että ajoitimme tämän pätkän ihan loman loppuun niin jaksaa taas kaupungin vilskeessä. Toki Kallion Block Partyt ovat viikonloppuna, joten nähtäväksi jää kuinka virkeänä sitä aloittaakaan uutta työviikkoa. 

I said YES!

En tiedä mistä aloittaisin. Itken taas jälleen onnesta! Miten tällaisen tarinan pystyy kertomaan kirjoittaen? Yritän saada postaukseen ammennettua sen onnen, ilon ja rakkauden tunteen joka minulla tai paremmin sanottuna meillä on. 

                    

Viime torstaina oli viimeinen työpäiväni ennen kesälomia. Aiemmin päivällä sain Terolta viestin että hän voisi tulla hakemaan minut töistä niin mentäisiin sitten yhdessä lenkille koiriemme kanssa. 

Hyppäsimme autoon ja sovimme että ajamme Herttoniemeen missä on kiva koirapuisto ja hyvät lenkkimaastot. Käymme siellä aika usein joten en osannut odottaa mitään normaalista poikkeavaa. 

Keli oli sateinen ja sumuinen, mutta samalla niin kaunis ja raikas. Ihmettelin ääneen kun Tero ajoi kiertoreittiä eikä suoraan puistoon. Sujuvasti hän kuitenkin sanoi että ajoi vahingossa väärästä liittymästä ulos. Olin edelleenkin ihan lenkille menossa, joten aloin vaihtamaan saapikkaitani lenkkikenkiin. Siinä kun yritin suoriutua kenkien vaihdosta huomasin kuinka autossa alkoi yhtäkkiä soida meidän biisi. Herkistyin ja näin että Tero oli ajamassa Herttoniemen rantaan, laiturin päätyyn missä olimme pysähtyneet ensimmäisillä treffeillämme. Tämä oli myös se paikka jossa silloin pelkäsin että Tero murhaa minut! Haha! Moni ystäväni oli silloin varoitellut sokkotreffeistä ja siitä että pitää pysyä aina ihmisten ilmoilla ja niin edelleen. Myönnän että minulla on myös aina ollut hyvin vilkas mielikuvitus. Ensimmäiset, salamannopeaan ihastumiseen johtaneet treffimme oli lokakuun synkkyydessä ja pimeydessä ja ajoimme silloin tuonne laiturin nokkaan. Silloinhan ne ystävieni varoitukset alkoivat kuulumaan ajatuksissani. Näin ei siis selkeästikään käynyt, päinvastoin. Aloitimme siitä hetkestä yhteisen elämämme.

Nyt olimme taas samassa paikassa, heinäkuun sateessa. Tero nousi autosta ulos ja tuli avaamaan minulle oven. Menin ulos ja ymmärsin että nyt elämäni rakkaus aikoo kysyä minulta elämäni tärkeimmän kysymyksen. Tero puhui kauniisti meistä ja tulevaisuudestamme, en enää tarkalleen muista mitä koska olin jo aivan seitsemännessä taivaassa. Loppuviimein Tero polvistui, avasi sormusrasian ja kysyi tulisinko hänen vaimoksi. Onnenkyynelten seasta sain hihkaistua että kyllä, ehdottomasti. En voinut lopettaa itkemistä ja nauramista samaan aikaan! En ole koskaan ollut näin onnellinen! 

Pitkien halauksien ja suudelmien jälkeen menimme sateensuojaan autoon ja kuuntelimme repeatilla meidän biisiä. 

Soitimme vanhemmillemme kertoakseni ilouutiset. Minun vanhempani toki tiesivät asiasta koska Tero oli käynyt pyytämässä kättäni heiltä jo aiemmin. 

Olen aina toivonut, ja Terollekin sanonut, etten halua kosinnan olevan mikään super suuri spektaakkeli. Olen toivonut sen tapahtuvan jossain hyvin arkisessa ja meille rakkaassa ympäristössä ja tilanteessa. Olen jopa haaveillut että se tapahtuisi kun olemme koolla yhdessä koko meidän pieni perhe. Me ja jäbät. Tämä kosinta oli niin meitä, täysin meidän oma yhteinen romanttinen hetki. Oli jotenkin myös niin ihanaa että sinä päivänä satoi. Mehän olemme kuitenkin aina jäbiemme kanssa ulkona, kelistä riippumatta.

Jatkoimme kosinnan jälkeen Tervasaareen lenkille. Tuuli ja sade piiskasi vasten kasvojamme, mutta sekään ei saanut pyyhittyä hymyä huuliltamme. Kävelimme käsikädessä. Kurvasimme kotiin missä korkkasimme shampanjapullon joka odotti kylmässä ja herkuttelimme suklaalla. Makoilimme koko illan kylkikyljessä ja puhuimme elämästämme, tulevaisuudestamme. 

Sain Terolta kosittaessa väliaikaissormuksen jotta pääsin itse valitsemaan mieleisen loppuelämän sormuksen. ❤️ 

Löysin aivan täydellisen, niin minun näköisen sormuksen. Terolle hankimme hyvin rouhean ja näyttävän sormuksen. 

Sormustenhakureissulla kävimme ostamassa myös muutaman häälehden ja paksun vihkon, mihin pääsemme luonnostelemaan hääideoita. Niin jännää ja ihanaa! 

      

Nyt onnenkyynelten sumentaessa näkökenttäni painun takaisin kihlattuni kainaloon ja jatkamme elämästämme ja toisistamme nauttimista. ❤️

Kostea lauantai

Jos minun pitäisi valita mikä on lempikodinkoneeni niin astianpesukone olisi hyvinkin lähellä ykkössijaa. Astianpesukoneen olemassaoloon tottuu hyvinkin nopeasti ja siitä luopuminen olisi näin ollen hyvinkin rankkaa. 

Viikonloppuna minut kuitenkin pakotettiin luopumaan astianpesukoneen käytöstä, ainakin hetkeksi. 

Lauantai-iltana kokkailin keittiössä ja samalla törkkäsin tiskikoneen päälle. Ei aikaakaan, kun kuului  kova piippaus ja samalla huomasin kuinka sukkani kastui. Ei, ei ja ei! Lattia lainehti vedestä! Kone pois päältä ja hana kiinni, mutta silti vettä oli niin paljon että sitä oli olohuoneesssa ja eteisessä saakka. Muutaman voimasanan jälkeen aloimme mieheni kanssa kasaamaan pyyhkeitä lattialle ja kuivaamaan joka paikan perusteellisesti. Jouduimme rikkomaan keittiömme sokkelit että saimme kuivattua niiden takaa. Koko kämppä oli kostea ja joka paikassa roikkui märkiä pyyhkeitä. 

Parin tunnin kuivausoperaation jälkeen osaisimme onneksi jo löytää positiivisia asioita tästä urakasta. Voin nimittäin väittää että näin perusteellisesti en ole pessyt keittiömme lattiaa ikinä. Jääkaapin alla olevalta lattialta voisi vaikka syödä eikä sokkeleiden takaa löydy pienintäään pölyhippusta! 

Jääkaapin alta löytyi myös pieni leluauto joka tulee kyllä muistuttamaan tästä tapahtumasta vielä kauan! 

Vieläkään emme tiedä onko tiskikone kokonaan luovuttanut vai onko siellä jokin tukos. Tämän saa joku ammattilainen selvittää. Siihen saakka käteemme toimivat tiskikoneena, blaah. 

Näin jälkikäteen naurattaa lähinnä että kuinka paljon pyyhkeitä kahden hengen taloudessa voikaan olla! Meidän pyyhkeillä olisimme kuivanneet toisenkin saman kokoisen asunnon helposti. Oli myös hienoa huomata kuinka hyvin toimimme yhdessä tällaisen pikku onnettomuuden aikana! Ei tullut huutoa eikä raivoa ja itkukin pysyi aika hyvin poissa. Urakan jälkeen halasimme ja mietimme kuinka huipputiimi olemme. 

Onneksi olimme paikalla kun tämä kävi, tässä olisi voinut käydä paljon pahemmin. 

Baby Mulberry

Muistatteko kun kerroin saaneeni äidiltäni ihanan Mulberry käsilaukun? Sen joka oli kovasti elämää nähnyt, mutta se saatiin herätettyä henkiin. Se laukku on ollut enemmän kuin kovalla käytöllä siitä lähtien. Siitä tuli minun ehdoton suosikkilaukku! Ei aikaakaan siitä kun olin saanut laukun kuntoon, äitini yllätti minut uudestaan! 

Olin käymässä äitini ja isäpuoleni luona yksi ilta töiden jälkeen. Esittelin äidilleni kuinka upeaksi laukku oli saatu. Siitä intoutuneena äitini kipitti vaatehuoneeseen ja alkoi tonkia jotain sieltä. Innoissani odotin että mitä sieltä löytyy. Hetken kuluttua äiti tuli takaisin olohuoneeseen upea Mulberry lompakko käsissään. Se oli samaa sarjaa kun laukkuni. Äitini halusi antaa senkin minulle, olihan se käsilaukkuni pari. 

Lompakko oli aivan priimakunnossa! Se on niin reilun kokoinen että sitä voi käyttää myös pienenä clutchina. Tämä upea lompakko on niin suloinen ja moneen käyttöön sopiva että se sai välittömästi vakkaripaikan käsilaukkuni sisältä. Sieltä se on näppärä napata mukaan jos tarvitsee vain pikkulaukun. 

On jännä taas pysähtyä miettimään, kuinka tällaiset klassisen kauniit tuotteet kestää aikaa! 

Akut ladattu taas tappiin saakka!

Voi että miten ihanan rentouttava loma me vietettiin viime viikolla! Pyrimme aina pitämään talviloman vasta maaliskuussa ihan vain valon ja kelien takia. 

Aina kelit eivät ole maaliskuussa vielä suosineet, mutta tänä vuonna tämä oli enemmän kuin otollinen aika lomailla. 

Lomasuunnitelmat olivat selkeitä. Otetaan iisisti ja tehdään mitä huvittaa. Viikkoon mahtui mm. shoppailua, jääkiekkoa (Go IFK!) ja Tallinnan päiväristeily. 

Rakastan Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitsevaa lasinpuhalluspajaa nimeltään Koppel & Keerdo Klaasikoda. Sinne oli pakko päästä tälläkin kertaa. Siellä on niin kauniita lasiesineitä. On mielenkiintoista seurata kun lasinpuhaltaja puhaltaa ja muotoilee myyntiin tulevia esineitä. 

Halusin taas ostaa yhden lasikipon kotiinvietäväksi. 

Oli mukavaa kierrellä Tallinnassa arkipäivänä keskellä päivää. Siellä oli miellyttävän rauhallista. Ei kiirettä eikä hötkyilyä. Eikä paljoakaan turisteja.

Kelit suosivat Tallinnassakin. Kevät oli sielläkin jo pitkällä ja kevyttoppatakissa tuli välillä ihan hiki! 

Viikon kruunasi minun synttärijuhlat! Oli upeaa saada lähes kaikki rakkaimmat ystävät juhlimaan kanssamme! Kävimme keilaamassa ja loppuillan bailasimme meidän kotonamme. Viini virtasi ja nauru raikasi! Anteeksi naapurit! 

En muistakaan koska olisin viimeksi nauranut näin paljon! 

Ystäväni myös yllättivät minut ihanalla lahjalla! Paketin sisältä löytyi kauan haaveilemani BoConceptin Wire -jakkara!!! Kiitos ystävät rakkaat! 

Vaikka sunnuntaina ei ollut kovinkaan virkeä olo, niin uskallan väittää että tämän loman ja juhlien ansiosta jaksaa kyllä pitkään! 

30

Tänään maanantaina 6.3 täytin kolmekymmentä (30) vuotta. Hullua! 

Tämä on jonkinlainen rajapyykki elämässä. En ole enää nuori-aikuinen vaan ihan aikuinen! 

Luku 30 tuntuu hämmentävän omalta. Luontevalta. Oikealta. Kypsältä. Vakavasti otettavalta. En ole enää twenty-something tyttö, vaan aikuinen nainen. Nyt alkoi väkisinkin pyörimään päässä tuo Paula Koivuniemen hitti! Hah! 

Tästä on hyvä jatkaa. En usko ikäkriiseihin, en ymmärrä niitä. En aio tuhlata sellaiseen aikaani. Otan tämän uuden kymmenyksen vastaan avosylin! 

Vaikka ikä onkin vain numero, niin silti mielestäni kolmekymmentä on upea numero!

Tätä numeroa pitää juhlia! 

Jännityksellä jään odottamaan mitä tämä kymmenys tuo minulle tullessaan. 

Nyt onkin aika laittaa nuttua niskaan ja lähteä juhlimaan ravintola Sandroon! Nam!

Designer bag, that lasts from mother to daughter

Vuonna 1989 äitini isoäiti oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Perinnöksi saamilla rahoilla äitini päätti hankkia itselleen jotain luksusta, jotain joka olisi ajatonta ja kestäisi aikaa, jotain joka muistuttaisi häntä isoäidistään. Hän hankki itselleen upean ja klassisen Mulberry -käsilaukun. 

Siitä hetkestä lähtien kun äiti poistui Lilly -nimisestä putiikista laukku mukanaan oli se kovalla käytöllä. Se oli hänen suosikkilaukkunsa, joka kulki mukana joka paikkaan. Vuosia palvelleena laukku siirtyi kaappiin odottelemaan että se taas otettaisiin käyttöön. Laukku oli nähnyt paljon elämää ja sitä myöten myös hieman kulunut.

Muistan kun olin hieman kateellinen pari vuotta sitten kun äitini antoi laukun siskolleni. Laukussa oli solki rikki ja nahka kaipasi kovasti hellää huolenpitoa. Siskoni otti sen innoissaan vastaan ja päätti että laittaisi sen kuntoon. Näin hän ei syystä tai toisesta kuitenkaan tehnyt vaan laukku joutui taas odottelemaan käyttöönottoa varastossa. 

Muutama viikko sitten olin siskoni luona viettämässä tyttöjeniltaa muuttolaatikoita purkien. Siskoni kaivoi tämän ihanan Mulberry -laukun laatikosta ja harmitteli ettei  ole vieläkään saanut laukkua fiksattua ja epäili että se jää vain hänelle kuleksimaan. Hän kysyi olisinko minä kiinnostunut laittamaan sen kuntoon ja ottamaan sen käyttöön. 

Olin haljeta onnesta! Tiesin että pölykerroksen alta paljastuu itse upeus. 

Heti kun pääsin kotiin aloin pyyhkimään siitä pölyjä ja kipaisin suutarille ostamaan nahanhoitoainetta. Jo se sai laukun näyttämään ihan erilaiselta. 

Laukun solki ja hihna olivat kokeneet kovia.  Ne olivat niin hauraat etten uskaltanut niitä paljoa väännellä. Hihnan sain notkistumaan Mister Mintin nahanhoitoaineella. Kyllästin koko laukun sillä kolmeen kertaan! Tämä laukku oli kyllä janoinen! Eikä ihmekään, sillä sitä ei oltu huollettu pitkään aikaan. 

Kuvat laukusta ennen ja jälkeen nahanhoitoaineen, huima ero! 

Pohdin pitkään mitä tekisin rikkoutuneelle soljelle. Kyselin ystäviltäni neuvoja. Kuulin että voisin viedä laukun Mulberryn liikkeeseen josta he voisivat lähettää sen englantiin korjattavaksi. Saattaisi kuitenkin olla mahdollista etteivät he pystyisi korjaamaan sitä, koska solki on kiinteä osa laukkua. 

Otin myös vastaan ehdotuksia hyvistä suutareista jonka käsiin uskaltaisin tämän kallisarvoisen laukun luottaa. Ystäväni suositteli Kaivopihalla sijaitsevaa Alladin suutaria, hän on kuulemma ihan velho tämänlaisten korjaustöiden kanssa. 

Olin aiemminkin kuullut hyvää tästä suutarista, joten päätin kiikuttaa laukun sinne. 

Hieman epäilevin fiiliksin jätin laukun sinne huollettavaksi. En siksi etten olisi luottanut itse suutariin, vaan siksi että tällä laukulla on suuri tunnearvo, enkä kestäisi jos laukulle kävisi jotain. 

Seuraavana päivänä kipitin innoissani suutarille noutamaan laukkuani. Hän todella oli tehnyt taikojaan. Laukun solki oli korjattu taitavasti, laukun ikää ja arvoa kunnioittaen. 

Olin super tyytyväinen työn laatuun! 

Kuva soljesta ennen ja jälkeen korjauksen 

Uuttahan laukusta ei tule, eikä tarvitsekaan. Mielestäni on ihanaa että tällainen design -tuote on sen näköinen että se on nähnyt ja paljon!

Ihanaa päästä kantamaan tätä laukkua olalla! Minun rakkaan äitini vanha aarre on nyt minun aarteeni. 

Tämä laukku on malliesimerkki siitä että laatuun kannattaa panostaa! Tämä laukku on nyt jo kestänyt äidiltä tyttärelle. Eikä sitä tiedä vaikka se kestäisi vielä kolmannellekin sukupolvelle. 

Lasinpuhalluskurssi Fiskarsissa

Saimme joululahjaksi lahjakortit koko päivän kestävään lasinpuhalluskurssiin. Lasinpuhallus on taiteenlaji mitä olen aina halunnut kokeilla. Nyt oli tämän unelman täyttymisen vuoro! 

Reilu viikko sitten lähdimme aamuvarhaisella ajamaan kohti Fiskarsissa sijaitsevaa Bianco Blu -lasistudiota. 

Olen aina ihaillut lasitaidetta ja arvostanut niiden tekijöitä. Oli ihana päästä kokeilemaan millaista on käsitellä yli 1000 asteista lasia, puhaltaa siitä erilaisia esineitä. Koko päivän kestävällä kurssilla jokainen pääsi puhaltamaan viisi eri lasiesinettä. Se ei todellakaan ollut helpointa mitä olen elämässäni tehnyt, mutta yksi antoisimmista kokemuksista se todentotta oli!

Opettajana toimi oman alansa superammattilainen Tarmo Maaronen, joka on toiminut lasitaiteilijana jo melkein 40 vuotta. Hän osasi opastaa ammattimaisella kärsivällisyydellä meitä joilla ei ollut pienintäkään käsitystä miten lasinpuhallusta tehdään. Hän oli ehkä yksi hauskimmista tyypeistä jota tiedän! Vitsejä vitsien perään. Tämän tyypin ansiosta uuden oppiminen oli superhauskaa ja päivä meni todella nopeasti. Tuli opittua myös että nauraminen ja lasinpuhalluspilliin puhaltaminen samanaikaisesti ei onnistu!

Ensimmäisenä puhallettiin lasinen pallo. Se oli Tarmon mukaan päivän helpoin työ. Vaikeinta oli saada puhallettua tasaisesti ja voimakkaasti että sai ilman kulkemaan tulikuumaan lasimassaan. Kun pillin sai auki, kulki ilma jo paremmin ja pallo alkoi muodostumaan. Tässä työssä saimme keskittyä itse puhaltamisen. Opettaja auttoi pyörittämällä pilliä puhalluksen aikana. Kaikkiin töihin saimme itse valita värin. Itse menin aika turvallisella linjalla; valkoista, kirkasta ja harmaata. 

Pallon jälkeen puhalsimme lasipullon/ kannun. Se olikin astetta haastavampi kuin edellinen työ. Siinä pilliä piti pyöritellä ja puhaltaa samalla. Ensin pilliä pidettiin vaakatasossa samalla puhaltaen.  Tämän jälkeen käännettiin pilli kohti maata ja jatkettiin tasaista puhallusta. Pääsimme testaamaan myös ns. nipistystekniikkaa kun teimme lasista pingviinifiguurit. Tässä työssä emme puhaltaneet vaan pääsimme pihdeillä "nyppimään" lasia niin että siihen muodostui pingviinin siivet, nokka ja pyrstö. Minun ja mieheni tekemät pingviinit näyttävät kieltämättä siltä että he olisivat hörpänneet vähän turhan paljon viiniä, sen verran letkeä asento niillä molemmilla on.

Omaksi suosikikseni osoittautui kirkas paperipaino. Tässä työssä harjoittelimme ilmankuplien tekemistä lasimassaan. Siinä tökittiin pienellä piikillä tulikuumaan lasimassaan reikiä. Näistä rei'istä muodostuu ilmakuplia lasiin. Reikien tökkimisen jälkeen lasista muovattiin pyöreä. Näiden töiden lisäksi tein myös valkoisen karkkikipon, joka tulee varmasti käyttöön! 

 

  

Noin viikko kurssin jälkeen saimme teoksemme kotiin. Minun malttamattomuuteni joutui koetukselle, kun en heti saanut niitä mukaani. Odotus kuitenkin palkittiin! Oli todella jännää tutkia oman työnsä hedelmää! Kesken kurssia kun niitä ei paljoa pääse ihailemaan. Jokainen teos vaatii jäähdytyksen, jotta lasiin ei muodostuisi jännitettä. Tämä tapahtuu noin 500 asteisessa uunissa. Tämän jälkeen ohjaajana toiminut lasinpuhaltaja vielä viimeisteli työt jotka tarvitsi sitä. Esimerkiksi karkkikipon reunat hiottiin ja pehmennettiin jäähdytyksen jälkeen. 

Vielä mainitakseni; Bianco Blu -lasistudiolla on myös myynnissä upeita lasintaiteilijoiden tekemiä töitä. Itsekin ostin pienen lasiesineen kotiinvietäväksi. Ilokseni sain siihen Tarmon signeerauksen. 

Oletteko te ikinä kokeilleet lasinpuhallusta? Mitä tykkäsitte? 

Jos lasinpuhallus kiinnostaa, käy kurkkaamassa biancoblu.fi ! 

Ajantasalla taas

Vaikka nykyaikana kaikilta löytyy kaikenlaiset padit ja kännykät kalentereineen, niin minä haluan silti aina kunnon vanhanaikaisen paperikalenterin.

Tänä vuonna olin tässä hankinnassa reippaasti myöhässä, kun vasta viime sunnuntaina ostin uuden kalenterin. 

Olin jo muutamaa päivää aikaisemmin tilannut Design Lettersin kalenterin Room21:in nettisivuilta, mutta Stockalla kierrellessäni satuin löytämään samanlaisen alepöydästä! Mikä tsägä! 

Ajattelin että palauttaisin netistä tilaamani kappaleen, mutta ilokseni huomasin että olin tilannut epähuomiossa pienemmän koon samasta kalenterista, joten pidin senkin! 

Nyt on yksi ns. kotikalenteri ja yksi käsilaukkuun sopiva. 

Mun mielestä on aina niin ihanaa täyttää uutta kalenteria. Kirjata ylös rakkaiden ja omat syntymä- ja muut merkkipäivät. 

En vain kestä yhtään jos teen uuden karheaan kalenteriin kirjoitusvirhesuttuja! En ainakaan näin heti alkuun. Maaliskuussa tuhrujen tekeminen ei tunnu enää niin sydäntä raastavalta. Hah. 

Hunajaista helmikuuta odotellessa!

Tämän kevään ehdoton ykköstuote on Suomen Kiehl's myyntipisteissä ihan pian! 

Tämä on kaikkien pakko saada ja kokea! 

Mistä siis on kyse? 

Pure Vitality Skin Renewing Cream on voide jolla pystyt lataamaan ihollesi elinvoimaa aamuin illoin. Tämä hunajaisen täyteläinen koostumus pehmentää ihosi silkkiseksi välittömästi. Iho on heleä ja tasainen. 

Purkin sisältö koostuu 99,6 prosenttisesti luonnon raaka-aineista. Suurempaakin suurempi plussa siitä! Pääraaka-aineina toimivat Uusi-Seelantilainen Manuka-hunaja joka korjaa ihon rakennetta ja ylläpitää ihon kosteuspitoisuutta ja Korealainen punainen ginseng joka heleyttää ja kirkastaa sameaa ihoa. Tämä herkullinen superkosteuttava tuote sopii loistavasti myös herkkäihoiselle. Pure Vitality Skin Renewing Cream ei sisällä parabeeneja, mineraaliöljyjä eikä synteettisiä väriaineita tai hajusteita. 

Olen jo vuosia ollut täysin hullaantunut Kiehl'sin tuotteista, enkä suoraan sanottuna tiennyt kaipaavani enää mitään lisäystä iholleni. Pure Vitality sai minut toisiin aatoksiin. En tiennytkään kuinka samettiseksi ihon pinnan voi saada! 

Olen käyttänyt kyseistä voidetta nyt parin viikon ajan ja tuntuu kuin ihoni olisi vahvistunut reippaasti. Se todella näyttää elinvoimaisemmalta ja kirkkaammalta. 

Voide toimii loistavasti yksin, mutta näin talven kuivattamalle iholle olen ensin taputellut muutaman tipan Kiehl'sin Daily Reviving Concentrate-öljyä. Se antaa iholle energiaa ja antioksidanttien voima takaa suojan mm. saasteita vastaan. 

Pure Vitality voidetta tarvitset kerrallaan vain herneen kokoisen määrän. Ihan oikeasti, se riittää! 

Tuote suositellaan lämmittämään ensin hyvin käsissä, jonka jälkeen painelet tuotteen hellästi ihollesi ja pehmein pyörivin liikkein imeytät tuon hunajaisen ihanuuden ihollesi. 

Meikin voit levittää lähes samantien voiteen levityksen jälkeen. 

En pelkää ihoni ikääntymistä, koska tiedän että hyvin hoidettu iho ikääntyy kauniisti. 

Juuri siksi tämä uutuus jää ehdottomasti osaksi ihonhoitorutiiniani. 

Tämän upeuden tulet löytämään Suomen Kiehl's myyntipisteistä helmikuun kuudentena päivänä. Eli malta vielä hetki! Muista että jos epäröit tai haluat vielä varmistua tuotteen toimivuudesta, pyydä asiakaspalvelijalta näyte kokeiluun. Jälleen kerran olen vakuuttunut että sinä ja ihosi tulette rakastumaan tähän tuotteeseen!