I said YES!

En tiedä mistä aloittaisin. Itken taas jälleen onnesta! Miten tällaisen tarinan pystyy kertomaan kirjoittaen? Yritän saada postaukseen ammennettua sen onnen, ilon ja rakkauden tunteen joka minulla tai paremmin sanottuna meillä on. 

                    

Viime torstaina oli viimeinen työpäiväni ennen kesälomia. Aiemmin päivällä sain Terolta viestin että hän voisi tulla hakemaan minut töistä niin mentäisiin sitten yhdessä lenkille koiriemme kanssa. 

Hyppäsimme autoon ja sovimme että ajamme Herttoniemeen missä on kiva koirapuisto ja hyvät lenkkimaastot. Käymme siellä aika usein joten en osannut odottaa mitään normaalista poikkeavaa. 

Keli oli sateinen ja sumuinen, mutta samalla niin kaunis ja raikas. Ihmettelin ääneen kun Tero ajoi kiertoreittiä eikä suoraan puistoon. Sujuvasti hän kuitenkin sanoi että ajoi vahingossa väärästä liittymästä ulos. Olin edelleenkin ihan lenkille menossa, joten aloin vaihtamaan saapikkaitani lenkkikenkiin. Siinä kun yritin suoriutua kenkien vaihdosta huomasin kuinka autossa alkoi yhtäkkiä soida meidän biisi. Herkistyin ja näin että Tero oli ajamassa Herttoniemen rantaan, laiturin päätyyn missä olimme pysähtyneet ensimmäisillä treffeillämme. Tämä oli myös se paikka jossa silloin pelkäsin että Tero murhaa minut! Haha! Moni ystäväni oli silloin varoitellut sokkotreffeistä ja siitä että pitää pysyä aina ihmisten ilmoilla ja niin edelleen. Myönnän että minulla on myös aina ollut hyvin vilkas mielikuvitus. Ensimmäiset, salamannopeaan ihastumiseen johtaneet treffimme oli lokakuun synkkyydessä ja pimeydessä ja ajoimme silloin tuonne laiturin nokkaan. Silloinhan ne ystävieni varoitukset alkoivat kuulumaan ajatuksissani. Näin ei siis selkeästikään käynyt, päinvastoin. Aloitimme siitä hetkestä yhteisen elämämme.

Nyt olimme taas samassa paikassa, heinäkuun sateessa. Tero nousi autosta ulos ja tuli avaamaan minulle oven. Menin ulos ja ymmärsin että nyt elämäni rakkaus aikoo kysyä minulta elämäni tärkeimmän kysymyksen. Tero puhui kauniisti meistä ja tulevaisuudestamme, en enää tarkalleen muista mitä koska olin jo aivan seitsemännessä taivaassa. Loppuviimein Tero polvistui, avasi sormusrasian ja kysyi tulisinko hänen vaimoksi. Onnenkyynelten seasta sain hihkaistua että kyllä, ehdottomasti. En voinut lopettaa itkemistä ja nauramista samaan aikaan! En ole koskaan ollut näin onnellinen! 

Pitkien halauksien ja suudelmien jälkeen menimme sateensuojaan autoon ja kuuntelimme repeatilla meidän biisiä. 

Soitimme vanhemmillemme kertoakseni ilouutiset. Minun vanhempani toki tiesivät asiasta koska Tero oli käynyt pyytämässä kättäni heiltä jo aiemmin. 

Olen aina toivonut, ja Terollekin sanonut, etten halua kosinnan olevan mikään super suuri spektaakkeli. Olen toivonut sen tapahtuvan jossain hyvin arkisessa ja meille rakkaassa ympäristössä ja tilanteessa. Olen jopa haaveillut että se tapahtuisi kun olemme koolla yhdessä koko meidän pieni perhe. Me ja jäbät. Tämä kosinta oli niin meitä, täysin meidän oma yhteinen romanttinen hetki. Oli jotenkin myös niin ihanaa että sinä päivänä satoi. Mehän olemme kuitenkin aina jäbiemme kanssa ulkona, kelistä riippumatta.

Jatkoimme kosinnan jälkeen Tervasaareen lenkille. Tuuli ja sade piiskasi vasten kasvojamme, mutta sekään ei saanut pyyhittyä hymyä huuliltamme. Kävelimme käsikädessä. Kurvasimme kotiin missä korkkasimme shampanjapullon joka odotti kylmässä ja herkuttelimme suklaalla. Makoilimme koko illan kylkikyljessä ja puhuimme elämästämme, tulevaisuudestamme. 

Sain Terolta kosittaessa väliaikaissormuksen jotta pääsin itse valitsemaan mieleisen loppuelämän sormuksen. ❤️ 

Löysin aivan täydellisen, niin minun näköisen sormuksen. Terolle hankimme hyvin rouhean ja näyttävän sormuksen. 

Sormustenhakureissulla kävimme ostamassa myös muutaman häälehden ja paksun vihkon, mihin pääsemme luonnostelemaan hääideoita. Niin jännää ja ihanaa! 

      

Nyt onnenkyynelten sumentaessa näkökenttäni painun takaisin kihlattuni kainaloon ja jatkamme elämästämme ja toisistamme nauttimista. ❤️