2016

Uusi vuosi kolkuttaa jo ovella... Taas niitä lupauksia ja elämäntapamuutoksia. Lehdet pursuavat samoja aiheita. "Tuliko syötyä liikaa kinkkua?",  "Vielä ehdit kesäksi rantakuntoon", " Näin onnistut pitämään uudenvuodenlupauksesi", "Tipaton tammikuu ja herkuton helmikuu".

Ihmiset on täynnä tarmoa ja kuntosalit pursuavat uusista jäsenistä, lenkkipoluilla saa väistellä puuskuttavia lenkkeilijöitä ja kaupoista loppuvat Nicorettet, ananassäilykkeet ja maitorahkat jo 2.tammikuuta.
Hienoa! Niin moni on päättänyt remontoida elämäntapojaan! Toki mietityttää että kuinka kauan tämä uusi innostus kestää? Kuinka moni vie sen maaliin saakka?
7.tammikuuta - viikko lupauksesta ja fiilis on loistava....Silti voisi jättää yhden lenkin väliin tai polttaa yhden savukkeen - edes puolikkaan. Ei sitä kannata turhaan itseään hajoittaa. (lenkkipoluilla alkaa nyt olemaan jo vähän väljempää) Kai sitä myös yhden herkkupäivän voi viikossa pitää, tai kaksi. (maitorahkaa löytyy Alepan hyllystä taas)

Sitten tuleekin epäonnistunut olo. "Voi vitsi, rikoin lupaukseni. Annetaan sitten olla kokonaan! Luovutan!"

Se on juuri se virhe! Ensin aloitetaan into pinkeänä ja kovalla tarmolla ja kun sen kerran (tai jopa kaksi) lipsutaan niin luovutetaan sitten kokonaan. Trust me, we've all been there!
Mutta, eikös olisikin hienoa että nyt alkavana vuotena lipsahduksien ja ratkemisten jälkeen jatkaisimmekin siitä mihin jäimme? Uudestaan kovalla tarmolla! Ei rankaista itseämme siitä että sorruttiin suklaalevyn syömiseen tai skipattiin lenkki, vaan motivoidutaan näistä "virheistä" lisää.

Pian tämä uusi elämäntyyli alkaa jo tuntumaan normilta ja vanhat huonommat elämäntavat tuntuvat kaukaisemmalta.

Varmasti useat kuntosalikortit jää muutaman käyttökerran jälkeen lompakkoon litistyksiin Hese-kantiskortin alle, mutta täytyy muistaa että nyt on kynnystä madallettu jo sen verran että jäsenyys on hankittu ja salille voi lampsia koska vain.


Voisimme tehdä tänä vuonna kaikki sellaisen lupauksen että mitä ikinä lupaatkaan niin pidä siitä kiinni ja epäonnistumisienkin jälkeen pidät kovasti kiinni päämäärästäsi.

Itse aion luvata itselleni vuonna 2016 pyrkiä lujaa kohti unelmiani ja toteuttaa niitä. Yksi näistä unelmista on lähteä rapakon toiselle puolelle ihanassa seurassa.

Haluan toivottaa kaikille upeaa alkavaa vuotta! Nauttikaa elämästä ja pyrkikää tavoitteesiinne! 2016 olkoon ikimuistoinen!

Ihana, ihana joulu

Tänä vuonna lupasin itselleni olla stressaamatta joulusta ja vain nauttia kaikesta - paketoimisesta, kokkailusta, hyvästä seurasta, ruoasta ja tunnelmasta. Nyt voin ensimmäisen kerran sanoa että taisin onnistua! (Jos ei lasketa pieniä stressin iskuyrityksiä. Selätin ne nimittäin aika nopeasti). 

Nautimme joulusta perheidemme kanssa herkutellen, höpötellen ja kikatellen. On ihanaa kun kaikki on kiireetöntä ja stressitöntä. Vaikka joulunpyhät menimmekin kylästä kylään niin silti tuntui että joka paikassa pystyi pysähtymään ja tunnelmoimaan.

Joulumme aloitamme joka vuosi äitini ja isäpuoleni luona herkullisilla mätivoileivillä ja lasillisilla kuohuvaa. Samalla kuuntelemme joulurauhanjulistusta televisiosta. 

Kotona sytyttelin kynttilöitä pitkin poikin jo aatonaattona tavoittaakseni täydellisen joulutunnelman. Samalla kuuntelimme tunnelmallisia joululauluja ja hörpimme höyryävää glögiä.

Aina on hyvä aika ja paikka suukotella, mutta mistelinoksan alla pussailu on taianomaista!

Joululahjat ovat osa joulutunnelmaa. Itse innostun eniten siitä kun näen läheiset avaamassa omia lahjojaan. En toki voi kieltää ettenkö itse tykkäisi saada lahjoja. Tänäkin vuonna pakettien kääreiden alta löytyi vaikka mitä ihanaa.

Yhdestä paketista löytyi ihana Kalevala-koru, Elämän roihu. Aivan minun tyylinen koru!

Olin toivonut näitä Niken Air Max kenkiä jo pitkään. Joulupukki yllätti ja toi minulle sellaiset lahjaksi! 

Superyllätyksenä pukki toi myös matkan New Yorkiin tulevana kesänä. Aivan mahtavaa! En malta odottaa! Vietämme viikon New Yorkissa ja viikon New Jerseyn Ocean Cityssä. Samassa paikassa missä olemme asuneet 20 vuotta sitten. Siitä tulee aivan mahtava reissu! Ihanaa päästä lempikohteeseeni loistavassa seurassa. 

Vaikka jouluna sain lahjaksi kaikenlaista ihanaa niin sunnuntaina kirmasin keskustaan ostamaan itse itselleni vielä yhden lahjan. Löysin aivan ihanan käsilaukun alennusmyynneistä. Yleensä kaikissa asuissa ja asusteissa minun värikoodi on hyvinkin selkeä musta, mutta nyt päätin hankkia valkoisen laukun mustan sijaan. 

Enemmän kuin tyytyväisenä haluan kiittää kaikkia jotka olivat mukana joulunvietossa ja jotka kutsuivat meidät kylään, notkuvien ruokapöytien ääreen!
Tänä vuonna vietimme aattoa mieheni perheen kanssa, se olikin ensimmäinen kerta kun vietin aattoa muualla kuin oman ydinperheen kanssa. Mieheni perhe on aivan mahtava ja on ihanaa kun he ottivat minut avosylin vastaan omaan joulunviettoonsa! 

Ihanaa ottaa alkava vuosi vastaan kun tietää että ympärillä on aivan mahtavia ihmisiä. Tehdään vuodesta 2016 mahtava vuosi, yhdessä!

Sisko ja sen sisko (Alma ja Elma, Apina ja Gorilla, Pedro ja Pablo)

Minä olen yksi niistä onnekaista joilla on sisko. Siskoni on kolme vuotta minua vanhempi. Jo kun synnyin oli isosisko auttamassa vanhempiamme minun hoitamisessa. Hän hoivasi, paijaili ja puhui minulle söpöjä juttuja. Näin hän tekee edelleen, toki hieman erilailla. Hän on aina tukena, turvana ja apuna - mitä ikinä tarvitsenkaan.

Hän tuntee minut läpikotaisin ja lukee minua kuin avointa kirjaa. Tämä toimii molempiin suuntiin. Jo tekstiviestin kirjoitustyylistä pystymme havaitsemaan mikä on toisen fiilis.

Olemme aina olleet toisillemme super läheisiä. Teini-ikäisinä toki molemmilla oli omat kaveriporukat ja kuviot eikä vietetty niin paljoa aikaa yhdessä. Silloin kolmen vuoden ikäero tuntui suurelta. 

Aikuisuuden kynnyksellä tulimme taas erottamattomaksi duoksi ja olen varma että näin tulee olemaan aina.

Isosiskoni on aivan uskomaton tyyppi, hän osaa aina neuvoa ja ohjata minua. Aina kun tapaamme meillä on ihan huippukivaa! Kikatamme, käkätämme ja räkätämme. Jaetaan ilot ja surut. 

Moni sanoo että olemme hyvin samanlaisia, yhtä iloisia ja herskyviä persoonia. Totta, niin olemmekin. Kuitenkin monessa asiassa olemme todella erilaisia, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Siskoni on hoivaava, super energinen ja tuottelias sporttityttö. Minä sitten taas hieman haaveilevampi ja kova ääninen taiteilijatyyppi. Ehkä se tekeekin meistä niin loistavan kaksikon. 

Siskoni on empaattisin ja ymmärtäväisin ihminen jonka tiedän. Hän saa sateisenkin päivän tuntumaan aurinkoiselta, niin iloinen persoona hän on. 

Joskus ns. siskosaikaa on vaikea järjestää kun molemmilla on vuorotyöt ja omat menot, mutta aina silloin tällöin (mahdollisimman usein) järjestämme jonkun kivan siskosten laatuaika-päivän. Yleensä käymme silloin syömässä ja shoppailemassa. Tänään kuitenkin vietimme siskospäivän Tallinnassa. Ohjelmistossa oli juuri sitä samaa kuin muutenkin - syömistä ja kaupoilla pörräämistä. 

Tallinnaan on kiva reissata päiväksi, se on upea ja tunnelmallinen kaupunki, varsinkin näin joulun alla. Hullaannumme täysin aina niissä ihanissa pienissä putiikeissa joissa myydään erilaisia käsitöitä! Joka kerta on pakko hankkia sieltä jotain, itselle tai lahjaksi. 

Tämä päivä päätettiin pyhittää shoppailujen lisäksi myös rentoutumiselle. 

Laivalla söimme ihanan aamiaisen jotta olisi tarpeeksi energiaa pörrätä kaupoilla. Tallinnassa ihailimme kauniisti koristeltua kaupunkia ja imimme joulutunnelmaa ostoskeskuksien koristeista ja musiikista. 

Istuimme alas juomaan höyryävät glögit ja raportoimme kaikesta tärkeästä ja ei niin tärkeästä. (sana raportoiminen siksi että se kuulostaa paremmalta kuin "juoruaminen")

Joululahjojen hankinta oli agenda numero yksi, mutta pitihän sitä itselleenkin joululahja hankkia. 

Löysinkin ihanan pienen käsilaukun,   mustan ja monikäyttöisen. Yleensä haluan panostaa merkkiin ja laatuun laukuissa, mutta tämä ihanuus oli "merkitön" ja edullinen. Sen söpöyttä se ei kuitenkaan vähennä. 

Tällaisen intensiivisen shoppailupäivän jälkeen mieli on raukea ja onnellinen. Jalat tosin on melkein rakoilla. Nyt on hyvä painaa pää tyynyyn ja herätä huomenna virkeänä paketoimaan lahjoja. Niin ihanaa että joulu on pian täällä!

Suuri kiitos rakkaalle siskolleni tästäkin päivästä. Tämän naurun ja ilon voimalla jaksaa taas pitkään!

Kokkailu - joskus niin ihanaa ja rentouttavaa - joskus hermoja raastavaa ja ärsyttävää

Kokkaaminen on ihanaa ja luovaa touhua. Saa yhdistellä erilaisia makuja ja aineksia, vain taivas on rajana ja tietysti mielikuvitus - tai sen puute.

Joskus inspiroidun täysillä ja keksin kaikennäköistä uutta mitä voisin kokkailla. Silloin ostan kaupasta upeita tuoreita ja herkullisia raaka-aineita joista sitten loihdin herkullisen aterian. 

Uppoudun kokkailuun niin etten koe sitä mitenkään stressaavana. Pilkon, paistan, silppuan ja sekoittelen. Katan pöydän kauniisti ja asettelen ruoat kun Gordon Ramsay konsanaan.

Sitten taas jonain päivänä en keksi mitään mitä tekisi mieli syödä tai valmistaa. Haahuilen kaupan käytävillä katselemassa hyllyjä enkä inspiroidu mistään - en yhtikäs mistään. Loppujen lopuksi huomaan että korissani on tomaatteja, maitoa ja kaurahiutaleita. 

Vaikka onnistunkin usein luomaan ihan kelpo sapuskan lähes naurettavista raaka-aineista niin noilla ei pitkälle pötkitä. Alan jo kaupassa miettiä miltä maistuisi tomaatti-kaurahiutale-maito-smoothie. Ei, ei hyvältä. Jatkan ideoimista. En vain keksi mitään. Olen varma että myyjät luulevat minua myymälävarkaaksi kun hyörin ja pyörin käytävillä ja napsin koriini tuotteita ja hetken päästä laitan ne takaisin paikoilleen. 

Selainen epätoivoisena kotikokki.net-sivuja ja yritän inspiroitua. Sieltä löydän kivoja reseptejä, mutta ahdistus iskee kun alan epäröimään että jos siitä ei tulekaan hyvää. 

Tässä vaiheessa nälkä on kuitenkin jo suht tuntuva, joten en todellakaan halua ahertaa keittiössä tuntia ja huomata että ruoka ei onnistunut ja sitten kaivan lähipizzerian numeroa kännykän muistista. 

Tulen siihen tulokseen että on parasta tyytyä siihen tuttuun ja turvalliseen jauhelihaan ja miettiä minkä seuraavista valitsen; makaronilaatikko, jauhelihakastike ja spaghetti vai tortillat. 

Kaikki näistä hyviä vaihtoehtoja, mutta silti ne ei miellytä. 

Päädyn silti jauhelihakastikkeeseen ja keksin siihen jonkun erilaisen mausteen tai yrtin että minulle tulisi edes hieman sellainen olo että edes yritin. 

Syödessäni tätä taidokkaasti valmistettua ateriaa, päätän että huomenna kyllä keksin jotain uutta ja erilaista. 

Usein niin ei kuitenkaan käy. 

Watsappailen jo työpäivän aikana mieheni kanssa ja kyselen että mitä hän haluaisi syödä. Hän on näissä asioissa hyvinkin samanlainen ideoija kuin minäkin. Vastaukseksi saan yleensä "kaikki käy" tai "vaik makaronilaatikkoa". 

Kaupassa käyn taas läpi saman "taistelun" ja tulen kotiin tuttujen ja tylsien raaka-aineiden kanssa. Tuntuu että ruokarepertuaariini kuuluisi vain noin viisi eri ruokaa. 

Onneksi kuitenkin välillä inspiraatiokärpänen puraisee minua ja keksin taas jotain uutta. Kaupassa innostun silloin kaikesta uudesta ja keksin useita erilaisia ruokia mitä voisin valmistaa. Pitäisi varmaan silloin pitää muistikirja mukana niin voisin kirjata kaikki loistavat ideani ylös. 

Kun saan tämän uuden ruokaideani lautaselle, alan herkuttelemaan ja miettimään että tämäkään ruoka ei ehkä maistuisi niin erikoisen hyvälle jos tätä tekisi useasti ja jos se kuuluisi niihin "mielikuvituksettomiin" ruokiin.

On siis ehkä hyvä valmistaa niitä perusruokia usein, periaatteessa tylsistyä niihin niin että haluaa keksiä jotain uutta. 

Ehkä syy ei olekaan mielikuvitsen puutteessa vaan siinä että ne ovat varmasti hyviä ruokia ja uuden keksimiseen ja valmistamiseen joudut käyttämään enemmän energiaa ja aikaa. 

Uusi ei ole aina uusi ja klassikko ei ole syyttä klassikko. Tänään taidan kaiken tylsyyden kunniaksi kerätä koriini tutun jauhelihan ja makaronin ja tehdä makaronilaatikkoa, enkä vaihda perinteisestä reseptistä mitään. 

Teen jotain uutta ja erilaista sitten taas kun inspis iskee.