Kokkailu - joskus niin ihanaa ja rentouttavaa - joskus hermoja raastavaa ja ärsyttävää

Kokkaaminen on ihanaa ja luovaa touhua. Saa yhdistellä erilaisia makuja ja aineksia, vain taivas on rajana ja tietysti mielikuvitus - tai sen puute.

Joskus inspiroidun täysillä ja keksin kaikennäköistä uutta mitä voisin kokkailla. Silloin ostan kaupasta upeita tuoreita ja herkullisia raaka-aineita joista sitten loihdin herkullisen aterian. 

Uppoudun kokkailuun niin etten koe sitä mitenkään stressaavana. Pilkon, paistan, silppuan ja sekoittelen. Katan pöydän kauniisti ja asettelen ruoat kun Gordon Ramsay konsanaan.

Sitten taas jonain päivänä en keksi mitään mitä tekisi mieli syödä tai valmistaa. Haahuilen kaupan käytävillä katselemassa hyllyjä enkä inspiroidu mistään - en yhtikäs mistään. Loppujen lopuksi huomaan että korissani on tomaatteja, maitoa ja kaurahiutaleita. 

Vaikka onnistunkin usein luomaan ihan kelpo sapuskan lähes naurettavista raaka-aineista niin noilla ei pitkälle pötkitä. Alan jo kaupassa miettiä miltä maistuisi tomaatti-kaurahiutale-maito-smoothie. Ei, ei hyvältä. Jatkan ideoimista. En vain keksi mitään. Olen varma että myyjät luulevat minua myymälävarkaaksi kun hyörin ja pyörin käytävillä ja napsin koriini tuotteita ja hetken päästä laitan ne takaisin paikoilleen. 

Selainen epätoivoisena kotikokki.net-sivuja ja yritän inspiroitua. Sieltä löydän kivoja reseptejä, mutta ahdistus iskee kun alan epäröimään että jos siitä ei tulekaan hyvää. 

Tässä vaiheessa nälkä on kuitenkin jo suht tuntuva, joten en todellakaan halua ahertaa keittiössä tuntia ja huomata että ruoka ei onnistunut ja sitten kaivan lähipizzerian numeroa kännykän muistista. 

Tulen siihen tulokseen että on parasta tyytyä siihen tuttuun ja turvalliseen jauhelihaan ja miettiä minkä seuraavista valitsen; makaronilaatikko, jauhelihakastike ja spaghetti vai tortillat. 

Kaikki näistä hyviä vaihtoehtoja, mutta silti ne ei miellytä. 

Päädyn silti jauhelihakastikkeeseen ja keksin siihen jonkun erilaisen mausteen tai yrtin että minulle tulisi edes hieman sellainen olo että edes yritin. 

Syödessäni tätä taidokkaasti valmistettua ateriaa, päätän että huomenna kyllä keksin jotain uutta ja erilaista. 

Usein niin ei kuitenkaan käy. 

Watsappailen jo työpäivän aikana mieheni kanssa ja kyselen että mitä hän haluaisi syödä. Hän on näissä asioissa hyvinkin samanlainen ideoija kuin minäkin. Vastaukseksi saan yleensä "kaikki käy" tai "vaik makaronilaatikkoa". 

Kaupassa käyn taas läpi saman "taistelun" ja tulen kotiin tuttujen ja tylsien raaka-aineiden kanssa. Tuntuu että ruokarepertuaariini kuuluisi vain noin viisi eri ruokaa. 

Onneksi kuitenkin välillä inspiraatiokärpänen puraisee minua ja keksin taas jotain uutta. Kaupassa innostun silloin kaikesta uudesta ja keksin useita erilaisia ruokia mitä voisin valmistaa. Pitäisi varmaan silloin pitää muistikirja mukana niin voisin kirjata kaikki loistavat ideani ylös. 

Kun saan tämän uuden ruokaideani lautaselle, alan herkuttelemaan ja miettimään että tämäkään ruoka ei ehkä maistuisi niin erikoisen hyvälle jos tätä tekisi useasti ja jos se kuuluisi niihin "mielikuvituksettomiin" ruokiin.

On siis ehkä hyvä valmistaa niitä perusruokia usein, periaatteessa tylsistyä niihin niin että haluaa keksiä jotain uutta. 

Ehkä syy ei olekaan mielikuvitsen puutteessa vaan siinä että ne ovat varmasti hyviä ruokia ja uuden keksimiseen ja valmistamiseen joudut käyttämään enemmän energiaa ja aikaa. 

Uusi ei ole aina uusi ja klassikko ei ole syyttä klassikko. Tänään taidan kaiken tylsyyden kunniaksi kerätä koriini tutun jauhelihan ja makaronin ja tehdä makaronilaatikkoa, enkä vaihda perinteisestä reseptistä mitään. 

Teen jotain uutta ja erilaista sitten taas kun inspis iskee.