En voi liikaa painottaa elämästä nauttimisen tärkeyttä. Joskus tämä tuntuu olevan meille kaikille hankalaa muistaa. Varsinkin näin synkkänä talviaikana.
Syksyn alkaessa kaikki vielä kertovat nauttivansa siitä kun illat hämärtää ja on jo vähän viileää. Mukamas innolla odotetaan talvea. Kotona sytytellään kynttilöitä ja kaupoista ostetaan muhkeita neuleita ja huiveja joihin sitten kääriydytään. Mielikuvissa näemme itsemme viltin alla sohvalla iso kuppi käsissämme lukemassa kirjoja koko pimeän ajanjakson.
Kesä on selkeästi pyyhkinyt edellisen kaamosajan pois mielestämme.
Kesä on onnistunut auttamaan meitä unohtamaan liukkaat kelit, kaatuilemiset, loskan ja synkkyyden. Lokakuun tullessa muistamme talven kauniin valkoisena, kuvittelemme itsemme hiihtämässä, luistelemassa ja leikkimässä lumisotaa. Kaukana on muisto siitä pimeydestä ja väsymyksestä, harmaudesta ja kylmyydestä. Siitä ettei tiedä miten pukeutuisi.
Itse kuulun vahvasti syksyn rakastajiin, mutta talvesta en välitä - en enää. Ennen valehtelin itselleni ja muille nauttivani talvesta ja pimeästä... Uskon sen kuitenkin olleen yksi minun selviytymiskeinoista. Sen avulla selvisin aina talven yli.
Nykyään en enää huijaa itseäni, ehkä kuitenkin pitäisi - tämä talvi on nimittäin tuntunut loputtomalta.
Pimeys on tuntunut ahdistavalta ja kelien vaihtelut on ärsyttänyt toden teolla.
Voi kun voisi tänään mennä nukkumaan ja herätä vasta kun on valoisaa ja lämmintä.
Pysähdyinkin tänään miettimään että miten saan itseni jaksamaan, mikä rentouttaa, mikä voimauttaa.
Pysähtyminen itsessään on se tärkein asia. Pysähdy hetkeksi arjen keskellä. Pysähdy päivittäisellä kauppareissulla kuuntelemaan veden lorinaa ja lintujen laulua. Pysähdy hetkeksi työmatkalla ja hengitä syvään ja laske kymmeneen. Pysähdy ja kaadu lumihankeen tekemään lumienkeli. Pysähdy tuijottelemaan puolisoasi.
On tärkeää ottaa aikaa itselleen ja arvostaa pimeyden ja kylmyyden hyviä puolia.
Onhan se ihanaa kun on kunnon lumikeli ja ulkona on raikasta ja kaunista! Voi kirmata luistelemaan tai vaikka laduille hiihtämään. Talviurheilulajit ei ole minulle intohimo, paitsi jääkiekko - ja sekin ihan katselijan ja kannattajan roolissa.
Pysähtymisen lisäksi minua auttaa jaksamaan perheeni ja lähipiirini. On ihanaa sopia tällit perheenjäsenten kanssa ja vaihtaa kuulumisia. Ulkona tuulla tuivertaa, mutta kaikki se unohtuu kun saa olla ihanassa seurassa.
Yhdessäolo on ehdoton voimavara minä tahansa vuodenaikana, mutta talvella on niin täydellistä ja tunnelmallista kölliä saman peiton alla ja painaa jääkylmät varpaansa miehensä lämpimiä reisiä vasten. Tai no, ainakin minun mielestä se on kivaa.
Ystävien kanssa kun kikattelee silloin tällöin puhelimessa tai ihan livenä, tuntuu kuin syntyisi uudestaan! Täynnä virtaa ja tarmoa!
Rakastan kutsua ystäviämme meille kylään. On ihanaa nauttia ja istua iltaa yhdessä. Minä ja mieheni olemme molemmat huonoja kyläilijöitä, mutta kutsumme mielellämme isommankin köörin meille viettämään aikaa.
Kotona ladataan akut!
Kotona rakastan järjestystä ja siisteyttä. Tämäkin on sellainen asia joka minussa on muuttunut. Ennen olen ollut pienoinen sottapytty. En nyt ihan pellossa elänyt, mutten ahdistunut epäjärjestyksestä. Nykyään siivoilen lähes päivittäin. Jopa nautin siitä. Talvella kotona tulee vietettyä enemmän aikaa kuin kesällä joten silloin siisteyden merkitys korostuu. Vapaapäivän agenda on usein selkeä - siivoa koti!
On ihanaa sytytellä kynttilöitä (vuodenajasta riippumatta), kuunnella musiikkia, heilutella moppia ja jynssätä kaakeleiden saumoja. Siivouksen jälkeen on ihanaa istahtaa alas ja rentoutua. Kotona tuoksuu puhtaalle ja pinnat kiiltävät.
Vaikka osaankin useimmiten ottaa suht rennosti niin on yksi asia missä voisin vähän hellittää. Kellon tuijottaminen - varsinkin näin talvella.
Rakastan kelloja ja niitä onkin pitkin poikin kodissamme. Kellon tuijottamisessa on etunsa, olen poikkeuksetta aina ajoissa missä vain (en kestä myöhästymistä ollenkaan!). Mutta haittapuoliakin siinä on. Vapaapäivinä nukun aina suht myöhään, mutta ahdistun jos nukun "liian myöhään". Heti herätessäni katson kelloa ja annan itselleni tuomion; "kello on aivan liikaa!". Tuntuu kuin päivä menisi hukkaan. Talvella tämä korostuu koska valoisa aika päivästä on niin lyhyt. Sinänsä tämä on hyvä piirre itsessäni, mutta täysin turha stressin aihe. Olenkin nyt luvannut itselleni ottaa tämän asian kanssa vähän iisimmin. Vapaapäivinä onkin tarkoitus levätä ja ottaa rauhassa. Jatkossa aion herätä vapaapäivinä kun olen levännyt tarpeeksi, enkä silloin kun kello kertoo olevan aika herätä.
Toki joinakin vapaapäivinä on menoa heti aamusta, mutta jos ei ole sovittua ohjelmaa niin annan itselleni luvan nukkua pitkään. Ennemmin päivä menee ohi ja pilalle jos heti aamusta rankaisee itseään siitä että on nukkunut "liian pitkään".
Minun tämän päivän pysähtymisen lopputulos on se että sanon itselleni päivittäin: "Älä stressaannu turhista, ota iisisti!"
Kokoajan ei voi olla kiire ja hoppu, jossain vaiheessa se pitää tajuta.
Vaikka välillä tämä pimeys tuntuu ottavan yliotteen niin muista että aina tästä kaamosajasta selvitään. Muistetaan että joka päivä mennään kohti lämpöä ja valoa, sen avulla jaksamme.
Tsemppiä kaikille kevään odotukseen!
