H-hetkeen ei ole enää kuin vajaa pari viikkoa. 12 päivää jos nyt tarkkoja ollaan. Nyt on myös se hetki kun häät on tullut mun uniin. Se on jännä miten paljon alitajunta pyörittää näitä ajatuksia, koska omasta mielestäni en niinkään stressaa näitä järjestelyjä ja meillä on homma hyvin hanskassa.
Ensin uniini tuli siskoni, joka on myös yksi kaasoistani. Juhlat olivat menneet mallikkaasti ja kaikilla näytti olevan kivaa. Sitten valokuvaajamme pyysi saada kaikki kaasot ja bestmanit koolle että saataisiin ryhmäkuva. Menin sitten etsimään siskoani ja löysin hänet baarin puolelta juomassa jättikokoista mojitoa. Mojitossa ei ole mitään vikaa, mutta siskoni oli vaihtanut juhlavaatteensa pois ja oli mitä hirveimmissä verkkaripöksyissä täynnä tahroja ja reikiä. Meikin hän oli pessyt pois ja tukka oli aivan sekaisin. Kysyin sitten että mitä ihmettä on tapahtunut, niin hän vain pokkana sanoi että ”Virallinen osuus on jo ohi, niin ajattelin vaihtaa vähän rennompiin vetimiin!”. Saatoin sanoa hänelle pari valittua sanaa, mutta sitten jo heräsin. Onneksi, koska väitän että uninen raivonpuuskani olisi voinut olla painokelvotonta.
Toisena yönä olimme juhlatilassa juuri asettumassa paikoillemme kun minulle täysin tuntematon vanhempi rouva alkoi raivoamaan ja huutamaan minulle. Hän ei suostunut istumaan hänelle merkattuun paikkaan vaan halusi istua ikkunan vieressä. Siinä sitten yritin toppuutella häntä ja sanoa että olemme tarkoin miettineet missä kukakin istuu ja ajatelleet miten päin kaikilla olisi mahdollisimman viihtyisää ja mukavaa. Tämäkään uni ei jatkunut sen pidemmälle joten en tiedä mihin tämä tuntematon rouva sitten pääsi tai suostui istumaan.
Tämä uni oli ihan selkeästi purkautuminen siitä pöytäkarttojenjumppaamisesta, joka ei todellakaan ollut helppo homma!
Viimeisin häihin liittyvä uni olikin jo sitten ihan paniikinomainen. Aamulla laittautuessamme en saanut yhteyttä kampaajaani. Ei näkynyt, ei kuulunut. Tästä iski jäätävä itku ja parku ja paniikki. Itkin juuri laitetut meikit pitkin poskia, parkuen huusin ja huusin. Mietin että jos kyse olisi ollut meikkaajasta olisin siitä ehkä jotenkin selvinnyt, mutta hiuksia en osaa laittaa kyllä mitenkään juhlavasti. Jotenkin minulla oli näköyhteys kirkkoon ja näin että juhlaväki on saapunut paikalle ja mä olen pahasti myöhässä. Tukka oli aivan kamalalla sykkyrällä ja meikit poskilla. Samalla huomaan että vannehameeni vanteet oli paukkunut poikki. Vanteet pystyi kuitenkin napsauttamaan paikoilleen, mutta yksin en siihen pystynyt. Yritin tonkia hameenhelmaa ylemmäs edes nähdäkseni vanteet, siinä onnistumatta. Kukaan kaasoistani ei auttanut! Siskoni oli näreissään ja murjotti kun kampaaja jonka piti tehdä hänenkin kampauksensa, ei saapunut paikalle. Kaksi muuta kaasoani ottivat lungisti ja sanoivat tarvitsevansa lepoa ennen isoja juhlia! Haha!
Onneksi tiedän että kukaan minun kolmesta kaasoistani ei jättäisi minua yksin tai pulaan sellaisella hetkellä.
Jännä nähdä millaisia unia tulen tässä parin viikon aikana vielä näkemään! Onneksi tiedän että kaikki menee meidän päivänä oikein hyvin, enkä käytä valveillaoloaikaani stressaten. Jos jokin pieni kömmähdys sattuu, niin sitten sattuu. Sille ei voi mitään, paitsi ehkä nauraa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti