Mun viimeiset postaukset on ollut suht siirappisia, toki syystä. Ajattelin silti jatkaa samalla kaavalla!
Nyt kun olen ollut rouvana jo about 1,5 kuukautta on hyvä palata siihen mistä kaikki alkoi. Reilu viisi vuotta sitten jos minulta olisi kysytty että uskonko kohtaloon, en olisi ollut ihan varma vastauksestani. Näin rakastuneena, onnellisena ja elämään tyytyväisenä, vastaisin nykyään että uskon. Todellakin, uskon. Mä uskon siihen että kaikella on tarkoitus, ja tämä elämä vie sinua juuri sinne, mihin sinun pitääkin mennä. Wow, alkoipa tämä deepisti. Postauksen aihe on kuitenkin suht kevyt ja hauska. Nimittäin, silloin reilu viisi vuotta sitten en ollut niin iloinen, vastaanottavainen saatika tulevaisuuteen positiivisesti suhtautuva nainen. Takana oli pidempi pätkä sinkkuutta. Eikä siinä, tiettyyn pisteeseen saakka se oli ihan jees. Mutta kun yksinolo alkoi muuttumaan yksinäisyydeksi, tuli musta aika skeptinen. Löydänkö ikinä ketään, kuka rakastaa mua ehdoitta, ketä mä rakastan takas täysiä? Olenko mä aina yksin? Little did i know, se onni ja rakkaus oli aivan kulman takana!
Elokuun lopussa 2014 olin siskoni kanssa Porvoossa, kauppojen yössä. Yhdessä ihanassa vintage-putiikissa bongasin täydellisen trenssimallisen nahkatakin. Sitä pitkään soviteltuani ja harkittuani päätin ostaa sen. Kotona tutkin sitä lähemmin. Ruotsalainen valmistaja ja nahka oli ihanan pehmeää ja juuri sopivasti kulunut. Takin kaulukseen oli kiinnitetty nimitägi...Voitteko kuvitella että tägissä luki Lehtonen. Silloin hetken mietin että nappaisinko sen irti takista, mutta kuitenkin jätin sen siihen. Takki tuli ahkeraan käyttöön ja tuntui kuin se olisi tehty minulle. Reilu kuukausi myöhemmin päätin selata Tinderiä vielä kerran. Ajattelin että nyt vielä katson ja sitten poistan koko sovelluksen. Matchasin muuan Teron kanssa ja aloimme viestitellä. Tuntui kuin olisin tuntenut Teron aina. Vähän kuin se nahkatakki tuntui että se on kuin tehty mulle, niin tuntui tämä tyyppikin. Sovimme treffit ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Siihenkään en ollut ennen uskonut että niin voi käydä, mutta nykyään uskon. Kun kuulin Teron sukunimen, muistin nahkatakissa olevan nimitägin. Voiko olla että tämä oli kohtalon johdatusta? Joku ylempi taho halusi viestittää mulle että tää on se oikea ja nahkatakissa oleva nimi on minun tuleva sukunimi. Moni voisi sanoa hauskaksi sattumaksi, mutta itse uskon sen olleen muuta. Nykyään takki tuntuu entistä enemmän omalta, eikä ihme onhan siinä mun nimi!
Uskotteko te kohtaloon? Tai siihen että kaikella on tarkoitus? 🖤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti