torstai 5. joulukuuta 2019

Sleepless in Kallio



Kärsin ennen unettomuudesta hyvinkin pitkän jakson. En vieläkään täysin tunnista mistä unettomuuteni johtui, mutta varmaa oli se ettei unentuloa ainakaan helpottanut kun kuulimme että mieheni oli joutumassa isoon leikkaukseen. Odotus, pelko, ahdistus, menettämisen pelko ja tietämättömyys ovat vaikeita tunteita käsitellä. Samoihin aikoihin vaihdoin myös työpaikkaa/pestiä, joten sekin toi oman stressinsä. Halusin tietysti suoriutua hyvin uudesta tehtävästä ja näyttää että minusta on siihen. Alitajunta otti stressistä heti kopin ja työsti sitä öisin. 
Pahimmillaan nukuin reilu tunnin yöunia ja joskus en saanut unta silmäystäkään. Kun välillä sain unen päästä kiinni, en siltikään nukkunut syvää unta. Heräsin heti jos kuulin pienenkin äänen. Esimerkiksi jos koiramme kuorsasivat, vaihtoivat asentoa tai vaikka Tero käänsi kylkeä sängyssä. Jopa makkarassa olevan kellon tilitys sai minut hulluuden partaalle. Se miten selvisin työpäivistä ja muista arjen askareista, on yhä mysteeri. En juurikaan muista tätä aikaa, suoritin päivästä toiseen. Suoritin ja koko päivän odotin että illalla saisin vihdoin laittaa pään tyynyyn, vain huomatakseni ettei uni tänäänkään tule, vaikken ollut edellisenä yönä nukkunut tuntiakaan. Vapaapäivinä ja niitä edeltävinä öinä onnistuin usein nukkumaan paremmin ja silloin yritinkin nukkua edes vähän varastoon, vaikka tiedän että se on mahdotonta. Saatoin niinä öinä nukkua jopa kuusi tuntia, joskus jos todella hyvä tuuri kävi niin seitsemän. Onnistuin unettomuuteni myötä saamaan mieleni ajattelemaan sänkyä ns. mörkönä, ja jo valmiiksi ajattelin että siellä uni ei tule kuitenkaan. Usein kuitenkin sinne kömmin ja muutaman hetken jälkeen siirryin sohvalle ja odotin että josko siinä saisin edes hetken lepoa. Aloin ajattelemaan että tärkeää olisi edes se että lepään, vaikka uneen en pääsisikään. Edes keho lepäisi, vaikka mieli ei. 
Näinä aikoina melatoniinin kulutus oli hurjaa ja yölliset itku- ja ahdistuskohtaukset pahoja. Sain hysteerisiä itkukohtauksia kun olo tuntui lohduttomalta. Olin niin loppu ja tiesin että vain uni auttaisi siihen. 
Ehkä sitten stressasin niin paljon, ettei mieleni pystynyt rauhoittumaan edes yöllä. 

Usemmiten nukuin 3-5 tuntia yössä, joka ei todellakaan riitä minulle. Varsinkaan kun se oli jatkuvaa. 
Vaihdoin tyynyn, monta kertaa. Ei apua. Jätin pois kaikenmaailman kola- ja energiajuomat, teen ym. Vältin kännykän räpläämistä illalla. Yritin syödä vain kevyitä ruokia illalla. Ei vaikutusta. Hengitysharjoituksia ja meditointia, ei vaikutusta. 
Olin hukassa ja turhautunut. Yritin rauhoittaa jo entisestään minimalistista  makuuhuoneen sisustusta, ajatellen että ehkä se rauhoittaisi myös mieltäni. No, eipä juuri. Raskaat samettiset lakanat toivat vähän lisäluksusta makuuhuoneeseen ja jo hetken ajattelin että raskaamman kankaan ansiosta niistä olisi ollut apua unentuloon. Olin väärässä. 
Kävin työterveyshoitajalla muissa asioissa ja mainitsin unettomudestani. Hän ei oikein siihen sanonut juuta eikä jaata, joten minulla tuli olo että apua en heiltä saa. Hänen ainoa kommentti oli että ”jos pärjäät tuolla unimäärällä niin jatka näin”. 
Olisi ehkä pitänyt mennä asian tiimoilta vielä lääkärille, mutten syystä tai toisesta tehnyt niin. Näin jälkikäteen ajateltuna tekisin toisin. Menisin lääkärille heti jos huomaisin että unettomuus on kroonista.

Onneksi mulla on tukena ja turvana mun ihana aviomies, joka jaksoi aina tukea, tsempata, rauhoitella ja lohduttaa. Oli olo miten lohduton tahansa, hänen kainalossaan pystyin rauhoittumaan edes hetkeksi. Itkukohtauksien hyöty oli se että itku väsyttää, joten yleensä kunnon parkumisen jälkeen uni tuli, edes hetkeksi. 
Nykyään unettomuusjaksoni on ainoastaan karu muisto. Yksittäisiä unettomia öitä tulee aika ajoin, mutta se on täysin normaalia. Joskus sitä vain käy ylikierroksilla. Vieläkin sänky on minulle se sama mörkö ja huomaan sen vieläkin etten osaa rauhoittua siellä täysin. Tästä yritän taistella eroon ja päästä irti täysin näistä ahdistavista ajatuksista. Nyt jonkin aikaa olen onnistunut tässä hyvin. Jokainen rauhallisesti ja sikeästi nukuttu yö tuntuu ihan lottovoitolta ja on ihanaa herätä pirteänä ja kiitollisena uuteen päivään. 
Vieläkin pelkään että koska unettomuus taas jatkuu ja tulee joka öiseksi, mutta luotan ja toivon ettei niin enää tapahdu. Unella on niin jättimäisen suuri vaikutus kaikkeen. Haluan antaa keholleni sen tarvitsemaa palautumista, lepoa ja unta! 


Oletko sinäkin kärsinyt unettomuudesta tai taisteletko unettomuuden kanssa tälläkin hetkellä? Vai oletko kenties aina ollut hyvä nukkuja? 
Mitkä asiat ovat auttaneet sinua uniongelmissa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti