torstai 2. tammikuuta 2020

Kuinka paljon shoppailin vuonna 2019?



Pitkän aikaa on ollut raivauksen ja järjestelyn superboomi. Itsekin olen tähän ottanut taholtani osaa, ja järjestänyt kotiamme säntillisesti. Olen heittänyt pois tai kierrättänyt paljon turhaa ja järjestellyt tavaroita loogisemmaksi. Olin varma että tämä vaikuttaa myös ostokäyttäytymiseeni. Huomaan nykyään kaupoissa kierrellessä että shoppailuhulluuteni on laantumassa. Mietin tarkemmin tarvitsenko tätä oikeasti, onko tarvetta ja kestääkö tämä aikaa. 

Sataprosenttisesti en ole tässä onnistunut ja välillä tulee huteja. Vuoden alussa päätin kirjata koko vuoden ostokseni ylös ja vuoden lopussa tsekata kuinka paljon rahaa ostoksiin kului ja kuinka suuri osa niistä ostoksista on aktiivisessa käytössä. 

Mukaan mahtuu mm. vihreä neulepusero, mitä olin jo aiemmin kaupan ale-rekissä hypistellyt ja silloin päättänyt ettei tarvetta ole. Tuli kuitenkin yksi päivä kun näin siskoni töiden jälkeen kaupungilla ja minulla oli vain ohut shifonkinen kauluspaita päällä ja ulkona olikin työvuoron jälkeen hytisevän kylmä. Minun oli pakko kipaista samalle rekille ja napata tämä neulapaita iltaani lämmittämään. Onneksi hintaa sillä oli vain 8€, eikä se tehnyt lovea kukkaroon, mutta kyllä mua hieman ärsytti että jo kerran olin todennut etten sitä tarvitse kun kaapeissa on neuleita riittämiin. No, onneksi tälle vaatteelle on tullut käyttökertoja useita sen päivän jälkeen. 


Vaatteita en muuten omasta mielestäni hirveästi ostanut, mutta meni niihin kuitenkin lähes 800€. What? Vaikka en omasta mielestäni ostanut lähestulkoon mitään?? Hyvä on kuitenkin huomata että jokainen niistä on ollut aktiivisessa käytössä. Eli tarpeeseen ostettua... vai olisinko sittenkin pärjännyt ilman? Varmasti olisin. Ehkä nyt alkaneena vuonna mietin hankintojani entistä tarkemmin.

Ostin myös jonkin verran vaatteita ja kenkiä lahjakorteilla mitä olin saanut syntymäpäivä- ja joululahjaksi. Ne ei ole laskelmissa mukana, kun halusin nimenomaan seurata kuinka paljon omasta palkkapussistani tuhlaan. Lahjakorteilla ostettuja vaatteita ja kenkiä tuli hankittua noin 200€:lla. 


Viime vuonna oli myös uusittava puhelin ja pädi. Näistä kertyi sitten vähän isompi summa koko vuoden pottiin. Yhteensä 1600€. 

Kotiin tuli ostettua sitten vähän kaikennäköistä. Jännä, vaikka nimenomaan juuri yritän karsia sieltä tavaraa pois. Pitkin vuotta ajattelin kuinka on hienoa että harkitsen nykyään tarkemmin mitä ostan kotiin, kun en halua että siellä on liikaa tavaraa. Kun ynnäsin kotiin ostamieni tavaroiden summaa huomasin että olisi sitä voinut vielä vähän enemmänkin karsia. Lopputulos oli 656€. Siihen summaan mahtuu aivan liian monta kynttilää, makuuhuoneen uusi matto ja valaisin ja aika paljon kaikkea muuta. Tavoitteeni alkaneelle vuodelle voisi olla summan puolittaminen.


Hassuinta oli huomata kuinka paljon olen käyttänyt rahaa kosmetiikkaan. Summa ei tunnu monen mielestä suurelta, mutta kun ajattelee että olen alalla töissä ja työsuhde-etuna on kyllä aika kivat määrät kosmetiikkaa summa tuntuu suurelta. En mielestäni osta kosmetiikkaa juuri ollenkaan. Kuitenkin kulutin siihen vuonna 2019 yhteensä 340€. 




Keikkalippuihin ym. meni rahaa muutama sata. Konsertit ja muut kulttuuritapahtumat ovat tärkeitä ja arkea rikastuttavia asioita, enkä niistä ajatellut karsia. Päinvastoin niihin aion käyttää jatkossa enemmän rahaa. Rahaa minkä säästän kun en törsää turhuuksiin. 


Häihin liittyviä hankintoja en ottanut näissä laskelmissa huomioon. Vuoden potti olisi ollut reippaasti suurempi jos nämäkin olisi ollut siinä mukana. Ne ei kuitenkaan ole joka vuotisia kuluja, niin ajattelin että saan tästä vertailukelpoisemman laskelman 2020 vuoden ostoksiin. 


Koko vuoden aikana  hankin yhteensä 126 tavaraa/vaatetta ja niihin kului yhteensä 3614,60 euroa! Onhan se paljon rahaa, mutta ei kuitenkaan mikään aivan järkyttävä summa koko vuoden hankinnoista. Olen aika varma että summa on pienentynyt vuodesta 2018, joten kyllä mä olen vähän onnistunut kulutustani hillitsemään. Tästä summasta aion tänä vuonna nipistää hyvän siivun. Jatkan kirjaamista ja palaan taas asiaan vuoden päästä. Tavoitteeni voisi olla päästä 2:lla alkavaan lukuun. Mitä luulette, onnistunko? 


2 kommenttia:

  1. Tää oli kiva, raportti ja koska vuosi on ihan alussa, voisi toteuttaa saman.

    Kivaa uutta vuotta 2020. 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteuta ihmeessä! Näitä olisi mielenkiintoista lukea muiltakin. ☺️ Se on jännä miten sitä pottia vuoden aikana kertyykin.
      Ihanaa uutta vuotta sinullekin! ❤️

      Poista