Kun huomasin olevani raskaana mieleeni juolahti monenmoisia kysymyksiä. Osa niistä kysymyksistä koski sitä että kuinka paljon kehoni tulee muuttumaan? Osaanko olla sinut muuttuvan vartaloni kanssa? Nouseeko paino paljon? Tuleeko itsetuntoni rämpimään pohjamudissa muuttuvan kehoni takia?
Tietysti tiesin että osaan ajatella asiassa sitä mikä on tärkeintä, lastamme. Pääasia että hän pääsee kehittymään turvassa ja saa kaiken tarvitsemansa tilan kehostani.
Oli niin ihana huomata kehoni jokainen muutos, ne aiheuttaneet stressiä nimeksikään. Ensimmäisenä kasvoi rinnat. Ei haittaa. Sitten yhtenä aamuna huomasin että minullahan on tullut raskausvatsa! Ihan kuin joku olisi yön aikana painanut nappia ”maha esiin”. Nautin siitä hetkestä! Nyt vihdoin näkyi että olen raskaana!
Tyttäremme kasvoi tasaisesti, niin myös vatsani. Siinä samalla myös itsetuntoni. Nautin pyöreästä mahastani, siitä miten sen kanssa voin pukeutua ja kuinka ylpeydellä ja ilolla sitä saa kantaa.
Itsevarmuuteni oman kehoni kanssa ei ole aina ollut huipussaan, mutta raskauden myötä se on puhjennut kukkaan! Tästä fiiliksestä haluan pitää kiinni.
Kun minulla on hyvä fiilis itseni kanssa, se välittyy myös lapseemme ja hän oppii arvostamaan omaa itseään ja omaa kehoaan. Nämä on tärkeitä asioita.
En halua, enkä aio olla se äiti, joka lapsensa edessä tuskailee omaa epätäydellisyyttään. Lapsi on kuin pesusieni, joka imee kaiken tällaisen negatiivisen omakuvan tutkiskelun heti itseensä ja pitää sitä normaalina. ”Ehkä minäkään en kelpaa tällaisena kuin olen.”
Haluan että hän oppii terveän minäkuvan. Hän kelpaa, minä kelpaan, me kaikki kelpaamme.
On mielenkiintoista nähdä tulenko ikävöimään raskauskroppaani. En varmasti niinkään tätä raskainta vaihetta kun moneen paikkaan jo kolottaa, eikä jaksaminen ole samanlaista. Lähinnä siis tätä ulkomuotoa, pyöreyttä, pehmeyttä ja naisellisuutta. Voi olla.
Seuraavaksi on kuitenkin aika olla armollinen omalle keholleen ja antaa sille aikaa palautua raskaudesta ja tulevasta synnytyksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti