maanantai 18. helmikuuta 2019

I Finally Found My Wedding Dress




Jo jonkin aikaa olen jännittänyt että tulenko ikinä löytämään täydellistä hääpukua itselleni. Olen käynyt sovittelemassa useita pukuja, mutta syystä tai toisesta en ole onnistunut löytämään ”the”-pukua.

Kävin Niinattaressa ja Seremoniassa, joissa molemmissa on upeat valikoimat, mutten silti onnistunut löytämään mitään ihan täydellistä.

Mulla on Pinterest-tili täynnä kivoja pukuja, mutta suurin osa niistä täysin saavuttamattomissa. Ellei olisi uskaltanut vetää ihan lotolla ja tilata kallis puku ulkomailta sokkona. 


Muutama viikko sitten katsoin kalenteristani seuraavan vapaan lauantain ja varasin sovitusajan Zazabellaan. En uskaltanut asettaa odotuksiani kovin korkealle, pelkäsin etten tälläkään kertaa tule löytämään kuin niitä ”ihan ok/ihan jees” -pukuja. Toisin kävi! Mulla kävi kunnon mäihä! Löysin aivan täydellisen puvun! Siis aivan TÄYDELLISEN! 

Nyt en tiedä miten päin olisin ja kuinka maltan odottaa melkein puoli vuotta että saan laittaa sen päälle! Toinen mitä en kestä on se etten voi näyttää sitä Terolle. En siis edes kuvaa. Kerron hänelle aina kaiken, niin tuntuu oudolta että tästä asiasta pitää yrittää olla ihan hissukseen. 


Moni mun ystävä sanoi että kyllä sen sitten tietää kun sen oikean puvun löytää... he olivat täysin oikeassa. Mun puku oli ensimmäinen puku mitä Zazabellassa sovitin ja se on kyllä aivan napakymppi! 

Hyvän valikoiman lisäksi asiakaspalvelu Zazabellassa oli ammattitaitoista ja miellyttävää. Tunsin oloni tervetulleeksi ja koin että myyjä teki työtään mielellään. Tästä jäi enemmän kuin hyvä fiilis. 



Can’t wait to get married! Enää 165 päivää neitinä. ❤️ 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti