sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Arjen pieniä iloja



Mitkä oli viime viikon ykkösjutut? Ihan tuiki tavallisesta arjestakin on tärkeää löytää niitä positiivisia asioita. Vaikka ihan pieniä. 

Mä päätin heti näin alkuviikosta listata mua viime viikolla piristäneitä juttuja.




  • Kauppareissulta ostetut leikkokukat piristää aina mieltä. Myös viime viikolla.
  • Oon pitkään miettinyt et minkälaiset korut laitan häihimme. En ole oikein koruihminen, varmaan juuri siitä syystä en ole osannut päättää minkälaiset korut laitan elämäni tärkeimpänä päivänä. Viime viikolla koin ahaa-elämyksen kun löysin yhden todella potentiaalisen vaihtoehdon! (Aiheesta myöhemmin lisää)
  • Maanantaina meillä oli tiimimme koulutuspäivä. Siitä sai taas energiaa ja boostia tähän pimeään vuodenaikaan. Mulla on maailman parhaimmat työkaverit!
  • Keskiviikkona ihana asiakas piristi päivääni kun hän kertoi että meidän pisteeltä saa kyllä maailman parasta palvelua. Se sai hymyn huulille. 
  • Sain kilon pussin valkosipulia! Siskoni ystävä viljelee ihanaa luomuvalkosipulia, ostan aina syksyllä ison pussin joka riittää melkein ensi syksyyn saakka. Lisään valkosipulia lähes kaikkeen ruokaan. Nam!
  • Sunnuntaina olimme porukalla viettämässä isänpäivää Uutelassa. Raikkaassa kelissä paistoimme makkarat ja joimme kaffet. Oli ihan superhauska tapa viettää tätä päivää! En ollut ennen käynyt Uutelassa, mutta tästä lähtien aion kyllä käydä! Siellä on loistavat lenkkeilyreitit. 





  • Lidlin ihana kranssileipä on niin kaunis, ettei sitä melkein raaski edes syödä! Näinkin arkinen asia piristää mieltä.
  • Joka ikinen päivä on paras päivä kun pääsee kotiin rakkaiden koirien ja miehen luo. Onko olemassa parempaa fiilistä kuin se kun omat koirat juoksevat hännät heiluen ovelle vastaan kun saavut töistä?
  • Tämän postauksen tekeminen oli yksi iloinen juttu lisää tällä viikolla. Hauska pysähtyä miettimään mitkä pienet asiat saivat sinut hymyilemään arjen keskellä. Ajattelinkin et aion tehdä tällaisia listoja ihan omiin muistiinpanoihin joka viikko. Jokaisessa päivässä on varmasti monta hyvää asiaa, niitä on kiva kirjata itselleen ylös. Vaikka juuri ne ihan pienimmät jutut. Uusi viikko lähtee kivemmin käyntiin kun käy läpi menneen viikon positiiviset asiat, isot ja pienet.




2 kommenttia: