Kun mä olin aivan varma että meille tulee poika

Raskauden alussa ja itseasiassa jopa reippaasti ennen sitä olin aivan varma että meille tulee poika. Olin aina ajatellut itseni pojan äitinä. Ehkä se johtui siitä että minulla oli aina ollut poikakoiria ja siten ajatellut ymmärtäväni poikien maailmaa hyvin. Tai sitten se johtui siitä että näin jo Teron opettamassa lätkää pojallemme Brakun kentällä. Tai sitten se johtui siitä, etten pidä itseäni maailman tyttömäisimpänä naisena. 

Prinsessajutut ja vaaleanpunaiset röyhelöt ei ollut muka mua. Rusettipannat ja glitterit olivat kaukaisia ajatuksia. 

Ennen kuin tiesimme lapsemme sukupuolen olin jo ostanut joitain vaatteita. Mukamas unisexejä, mutta kieltämättä ne oli aika poikamaisia. 

Kun sitten ultrassa kuultiin että tulokas onkin tyttö, kaikki loksahti kohdilleen. Ensin loksahti kyllä leuat auki. Miten mun vaisto olikin ollut niin pielessä. Hetki piti totuttaa itsensä ajatukseen että nyt pitääkin miettiä tytön nimiä ja olla ostamatta pelkkiä Superman-pyjamia. Mutta sitten tuntui juuri oikealta. Esikoisemme kuuluikin olla tyttö. Minun kuuluisi olla tytön äiti ja Teron tytön isä. 

Ei mennyt kauaakaan kun vaatekaappi pursusi kukkakuoseja, mekkoja ja röyhelöitä. Okei, bändipaitoja, IFK-fanikamoja, nahkatakkia, Batman-pyjamia ja farkkuja unohtamatta. 

Pinnasänkyyn petasin vaaleanpunaiset lakanat ja uskaltauduin klikkaamaan ostoskoriin muhkean tyllihameen.

Ja siinä samalla huomasin ostavani myös itselleni vaaleanpunaisia ja hempeän laventelin värisiä vaatteita. Te jotka tunnette minut, tiedätte että mulla on aina ollut yksi lempiväri vaatteissa ja se on musta. Mitä mustempi musta, sitä parempi. 

Ystäväni näki mut pitkän tauon jälkeen ja ensimmäiset sanat jotka tulivat hänen suustaan olivat ”Ida, onks sulla laventelin väriset housut!?!? Enpä olisi tätäkään päivää uskonut näkeväni!” 

Että kyllä, ne rusetitkin ja röyhelöt on just munki juttu. Tuli se yllätyksenä mullekin. Äidiksi kasvetaan näinkin pinnallisissa asioissa. 

Lastenvaateostoksilla huomaan aina nappaavan rekistä sen kaikista vaaleanpunaisimman vaatteen. Reilu vuosi sitten olisin voinut vannoa että kassalle kantaisin ainoastaan jotain mustaa tai maksimissaan tummansinistä. 

Jopa pyykkipäivät (lue: joka ikinen päivä) on hauskoja. Ennen en pessyt kuin tummaa pyykkiä, vaaleaa koneellista joutui todenteolla kerryttämään. Nykyään vaaleaa tulee enemmän kuin tummaa. 

Eli siis summa summarum: Mä sekosin täysin tähän pinkkiin meininkiin ja tyttölapsen äitiyteen. 

Tulevia prinsessaleikkejä odotan innolla, enkä malta odottaa kun saan joskus kertoa kaikki kosmetologin kikat Fridalle. Tai mistä sitä tietää, voi hyvin olla että Tero pääsee opettamaan lätkän saloja hänelle. 

Toivon ettei kukaan pahastu tästä kirjoituksesta. Mulle on enemmän kuin fine jos poika haluaa tanssia balettia ja käyttää vaaleanpunaista. Samoin täysin fine että tyttö käyttää monsteripaitoja ja pelaa lätkää. Ja sitten kun Frida on sen ikäinen että osaa itse päättää mitä päälleen laittaa ja mitä haluaa harrastaa, hän saa sen päättää. Mutta nyt vielä kun mun on mahdollista valita, mä puen hänet tyllihameisiin ja glittereihin. Ja tietty, mitä isompi rusetti otsalla sen parempi!