Hullua miten nää viikot vaan vierähtää! Justhan mä vasta tein raskaustestin ja nyt h-hetki kolkuttaa jo ovella. Onneks oon pysynyt suhteellisen hyvinvoivana ja pystyn vielä tekemään töitä ja puuhata kaikkea muutakin. Äitiysloman alkuun ei ole enää kuin kolme viikkoa ja mä todella toivon että tää hyvä fiilis ja jaksaminen jatkuu ihan sinne synnnytykseen saakka!
Niinkuin jo aiemmassa postauksessani sanoin että raskausaika on loistavaa aikaa oppia kuuntelemaan omaa kehoasi, niin sitä tää todella on. Väitän että se on yksi syy miksi oon jaksanut niin hyvin. Jos vapaapäivänä et jaksa tai pysty tekemään mitään muuta kuin lepäämään niin olet täysin oikeutettu tekemään niin. Jos et pysty lakkaamaan varpaankynsiäsi tai sitomaan kengännauhojasi - pyydä apua, se on täysin fine. Tai jos avun pyytäminen tuntuu mahdottomalta vetäse flipflopit jalkaan!
Olen nimittäin huomannut myös sen, että tässä on kovasti menossa myös sellainen ”minä itse”- vaihe! Väkisin ähisen ja puhisen imurin varressa ja siirtelen raskaita huonekaluja, enkä pyydä apua. En ennen kuin on ihan välttämätön pakko.
Tero auttaa mielellään kaikessa missä voi, ja ihmetteleekin että miksi en vain sano että tarvitsen apua tai etten jaksa. Mutta mun mielestä se on myös oman kehonsa kuuntelemista, että pyytää apua vasta kun tietää varmasti ettei siihen itse pysty. En asettaudu ”prinsessan rooliin” tikkuun pissaamisen jälkeen ja oleta että nyt minua palvellaan ja puolestani tehdään kaikki seuraavat 9 kuukautta. Silti mulle on ensiarvoisen tärkeää tietää että Tero on tässä mun tukena, mun vieressä ja auttaa kyllä kaikessa, pyytämättäkin. Toki onkin jo useita asioita missä Tero joutuu mua auttamaan. Aktiivisen päivän jälkeen en pääse sohvalta kovinkaan ketterästi ylös, niin kyllä mut saa sieltä ihan nostaa. Kotona mua ei päästetä kiipeämään ja kurottamaan kaappien ylähyllylle, vaikka kuinka sanoisin selviäväni siitä. Ainainen herrasmies toki kantaa myös painavat kauppakassit ja avaa ovet, olen sitten raskaana tai en.
Näitä kehossa tapahtuvia muutoksia on mun mielestä niin mielenkiintoista seurailla ja analysoida. Miten naisen keho onkaan niin ihmeellinen, että se pystyy tällaiseen. Kasvattamaan toisen ihmisen sisällään. Ylimakeeta! En kestä kuinka ihanaa on tuntea oman lapsensa liikkeet vatsassa ja kommunikoida hänen kanssaan jo ennen kuin olemme edes kasvotusten nähneet.
Välillä toki nää raskausajan hormonit ajaa mut hulluuden partaalle. Niin varmaan myös Teron. 😁 Sori rakas.
Vajaan kahden kuukauden päästä meidän prinsessa on jo täällä. Kotona alkaa olemaan pikkuhiljaa kaikki valmiina häntä varten ja me olemme myös niin valmiita kuin vain voimme. Tervetuloa rakas tyttäremme! ❤️
(Kuvassa on rakkaan kummityttömme Hildan pienen pienet varpaat)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti