Iik ja apua!

Mä en todellakaan ole unohtanut mun blogia ja teitä, vaikka kieltämättä nyt on ollut vähän liian pitkä tauko postauksissa! Pahoittelut siis siitä.
En edes ala keksimään tekosyitä mistä tämä johtuu. Nyt vain on ollut piiiiitkä paussi. Ryhdistäytynen ihan just nyt, tästä hetkestä lähtien.

Kesän jälkeen arki on iskenyt lujaa ja on ollut hyvinkin haipakkaa, mutta onneksi pääasiassa kaikkea mukavaa. Myös työrintamalla on tapahtunut pienoisia muutoksia, jännää!
Hääsuunnitelmat pyörivät paljon mielessäni, vaikka häihimme on vielä rutkasti aikaa. Kerron suunnitelmistamme lisää vielä omassa postauksessa. Niin makeeta että vuonna 2019 minusta tulee elämäni rakkauden vaimo ja minua voi kutsua rouvaksi!

Nyt mulla onkin useamman päivän vapaaputki menossa, niin voin taata että mun Pinterest -tili laulaa ja häälehtien sivut viuhuvat! :)

Mutta nyt, laitan käden sydämelle ja lupaan palata pian uuden postauksen merkeissä.

Hiljaisuus

Rakastan asua kaupungissa, keskellä kaikkea. Nautin jopa raitiovaunukiskojen kolinasta ja muista liikenteen äänistä. Ei haittaa vaikka lokit herättävät aamuyöllä kiljunnallaan. Ei häiritse vaikka naapuri pitäisi aamuun asti kestävät kinkerit. Ei ota pannuun vaikka yläkerrassa asuu naapuri joka taitaa pitää tiiliskiviä kenkinään. Sekään ei haittaa vaikka viereisellä urheilukentällä pelataan talvisin lätkää niin että kiekon kolina kuuluu kotiin asti. Vanne ei ala kiristämään ohimoa vaikka Linnanmäellä kesäpäiväänsä viettävien ihmisten kiljunta herättää minut päiväunilta. On itseasiassa aika makeeta asua kaiken tämän elämän keskellä.

Vaikkei nämä minua häiritse niin joskus on ihana lähteä pois kaupungista mökille missä ainoat äänet on veden liplatus, lintujen laulu, saunan kiukaalle sihahtava vesi ja poksuvat polttopuut. Hiljaisuus, siinä mieli ja sielu lepää ihan erilailla. Rauha ja raikkaus tekee keholle hyvää. On vapauttavaa irrottautua arjen rutiineista kokonaan. Olla yksin ajatuksiensa kanssa, vaikkei sinänsä olekaan yksin. Mikä onkaan rauhallisempi tapa aloittaa päivä kun istahtaa terassille nauttimaan hiljaisuudesta, auringosta ja kiireettömyydestä. Illalla on ihanaa saunan jälkeen laittaa grilli päälle ja herkutella kesäherkuilla. 

Vaikka arvostan kaikkea sitä olen silti aina ollut huono mökkeilijä, en vain malta olla ja ottaa iisisti. En ainakaan kauaa. Se on erikoista koska en minä kaupungissakaan ollessa ole kokoaika mitään touhuamassa. Minulla on oltava lyhyenkin mökkeilypätkän aikana olla mahdollisuus päästä "sivistyksen pariin", vaikka se tarkoittaisi lähimmässä kaupungissa tai kylässä pyörähtämistä. Parin päivän rauhoittumispätkä tekee kuitenkin hyvää. Ainakin kerran vuodessa. Ehkä juuri sen avulla sitä jaksaa taas hektisessä pääkaupungissa arjen pyörittämistä.

Tänä vuonna jopa odotin mökille pääsyä. Ehkä alan oppimaan iisistiottamisen saloja. Hitaasti mutta varmasti. En usko että minusta tulee ikinä supermökkeilijää enkä varsinkaan usko että tulisin ikinä viettämään mökillä viikkoa pidempään. Mutta ken tietää. Aika näyttää. 

Silti on myönnettävä että tämän kesän kohokohta oli tämä viiden päivän mökkireissu! Oli ihan täydellistä että ajoitimme tämän pätkän ihan loman loppuun niin jaksaa taas kaupungin vilskeessä. Toki Kallion Block Partyt ovat viikonloppuna, joten nähtäväksi jää kuinka virkeänä sitä aloittaakaan uutta työviikkoa. 

I said YES!

En tiedä mistä aloittaisin. Itken taas jälleen onnesta! Miten tällaisen tarinan pystyy kertomaan kirjoittaen? Yritän saada postaukseen ammennettua sen onnen, ilon ja rakkauden tunteen joka minulla tai paremmin sanottuna meillä on. 

                    

Viime torstaina oli viimeinen työpäiväni ennen kesälomia. Aiemmin päivällä sain Terolta viestin että hän voisi tulla hakemaan minut töistä niin mentäisiin sitten yhdessä lenkille koiriemme kanssa. 

Hyppäsimme autoon ja sovimme että ajamme Herttoniemeen missä on kiva koirapuisto ja hyvät lenkkimaastot. Käymme siellä aika usein joten en osannut odottaa mitään normaalista poikkeavaa. 

Keli oli sateinen ja sumuinen, mutta samalla niin kaunis ja raikas. Ihmettelin ääneen kun Tero ajoi kiertoreittiä eikä suoraan puistoon. Sujuvasti hän kuitenkin sanoi että ajoi vahingossa väärästä liittymästä ulos. Olin edelleenkin ihan lenkille menossa, joten aloin vaihtamaan saapikkaitani lenkkikenkiin. Siinä kun yritin suoriutua kenkien vaihdosta huomasin kuinka autossa alkoi yhtäkkiä soida meidän biisi. Herkistyin ja näin että Tero oli ajamassa Herttoniemen rantaan, laiturin päätyyn missä olimme pysähtyneet ensimmäisillä treffeillämme. Tämä oli myös se paikka jossa silloin pelkäsin että Tero murhaa minut! Haha! Moni ystäväni oli silloin varoitellut sokkotreffeistä ja siitä että pitää pysyä aina ihmisten ilmoilla ja niin edelleen. Myönnän että minulla on myös aina ollut hyvin vilkas mielikuvitus. Ensimmäiset, salamannopeaan ihastumiseen johtaneet treffimme oli lokakuun synkkyydessä ja pimeydessä ja ajoimme silloin tuonne laiturin nokkaan. Silloinhan ne ystävieni varoitukset alkoivat kuulumaan ajatuksissani. Näin ei siis selkeästikään käynyt, päinvastoin. Aloitimme siitä hetkestä yhteisen elämämme.

Nyt olimme taas samassa paikassa, heinäkuun sateessa. Tero nousi autosta ulos ja tuli avaamaan minulle oven. Menin ulos ja ymmärsin että nyt elämäni rakkaus aikoo kysyä minulta elämäni tärkeimmän kysymyksen. Tero puhui kauniisti meistä ja tulevaisuudestamme, en enää tarkalleen muista mitä koska olin jo aivan seitsemännessä taivaassa. Loppuviimein Tero polvistui, avasi sormusrasian ja kysyi tulisinko hänen vaimoksi. Onnenkyynelten seasta sain hihkaistua että kyllä, ehdottomasti. En voinut lopettaa itkemistä ja nauramista samaan aikaan! En ole koskaan ollut näin onnellinen! 

Pitkien halauksien ja suudelmien jälkeen menimme sateensuojaan autoon ja kuuntelimme repeatilla meidän biisiä. 

Soitimme vanhemmillemme kertoakseni ilouutiset. Minun vanhempani toki tiesivät asiasta koska Tero oli käynyt pyytämässä kättäni heiltä jo aiemmin. 

Olen aina toivonut, ja Terollekin sanonut, etten halua kosinnan olevan mikään super suuri spektaakkeli. Olen toivonut sen tapahtuvan jossain hyvin arkisessa ja meille rakkaassa ympäristössä ja tilanteessa. Olen jopa haaveillut että se tapahtuisi kun olemme koolla yhdessä koko meidän pieni perhe. Me ja jäbät. Tämä kosinta oli niin meitä, täysin meidän oma yhteinen romanttinen hetki. Oli jotenkin myös niin ihanaa että sinä päivänä satoi. Mehän olemme kuitenkin aina jäbiemme kanssa ulkona, kelistä riippumatta.

Jatkoimme kosinnan jälkeen Tervasaareen lenkille. Tuuli ja sade piiskasi vasten kasvojamme, mutta sekään ei saanut pyyhittyä hymyä huuliltamme. Kävelimme käsikädessä. Kurvasimme kotiin missä korkkasimme shampanjapullon joka odotti kylmässä ja herkuttelimme suklaalla. Makoilimme koko illan kylkikyljessä ja puhuimme elämästämme, tulevaisuudestamme. 

Sain Terolta kosittaessa väliaikaissormuksen jotta pääsin itse valitsemaan mieleisen loppuelämän sormuksen. ❤️ 

Löysin aivan täydellisen, niin minun näköisen sormuksen. Terolle hankimme hyvin rouhean ja näyttävän sormuksen. 

Sormustenhakureissulla kävimme ostamassa myös muutaman häälehden ja paksun vihkon, mihin pääsemme luonnostelemaan hääideoita. Niin jännää ja ihanaa! 

      

Nyt onnenkyynelten sumentaessa näkökenttäni painun takaisin kihlattuni kainaloon ja jatkamme elämästämme ja toisistamme nauttimista. ❤️

Kostea lauantai

Jos minun pitäisi valita mikä on lempikodinkoneeni niin astianpesukone olisi hyvinkin lähellä ykkössijaa. Astianpesukoneen olemassaoloon tottuu hyvinkin nopeasti ja siitä luopuminen olisi näin ollen hyvinkin rankkaa. 

Viikonloppuna minut kuitenkin pakotettiin luopumaan astianpesukoneen käytöstä, ainakin hetkeksi. 

Lauantai-iltana kokkailin keittiössä ja samalla törkkäsin tiskikoneen päälle. Ei aikaakaan, kun kuului  kova piippaus ja samalla huomasin kuinka sukkani kastui. Ei, ei ja ei! Lattia lainehti vedestä! Kone pois päältä ja hana kiinni, mutta silti vettä oli niin paljon että sitä oli olohuoneesssa ja eteisessä saakka. Muutaman voimasanan jälkeen aloimme mieheni kanssa kasaamaan pyyhkeitä lattialle ja kuivaamaan joka paikan perusteellisesti. Jouduimme rikkomaan keittiömme sokkelit että saimme kuivattua niiden takaa. Koko kämppä oli kostea ja joka paikassa roikkui märkiä pyyhkeitä. 

Parin tunnin kuivausoperaation jälkeen osaisimme onneksi jo löytää positiivisia asioita tästä urakasta. Voin nimittäin väittää että näin perusteellisesti en ole pessyt keittiömme lattiaa ikinä. Jääkaapin alla olevalta lattialta voisi vaikka syödä eikä sokkeleiden takaa löydy pienintäään pölyhippusta! 

Jääkaapin alta löytyi myös pieni leluauto joka tulee kyllä muistuttamaan tästä tapahtumasta vielä kauan! 

Vieläkään emme tiedä onko tiskikone kokonaan luovuttanut vai onko siellä jokin tukos. Tämän saa joku ammattilainen selvittää. Siihen saakka käteemme toimivat tiskikoneena, blaah. 

Näin jälkikäteen naurattaa lähinnä että kuinka paljon pyyhkeitä kahden hengen taloudessa voikaan olla! Meidän pyyhkeillä olisimme kuivanneet toisenkin saman kokoisen asunnon helposti. Oli myös hienoa huomata kuinka hyvin toimimme yhdessä tällaisen pikku onnettomuuden aikana! Ei tullut huutoa eikä raivoa ja itkukin pysyi aika hyvin poissa. Urakan jälkeen halasimme ja mietimme kuinka huipputiimi olemme. 

Onneksi olimme paikalla kun tämä kävi, tässä olisi voinut käydä paljon pahemmin. 

Baby Mulberry

Muistatteko kun kerroin saaneeni äidiltäni ihanan Mulberry käsilaukun? Sen joka oli kovasti elämää nähnyt, mutta se saatiin herätettyä henkiin. Se laukku on ollut enemmän kuin kovalla käytöllä siitä lähtien. Siitä tuli minun ehdoton suosikkilaukku! Ei aikaakaan siitä kun olin saanut laukun kuntoon, äitini yllätti minut uudestaan! 

Olin käymässä äitini ja isäpuoleni luona yksi ilta töiden jälkeen. Esittelin äidilleni kuinka upeaksi laukku oli saatu. Siitä intoutuneena äitini kipitti vaatehuoneeseen ja alkoi tonkia jotain sieltä. Innoissani odotin että mitä sieltä löytyy. Hetken kuluttua äiti tuli takaisin olohuoneeseen upea Mulberry lompakko käsissään. Se oli samaa sarjaa kun laukkuni. Äitini halusi antaa senkin minulle, olihan se käsilaukkuni pari. 

Lompakko oli aivan priimakunnossa! Se on niin reilun kokoinen että sitä voi käyttää myös pienenä clutchina. Tämä upea lompakko on niin suloinen ja moneen käyttöön sopiva että se sai välittömästi vakkaripaikan käsilaukkuni sisältä. Sieltä se on näppärä napata mukaan jos tarvitsee vain pikkulaukun. 

On jännä taas pysähtyä miettimään, kuinka tällaiset klassisen kauniit tuotteet kestää aikaa!