RV32, miten meillä menee?

Hullua miten nää viikot vaan vierähtää! Justhan mä vasta tein raskaustestin ja nyt h-hetki kolkuttaa jo ovella. Onneks oon pysynyt suhteellisen hyvinvoivana ja pystyn vielä tekemään töitä ja puuhata kaikkea muutakin. Äitiysloman alkuun ei ole enää kuin kolme viikkoa ja mä todella toivon että tää hyvä fiilis ja jaksaminen jatkuu ihan sinne synnnytykseen saakka!

Niinkuin jo aiemmassa postauksessani sanoin että raskausaika on loistavaa aikaa oppia kuuntelemaan omaa kehoasi, niin sitä tää todella on. Väitän että se on yksi syy miksi oon jaksanut niin hyvin. Jos vapaapäivänä et jaksa tai pysty tekemään mitään muuta kuin lepäämään niin olet täysin oikeutettu tekemään niin. Jos et pysty lakkaamaan varpaankynsiäsi tai sitomaan kengännauhojasi - pyydä apua, se on täysin fine. Tai jos avun pyytäminen tuntuu mahdottomalta vetäse flipflopit jalkaan! 

Olen nimittäin huomannut myös sen, että tässä on kovasti menossa myös sellainen ”minä itse”- vaihe! Väkisin ähisen ja puhisen imurin varressa ja siirtelen raskaita huonekaluja, enkä pyydä apua. En ennen kuin on ihan välttämätön pakko. 

Tero auttaa mielellään kaikessa missä voi, ja ihmetteleekin että miksi en vain sano että tarvitsen apua tai etten jaksa. Mutta mun mielestä se on myös oman kehonsa kuuntelemista, että pyytää apua vasta kun tietää varmasti ettei siihen itse pysty. En asettaudu ”prinsessan rooliin” tikkuun pissaamisen jälkeen ja oleta että nyt minua palvellaan ja puolestani tehdään kaikki seuraavat 9 kuukautta. Silti mulle on ensiarvoisen tärkeää tietää että Tero on tässä mun tukena, mun vieressä ja auttaa kyllä kaikessa, pyytämättäkin. Toki onkin jo useita asioita missä Tero joutuu mua auttamaan. Aktiivisen päivän jälkeen en pääse sohvalta kovinkaan ketterästi ylös, niin kyllä mut saa sieltä ihan nostaa. Kotona mua ei päästetä kiipeämään ja kurottamaan kaappien ylähyllylle, vaikka kuinka sanoisin selviäväni siitä. Ainainen herrasmies toki kantaa myös painavat kauppakassit ja avaa ovet, olen sitten raskaana tai en. 

Näitä kehossa tapahtuvia muutoksia on mun mielestä niin mielenkiintoista seurailla ja analysoida. Miten naisen keho onkaan niin ihmeellinen, että se pystyy tällaiseen. Kasvattamaan toisen ihmisen sisällään. Ylimakeeta! En kestä kuinka ihanaa on tuntea oman lapsensa liikkeet vatsassa ja kommunikoida hänen kanssaan jo ennen kuin olemme edes kasvotusten nähneet. 

Välillä toki nää raskausajan hormonit ajaa mut hulluuden partaalle. Niin varmaan myös Teron. 😁 Sori rakas. 

Vajaan kahden kuukauden päästä meidän prinsessa on jo täällä. Kotona alkaa olemaan pikkuhiljaa kaikki valmiina häntä varten ja me olemme myös niin valmiita kuin vain voimme. Tervetuloa rakas tyttäremme! ❤️

(Kuvassa on rakkaan kummityttömme Hildan pienen pienet varpaat) 

Muuan tori.fi -kokemus

Positiivisen raskaustestin tekemisen jälkeen on tullut aika valmistella myös kotiamme uutta tulokasta varten. Olemme raivanneet kaappeja tyhjemmiksi ja laittaneet paljon tavaraa kierrätykseen. Yksi joka sai lähtöpassit oli iso lipasto, joka oli toimittanut liinavaatekaapin virkaa. 

Tori.fi laulamaan ja myynti-ilmoitus vetämään. Hinnan laitoimme todella matalaksi, jotta pääsisimme siitä mahdollisimman nopeasti eroon. Kyselijöitä riitti. Lipasto varattiin ja kaupat sovittiin heti seuraavalle päivälle. 

No, odoteltuani hyvän tovin ostajaa paikalle laitoin hänelle viestiä. Ei vastausta. Pari hetkeä myöhemmin laitoin viestin että voi unohtaa koko homman. En jää odottelemaan koko päiväksi saapuisikohan hän paikalle vai ei. (Hän vastasi kolme päivää myöhemmin että on ollut kipeänä, eikä voinut tulla paikalle. Eikä näköjään pystynyt edes ilmoittamaan asiasta).

Laitoin seuraavalle ostajaehdokkaalle viestiä ja hän sanoi että nouto sopisi heti seuraavana päivänä. Sovimme kellonajan, lähetin osoitteen ja siirsimme lipaston eteiseen odottamaan. 

Seuraavana päivänä odotin ja odotin. Sovittu aika meni ja laitoin hänelle viestiä. Vastaukseksi sain viestin: ”Meillä vähän aikataulut reistailee, olen kyllä tulossa”. Vastasin että mielestäni olisi kohteliasta ilmoittaa myöhästymisestä eikä vain olettaa että toinen odottaa. Myös sanoin että seuraavan tunnin sisään lipasto on haettava tai laitan seuraavalle ostajalle viestiä. 

Vastaukseksi sain että hänen isänsä tulee hakemaan lipastoa, koska hän ei itse pääsekään paikalle. Kerroin hänelle uudemman kerran että lipastoa kannattaisi olla hakemassa kantoavun kanssa, koska minä en voi raskaana ollessa tuollaisia kantaa, lipasto ei mahdu hissiin, eikä Tero ollut kotona. Tyttö tokaisi että kyllä hänen isä sen saa kannettua.

No, aikaa kului lähes pari tuntia jonka jälkeen soi puhelin ettei mies löydä perille. Opastin hänet perille ja samalla työnsin lipaston rappukäytävään hänelle valmiiksi. Mies oli ystävällinen ja sanoi että kantaa lipaston kyllä itse jotenkin autoonsa. Hän tuli rappukäytävään ja kerroin hänelle että olen pettynyt hänen tyttärensä ”kaupankäyntiin”, että olin joutunut odottamaan tässä vaiheessa jo neljä tuntia että joku tulisi hakemaan lipastoa, eikä hän edes viitsi ilmoittaa viivästyksestä. Mies pahoitteli tyttärensä käytöstä. Hän alkoi tutkimaan lipastoa ja etsimään siitä vikoja.

No muita vikoja ei löytynyt, kuin ne joista olin jo myynti-ilmoituksessa maininnut. 

Pari pientä, lähes huomaamatonta naarmua. Ne oli kuvattuna ilmoituksessa ja vielä erikseen viestillä asiasta mainittu.

Sitten mies alkoi tinkaamaan. Hän ei kuulemma suostu maksamaan pyytämääni hintaa, koska tuote on virheellinen. 

Minä, joka harvemmin otan kierroksia, päätin että nyt riittää.

Avasin suuni ja se mitä sieltä tuli ulos kuulosti suunnilleen tältä:

”Mä olen tuhlannu vapaapäivästäni neljä tuntia, siis NELJÄ TUNTIA, siihen että sinun tyttäresi on pitänyt minua täällä löysässä hirressä ja lupaillut niitä näitä ja kaikki on mennyt päinvastoin mitä hän on luvannut. Olen jokaikisen pienen naarmun kuvannut ja tyttäresi, joka ei edes vaivautunut paikalle, on ollut täysin tietoinen näistä. Toisekseen lipastoa saa ostaa vielä Ikeasta viisinkertaiseen hintaan, jos niin haluaa. 

En tingi hinnasta penniäkään, mieleni tekisi ennemmin jo pyytää lisää menetetystä ajastani. Lisäksi minulla on 9 ihmistä jonossa, joista jollekin voin tämän hyvin myydä jos ei kelpaa.” 

Huh, samalla hieman äimistyin omaa hormonihuuruista vastaustani, mutta samalla olin itsestäni ylpeä. Sain asiani kuitenkin sanottua napakan rauhallisesti korottamatta ääntäni. Hyvä mä! Toisia ihmisiä ja heidän aikaansa tulee arvostaa! Tuollainen käytös saa mut raivostumaan. 

Mies pahoitteli ja sanoi että maksaa sovitun hinnan. Hän soitti kuitenkin ensin tyttärelleen varmistaakseen että hän oli tietoinen naarmuista. Tämän jälkeen mies maksoi ja lähti kantamaan lipastoa autoonsa. 

Jostain syystä mua jäi kaivelemaan nää kaupat sen verran että avasin tori.fi:n ja laitoin hakuun kyseisen lipaston. No siellähän se komeili, meidän lipasto, meidän makuuhuoneessa kuvatuilla kuvilla myynnissä yli kolminkertaiseen hintaan! 

Tämä linssiin viilaaja oli trokari, sen kaikessa merkityksessä. Ainoat kuvat mitä hän ei tietenkään liittänyt myynti-ilmoitukseensa oli kuvat naarmuista mitä minun ilmoituksessani oli. Myyntitekstissä hän kertoi lipaston olevan täysin virheetön ja uudenveroisessa kunnossa. Sappeni kiehui lähinnä siksi että hän käytti kuviani, olisi edes vaivautunut räpsäisemään omat kuvat niin en olisi voinut mitenkään tietää tai varmistua hänen huijauksesta. Eniten ärsytti se että olisimme halunneet että lipasto menisi halvalla hinnalla jollekin jolle halpa hinta olisi merkannut muuta kuin nettoamista. 

Tein tästä kauppiaasta ilmiannon tori.fi:lle. En tiedä jatkosta, mutta toivon että joskus tämä henkilö tajuaisi toimineensa asiattomasti. 

Jälkiviisaana olen miettinyt että olisi pitänyt vain suoraan sekoilun alussa sanoa että myyn lipaston seuraavana jonossa olevalle, mutta pääasia että se on nyt myyty.

Mä jotenkin niin odotan ja toivon ihmisiltä rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja ylipäätään käytöstapoja. Välillä joutuu pettymään ihmisiin. Ei voi muuta kuin niellä tämä asia ja omalla käytöksellään tehdä paremmin.