maanantai 15. tammikuuta 2018

Wedding stuff

Enpäs olisi uskonut että meikäläinenkin hurahtaa kaikkeen tähän häähömppään näinkin pahasti! Häämessut sai mut sekoamaan lopullisesti. Sen jälkeen oon googletellut aamusta iltaan kaikkea häihin liittyvää. Hädin tuskin edes nukun, kun vain etsin täydellisiä asusteita, koristeita tai juhlatiloja! 

Häämessuilta raahasin kotiin kasan häälehtiä ja myös ihan loistavan Häitä päin-opuksen! Siinä on hyvin saatu kerrottua mitä kaikkea tulee ottaa huomioon häitä järjestettäessä. Rakastan listoja ja organisointia, siksi väitän että kyseisestä opuksesta tulee mulle tänä vuonna hyvinkin rakas ystävä! 

Kaikki tämä valmisteleminen ja suunnittelu on ihan superihanaa ja on aivan mahtavaa että meillä on siihen kunnolla aikaa.

Varmasti jossain vaiheessa voi joku pieni stressinpoikanen iskeä päälle, mutta tuskin ihan vielä.  Tällä hetkellä kuitenkin elän ja hengitän kaikkea häihin liittyvää! Välillä tulee hetkeksi ”ähky” kaikesta ja pitää ottaa luova tauko. 




Muutama stressinaihe on ainakin poistettu. Löysin nimittäin aivan täydelliset hääkengät! 

Ne on niin kauniit ja jotain ihan muuta kun klassiset valkoiset satiiniavokkaat.

En tiedä olisiko ollut loogisempaa aloittaa hankkimalla puku.... No, onpahan sitten jo kenkien korkeus tiedossa, kun menee sovittelemaan pukuja. Kenkien lisäksi löysin niin mahtavan laukun joka on ihanan persoonallinen. Siinä on kieltämättä asennetta! Ehkä palaan aiheeseen myöhemmin, todennäköisesti vasta häiden jälkeen. Tämä asia pitää säilyttää yllätyksenä. 

Myös tärkeimmät eli kirkko ja juhlapaikkakin on jo varattu. Olin ällikällä lyöty kun huomasin että ensi kesän juhlapaikat olivat jo varattavissa! Pienen paniikin saattelemana kävimme kurkkaamassa yhden juhlapaikan, joka osoittautui ihan täydelliseksi. Kyseinen tila on todella haluttu ja sen kesän kalenteri täyttyy vauhdilla!  Arpaonni suosi meitä ja saimme tilan haluamallamme päivälle. Mikä fiilis! Nyt on jo helpompi hahmottaa koristeluita ym. kun tietää minkälaiseen tilaan juhlia järjestetään.  




Seuraavana to do- listalla  onkin varata aika pukuliikkeisiin sovitukseen. Hääpuvusta minulla on aika selkeä visio, mutta sehän voi olla että sekin muuttuu sovitellessa erilaisia vaihtoehtoja. Olen myös superonnellinen että mulla on kolme ihanaa ystävää kaasoina. Heidän kanssa kaikki vaikeimmatkin päätökset tulee varmasti tehtyä helposti. 

 

Vitsi että mä nautin tästä ajasta! ❤️

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti