Kun mä olin aivan varma että meille tulee poika

Raskauden alussa ja itseasiassa jopa reippaasti ennen sitä olin aivan varma että meille tulee poika. Olin aina ajatellut itseni pojan äitinä. Ehkä se johtui siitä että minulla oli aina ollut poikakoiria ja siten ajatellut ymmärtäväni poikien maailmaa hyvin. Tai sitten se johtui siitä että näin jo Teron opettamassa lätkää pojallemme Brakun kentällä. Tai sitten se johtui siitä, etten pidä itseäni maailman tyttömäisimpänä naisena. 

Prinsessajutut ja vaaleanpunaiset röyhelöt ei ollut muka mua. Rusettipannat ja glitterit olivat kaukaisia ajatuksia. 

Ennen kuin tiesimme lapsemme sukupuolen olin jo ostanut joitain vaatteita. Mukamas unisexejä, mutta kieltämättä ne oli aika poikamaisia. 

Kun sitten ultrassa kuultiin että tulokas onkin tyttö, kaikki loksahti kohdilleen. Ensin loksahti kyllä leuat auki. Miten mun vaisto olikin ollut niin pielessä. Hetki piti totuttaa itsensä ajatukseen että nyt pitääkin miettiä tytön nimiä ja olla ostamatta pelkkiä Superman-pyjamia. Mutta sitten tuntui juuri oikealta. Esikoisemme kuuluikin olla tyttö. Minun kuuluisi olla tytön äiti ja Teron tytön isä. 

Ei mennyt kauaakaan kun vaatekaappi pursusi kukkakuoseja, mekkoja ja röyhelöitä. Okei, bändipaitoja, IFK-fanikamoja, nahkatakkia, Batman-pyjamia ja farkkuja unohtamatta. 

Pinnasänkyyn petasin vaaleanpunaiset lakanat ja uskaltauduin klikkaamaan ostoskoriin muhkean tyllihameen.

Ja siinä samalla huomasin ostavani myös itselleni vaaleanpunaisia ja hempeän laventelin värisiä vaatteita. Te jotka tunnette minut, tiedätte että mulla on aina ollut yksi lempiväri vaatteissa ja se on musta. Mitä mustempi musta, sitä parempi. 

Ystäväni näki mut pitkän tauon jälkeen ja ensimmäiset sanat jotka tulivat hänen suustaan olivat ”Ida, onks sulla laventelin väriset housut!?!? Enpä olisi tätäkään päivää uskonut näkeväni!” 

Että kyllä, ne rusetitkin ja röyhelöt on just munki juttu. Tuli se yllätyksenä mullekin. Äidiksi kasvetaan näinkin pinnallisissa asioissa. 

Lastenvaateostoksilla huomaan aina nappaavan rekistä sen kaikista vaaleanpunaisimman vaatteen. Reilu vuosi sitten olisin voinut vannoa että kassalle kantaisin ainoastaan jotain mustaa tai maksimissaan tummansinistä. 

Jopa pyykkipäivät (lue: joka ikinen päivä) on hauskoja. Ennen en pessyt kuin tummaa pyykkiä, vaaleaa koneellista joutui todenteolla kerryttämään. Nykyään vaaleaa tulee enemmän kuin tummaa. 

Eli siis summa summarum: Mä sekosin täysin tähän pinkkiin meininkiin ja tyttölapsen äitiyteen. 

Tulevia prinsessaleikkejä odotan innolla, enkä malta odottaa kun saan joskus kertoa kaikki kosmetologin kikat Fridalle. Tai mistä sitä tietää, voi hyvin olla että Tero pääsee opettamaan lätkän saloja hänelle. 

Toivon ettei kukaan pahastu tästä kirjoituksesta. Mulle on enemmän kuin fine jos poika haluaa tanssia balettia ja käyttää vaaleanpunaista. Samoin täysin fine että tyttö käyttää monsteripaitoja ja pelaa lätkää. Ja sitten kun Frida on sen ikäinen että osaa itse päättää mitä päälleen laittaa ja mitä haluaa harrastaa, hän saa sen päättää. Mutta nyt vielä kun mun on mahdollista valita, mä puen hänet tyllihameisiin ja glittereihin. Ja tietty, mitä isompi rusetti otsalla sen parempi!

Miten meillä menee?

No enpäs ole kirjoittanut tänne pitkään pitkään aikaan! Tää vauva-arki on kieltämättä aika hektistä, päivät hujahtaa ohi ihan hetkessä ja tuntuu että sitä käy vähän ylikierroksilla. Joten niinä hetkinä kun olisi aika kirjoittaa, niin pää ei aina toimi. Eipä se välttämättä toimi nyttenkään, mutta kerron nyt vähän että mitä meille kuuluu.

No ensinnäkin olen niin fiiliksissä tosta keväästä! Valoa ja niin kaunista kun luonto antaa parastaan! Ainoa miinus oli noi aivan törkeät siitepölyt! Argh! Onneksi lääkkeet alkaa tehoamaan. Mikä siinäkin on et niitä muistaa alkaa ottamaan vasta sitten kun oireet on jo pahimmillaan?

Samaan kategoriaan kuuluu koirien punkkikarkoitteet. Miten ne muistaa vasta sitten kun eka ällötys on jo napannut toiseen kiinni? Tänä vuonna en aio odotuttaa siihen asti, vaan hankin punkkipannan heti huomenna! Nyt kun kerrankin asian taas muistin. 

Keväisin on ihan eri fiilis herätä vaikka 4.30 päivään kun on jo valoisaa. Ennen Fridaa en olisi ikinä sanonut noin, jos puhe olisi ollut noin aikaisesta heräämisestä, kevät tai ei. Valoisaa tai ei. Näin tämä vanhemmuuus vaan muuttaa ihmistä ja rytmejä. 

Valoisan kevään kunniaksi Frida oli ensimmäistä kertaa flunssassa. Pieni potilas viihtyi sylissä tavallista enemmän, yöt oli hieman rikkonaisia, mutta muuten leikeistä tai Fridan puuhista ei kyllä kipeyttä huomannut. Niin reipas pieni nujersi flunssan nopeasti. 

Sen verran yllätyksenä tuli lämpimät kelit, että huomasin että meillä ei oikein ollut Fridalle mitään kesävaatteita! Vaikka tuntuu että vaatteita on mielinmäärin, niin ne ihan viralliset kesävaatteet tais jäädä siihen että kaapista löytyi yhdet shortsit, pari lyhythihaista bodya ja muutama kesäinen mekko. Tässä suhteessa onnekasta että kelit otti vähän takapakkia, niin saa rauhassa korjattua kesävaatetilanteen.Yritän nyt kuitenkin tehdä maltilla hankintoja ja ostaa kesän myötä sitten tarpeen tullen, koska ei se kesä ikuisuuksia kestä. 

Tuntuu hyvältä myös että maailma alkaa pieni pala kerrallaan normalisoitumaan ja usko kasvaa siihen että tämä korona pirulainen olisi pian nujerrettu! Odotan niin että päästään yhdessä perheen kanssa reissaamaan, keikoille, leffaan, Frida pääsisi muskariin ja muihin harrastuksiin ym. Ylipäätään odotan sitä normaalia elämää ja kanssakäymistä, ilman pelkoa, jännitystä ja MASKEJA! 

Nyt Helsingissä rokotetaan jo 40-vuotiaita, niin pian on jo meidän kolmekymppisten vuoro! Jippii!

Frida kasvaa ihan älytöntä vauhtia, enkä voi kuvitella et hän on just kohta kahdeksan kuukautta! Frida jo konttailee, nousee seisomaan tukea vasten ja tekee hampaita kovasti. Hampaiden tulo on ollut neidille rankkaa ja kivuliasta, mutta hienosti on jo viisi hammasta ulkona! 

Frida on ihan mieletön persoona! Kova tyttö höpöttelemään ja naureskelemaan. Vielä ei ihan samaa kieltä puhuta, mutta ymmärretään kyllä toinen toisiamme siitä huolimatta. 

Mun äitiysloma loppuu pian, mutta aion olla kotona Fridan kanssa vuoden loppuun. Se tuntuu hyvältä ja oikealta. Tää on kuitenkin niin ainutlaatuista aikaa, haluan nauttia siitä mahdollisimman pitkään. Varmasti tämä vuosi menee aivan liian nopeasti ja siksi jännitän jo nyt vähän vuodenvaihteen fiiliksiä. Fridan tarhaan menoa ja omaa töihin paluuta. Totutteluun menee varmasti aikaa, mutta kaikki menee varmasti oikein hyvin. 

Tällainen pieni tilannekatsaus meidän arkeen. Ei mitään kummempia, mutta juuri sitä parasta.

Ps. Näiden kuvien myötä hiffasin et kuinka pitkä mun tukka nykyään onkin! Ei sitä jotenkin peilistä katsomalla tajua. Pitäis ehkä nippasta tosta parikymmentä senttiä veks. Mitä mieltä?

Hoitopöydän kunkut

(Toteutettu kaupallisena yhteistyönä Ainun kanssa) 

Nyt kurkistetaan meidän pienen neidin hoitopöydän varusteisiin. Mitkä tuotteet ja tavarat ovat olleet meille ihan ehdottomia?   

Mitä olimme hankkineet jo hyvissä ajoin ennen Fridan syntymää ja mitä on huomattu hankkia vasta jälkijunassa? 

Me hommattiin hoitopöytä jo hyvissä ajoin ennen Fridan tuloa. Mä huomasin että mitä aiemmin kaikki tällaiset oli valmiina ja jo laitettuna, niin sitä vähemmän mä stressasin. Kaikki oli valmiina, kasattuna ja viikattuna jo varmaankin elokuun alussa. Vinot pinot harsoja, pyyhkeitä, pissa-alustoja, kosteuspyyhkeitä, vaippoja... siis loputon määrä tarvikkeita. Frida paljastuikin aikamoiseksi puklaajaksi, joten jättimäinen määrä harsoja ei todellakaan ollut ylimitoitettu. 

Pissa-alustoja mulla on aina matkassa mukana. Missä vain alat vaihtamaan vaippaa niin on kiva että on oma puhdas alusta millä sen tehdä. Siksi oli hyvä että näitäkin on useampi. 

Tietysti halusin myös että meillä on valmiina voiteita ja muita ihonhoitotuotteita mahdolliseen kuivaan ihoon ja ihottumiin. Hankin kotimaisen Ainun hoitovoiteen, joka pehmentää kuivaa ihoa ja imeytyy sekunneissa ja lisäksi kaikkien hypettämän sinkkivoiteen. Sinkkivoide on omiaan vaippaihottumille ja se todella rauhoittaa ihoa nopeasti. Sillä on kevyt viilentävä vaikutus, joten ärtyneeseen ihoon tämä on kyllä pelastus. 

Hetken kokeilun jälkeen ihastuin näihin niin, että ostin molempia voiteita myös hoitolaukkuun. Olisi niin siistiä jos näistä olisi olemassa matkakoot, vähän niin kuin ”hoitolaukkukoot”! 

Näiden lisäksi ostin myös saman sarjan pesuvaahdon, joka on niin helppo käyttää ja todella hellävarainen. Sitten kun Frida vähän kasvaa voin kuvitella että hän itsekin tykästyy tähän, koska se todella on ihanaa pehmeää vaahtoa. Se tekee varmasti kylpyhetkistä superhauskoja!

Saimme hiljan kokeiluun muutamia Ainun tuotteita ja niiden joukosta löysimme uusia suosikkeja! 

Suojavoide on ihan mieletön tuote, varsinkin tuulisilla keleillä. Menneet pakkaskelitkin se pelasti! Sipaisen sitä Fridan poskiin aina ennen ulkoilua. Iho pysyy pehmeänä pitkänkin lenkin jälkeen. 

Pikkuneiti tekee myös kovasti hampaita tällä hetkellä ja nyrkit on suussa koko ajan. Se näkyy käsien ihossa. Tästä on ollut suuri apu siihenkin, levitän joka ilta ohuen kerroksen ahavoituneisiin kohtiin ja aamulla ne onkin heti paremmassa kunnossa. Käytän tätä myös omille kynsinauhoille ja muille pienille rohtumille. Toimii!! 

Toinen joka jäi vakkarikäyttöön oli Ainun hoitoöljy. Fridalla on kuiva iho, joten öljy on kyllä omiaan sitä hoitamaan. Käytän sitä joko sellaisenaan tai sekoitan hieman hoitovoiteeseen. 

Tällä samalla öljyllä hoidan myös Fridan karstaista päätä. Öljyämme pään ihoa päivittäin ja harjaamme aluetta pyörivin liikkein. Näin karsta on irronnut tosi helposti ja hellävaraisesti. 

Joko te olette kokeilleet lapsillenne Ainun tuotteita? Mitkä on teidän suosikit? 

Ps.

Mun Instagram-tilillä, @idubergaslife on käynnissä arvonta (30.3.2021 asti). Voit voittaa kivan setin Ainu-tuotteita. Onnea arvontaan!

(Instagram tai Facebook ei ole osallisena arvontaan) 

”Se olen minä, Ida. Muistatko minut? Kannattaisi.”

Raskauden jälkeen keho tuntui erilaiselta, vieraalta ja tyhjältä. Ensimmäisinä viikkoina synnytyksen jälkeen aikaa tai energiaa ei kokkailuille, liikunnalle tai oikeastaan millekään muullekaan oikein ollut. Monena päivänä huomasin että kello on jo iltapäivä, enkä ollut välttämättä syönyt paria kirsikkatomaattia enempää. Keho kävi säästöliekillä. Oma keho oli toissijainen. Kaikki huomio ja energia meni vauvaan. Tottakai. Kaikki oli uutta, ihmeellistä ja vierasta. Oma olo ei ollut mitenkään mielessä. Kunhan vain selvisin päivästä. Ja usein sitten illalla terveellisen kotiruoan jälkeen mässytti kaikkea mahdollista mitä kaapeista löytyi. Ravintoarvo niissä löydöissä pyöreä nolla. 

Kun saimme arjen aikataulut pyörimään, eikä kaikki enää tuntunut ihan niin vieraalta, tuli myös ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen mietittyä et miten mun keho voi. No, ei järin hyvin. Synnytyksestä keho oli palautunut mukavasti, mutta kyllä mä olin sen jälkeen laiminlyönyt sitä oikein kunnolla. Lähinnä ruokailut ja rytmit oli niin skeidaa kun olla ja voi. Aamupalan virkaa tosiaan saattoi toimittaa ne pari kirsikkatomaattia tai vaikka pari suklaapatukkaa. Olo on sellaisesta väkisinkin väsynyt ja sokerista ärtynyt. Tietenkään se jatkuva väsymys ei auta tässä, päinvastoin nämä kaksi asiaa muodostaa kyllä hullun kierteen. Väsymykseen syö jotain kökköä, josta saa nopeasti energiapiikin, joka sitten romahtaa yhtä nopeasti kuin nousikin. 

Sen jälkeen sitä meneekin väsyneenä rutistelemaan itseään peilin eteen ja sättimään itseään. Huomaa ettei ole tänäänkään harjannut hiuksia vaikka kello on jo seitsemän illalla. Kulmakarvatkin pitäisi nyppiä. Sitten se iskee kuin vyöry päälle. Itseinho. Kyynelten lomasta parahtaa itselleen ”Miten mä näytän tältä? Oon ällöttävä!” Ei auta vaikka Tero kertoo kuinka kaunis olen ja muistuttaa kuinka mun keho kasvatti sisällään pienen ihmisen, meidän rakkaan tyttären. Tiedän että mun pitäisi olla itselleni armollinen. 

Toki olin valmistautunut siihen että keho muuttuu raskauden myötä, eikä kroppa näytä enää samalta kuin ennen. Vaikka painoa on täysin saman verran kuin ennen raskautta, niin eihän se keho ihan samalta näytä. Tietenkään. 

Samalla ajattelen että mun keho on just sellainen mitä se on, ja että mun tulee olla ylpeä siitä että mä olen äiti, joka kasvatti sisällään ihmeen. Ylpeä mä tulen siitä aina olemaankin, mutta haluan kuitenkin tuntea itseni sujuiksi oman vartaloni kanssa. Se vaatii aikaa ja työtä ja itsensä hellimistä, muulla kuin suklaalla. 

Nyt kun tämä uusi elämäntilanne ei ole enää niin tuntematonta, olen luvannut itselleni että huomioin myös itseni. Haluan tuntea oloni hyväksi. Haluan näyttää tyttärellemme mallia että omaa kehoaan tulee arvostaa ja kuunnella, eikä itsestään tule puhua vähättelevästi tai rumasti. En aio tehdä niin hänen edessään, enkä enää piilossakaan. 

Raskaana ollessani pohdin yhdessä postauksessani sitä millainen suhde minulla oli kehooni silloin. Nautin olla raskaana! En ole koskaan tuntenut olevani enemmän nainen. En varmasti ole koskaan nauttinut vaatteiden sovittelusta ja ostelusta niin paljon kuin silloin. En ole ikinä ottanut niin monia selfieitä, saatika pyytänyt jotain muuta kuvaamaan minua. Sen fiiliksen aion palauttaa. Kantaa itseäni ylpeydellä. Eli beware, shitloads of selfies coming your way! 

Annan itselleni tähän aikaa. Olen silläkin tapaa keholleni ja mielelleni armollinen. Mikään ei tapahdu sormia napauttamalla. 

Ehkä pian jo kävelen peilin ohi ja sanon taas itselleni ”Ei huono!”. 

Kuinka paljon tuhlasin rahaa vuonna 2020?

Muistatteko viime tammikuussa julkaisemani postauksen missä summasin vuoden 2019 ostokset? Shoppailujen loppusumma vuonna 2019 oli: 3614,60€. 

Niistä oli rajattu pois häihin liittyvät hankinnat, koska ne ei ole jokavuotisia hankintoja.

Vuonna 2020 tavoite oli kuluttaa vähemmän rahaa kun sitä edeltävänä. Viime vuoden ostoista on rajattu pois kaikki vauvanvaatteet ja tarvikkeet. (Samalla ajatuksella kuin viime vuonna häihin liittyvät kulut) Katsotaan mikä loppusummaksi tuli! Jännää! 

Mennään samoihin kategorioihin. Mulla oli sellainen mututuntuma että vaatteisiin meni vuonna 2020 enemmän rahaa kuin sitä edeltävänä. Raskaus toki pyöritti pukeutumisessa isoa roolia, vaikka en virallisia odotusvaatteita ostanutkaan kuin parit legginsit. Mulla oli hirveän hyvä olo mun kehon kanssa odotusaikana, joten oli ihanaa hankkia kivaa uutta päällepantavaa. Mun mututuntuma osuikin oikeaan. Ynnäilyn jälkeen raaka fakta oli se että viime vuonna käytin rahaa vaatteisiin melkein 600€ enemmän kuin vuonna 2019. Jaiks. No, tässä vaiheessa vielä toivo pysyy yllä että tämä summa tasoittuu jossain muussa kategoriassa. 

2019 vaatehankinnat yhteensä 800€

2020 vaatehankinnat yhteensä 1359€

Vuonna 2019 hankin kotiin yhtä sun toista ja kun suunta tavaralle pitäisi olla lähinnä ulospäin, päätin mielessäni että tässä pitää skarpata. Sain paljon tavaroita kierrätettyä, lahjoitettua ja myytyä. Raskausajan pesänrakennusvietti vauhditti raivauksia tehokkaasti. Niin sanotuista poistoista en pitänyt tarkkaa kirjaa, mutta hatusta heittämällä väitän että yllän helposti pariin tuhanteen. Miten sitä tavaraa aina vain on? Lisääntyykö ne keskenään kaapissa? Ei. Totisinta totta on se, että ihan itse niitä sinne kotiin kannetaan. Ja vielä maksetaan siitä rahaa. Kuitenkin olen pitänyt lupaukseni jonka itselleni tein ja sain nipistettyä kulutusta kotitavaroihin reilulla kolmellasadalla eurolla. Kumpanakaan vuonna ei ollut mitään kalliimpia hankintoja tässä kategoriassa joka selittäisi eron. Eli tämä on suoraan kappalemääriin heijastuvaa. Toki kaikki se tila mitä kaappeja raivaamalla saavutin on nyt pienen neitokaisen tavaroiden valtaamaa, mutta ainakin on niille sitten paikka. 

2019 hankinnat kotiin 656€

2020 hankinnat kotiin 308,50€

Voihan kosmetiikka! Oletin että tästä olisi helpoin nipistää, mutta summassa ei ole edellisvuoteen eroa kuin 17€. Haha! No, kai se vain pitää selittää ja uskotella että mä tarvitsin ne. (Se ei ole totta). Toki osa meni tarpeeseen ja oli täydennyksiä, mutta oli siinä monta heräteostoa. Sinänsä tää ei ole vuodessa summa eikä mikään käyttää kosmetiikkaan, mutta mä työskentelen alalla ja voinen sanoa että työnantaja pitää meitä hyvänä. 

Vuonna 2019 kosmetiikkaan käytin 340€

Kun taas vuonna 2020 kosmetiikkaan kulutin 323€. Melkein samoissa siis. 

Elektroniikkaa ostin vuonna 2019 1450€:lla enemmän kuin vuonna 2020. Tää kategoria on mulle sinänsä aika sama, koska ostan sitä harvoin ja yleensä tarpeeseen. Vuonna 2019 tarvitsin uuden iPadin ja puhelimen, siksi summa nousi niin korkeaksi. Viime vuonna en ostanut kuin AirPods Pro -kuulokkeet, koska tarvitsin ja halusin nappikuulokkeet. Nää on ihan ykköset vaunulenkeillä! 

Elektroniikka vuonna 2019 1600€

Elektroniikka vuonna 2020 250€

Sitten kategoriaan ”muu”. Koronan takia ei oikeastaan mitään tapahtumia järjestetty mihin yleensä menee useampi satanen vuodessa. Keikat ym. oli peruttu. Täten tähän kategoriaan ei rahaa mennyt nimeksikään. Ehdittiin kerran lätkämatsiin ja muu mikä menee tähän ryhmään taitaa olla kirjat ja lehdet, mitä tuli vuoden varrella ostettua muutamia.

Muu vuonna 2019 ”muutama sata” (mitäköhän tää meinaa?)

Muu vuonna 2020 150€

Eli summa summarum: 

2019 yhteensä 126 tavaraa 3614,60€

2020 yhteensä  131 tavaraa 2360,50€

Vaikka summana tuo ei enää kuulosta mitenkään hurjalta, varsinkaan kun sen jakaa kuukausille, niin mitä näistä oikeasti tarvitsin? Tiedän faktana etten tarvitse oikeastaan mitään, niin toi summa ja kappalemäärä on ihan älytön. Lähinnä turha. Omassa ostokäyttäytymisessä on selkeästi vielä paljon työstettävää. 

En halua, enkä aio kokonaan lopettaa ostamista, edes sen turhan, mutta siihen voisi lisätä vielä ripauksen järkeä ja harkintaa lisää. 

En oikeasti edes halua tietää mikä koko vuoden loppusumma olisi jos olisin kirjannut ylös myös kaikki vauvanvaatteet ym. Lähti ehkä niiden kanssa vähän lapasesta nimittäin! Mutta parempi näin. Pääasia että Fridalla on kaikkea mitä tarvitsee ja tietty vähän päälle.